Ääh. Ahistaa!
On ollu kamalasti kaikkea puuhaa viimepäivinä. Tietysti itehän niin oon valinnu, joten ei kai sais valittaa. Viime viikolla oli projektityöskentelyn tentti, taisin pärjätä 1000x paremmin, mitä ajattelin ja se on hyvä. Tuli käytyä parturissaki, nyt on jouluisemmat hiukset, punasta löytyy, paria eri sävyä. Vaaleeki silti säilytettiin, että en sentään oo kokonaan punapää.
Tallilla kävin ahkerasti koko v-lopun. Perjantaina käytiin myöhemmin iltapäivällä vaan karsinat siivoomassa ja harjailemassa hevoset, kun lenkille ei voinu lähtee. Hevoset sai hokit vasta maanantaina. Hannalla oli muuta menoa lauantaina, joten otin toisen kaverin jutteluseuraks mukaan ja menin siivoomaan karsinat ja häärimään jotain turhaa. Sunnuntaina samoin ja maanantaina sitten mentiin aamulla jo kengittäjää vastaan. Ei sitten kyllä uskallettu kengityksen jälkeen lähtee liikenteeseen, ku hevoset olikin meidän luuloista poiketen viettäny koko aamun sisällä eikä ulkona ja ne oli aikamoisessa tärinässä. Ois suorastaan pelottanu yrittää nousta sen Hilkan selkään, ku se muutenkin tuppaa järjestämään aina kaikesta kauheeta numeroo. Nyt sillä on uudet kuolaimetki, ni senkin takia vähän jänskätti, että miten se niihin suhtautuu. Ei se silti testatessa mitään sen kummempaa tehny, mut kai neki voi oudolta tuntua, jos on hackamoreilla enimmäkseen viimekerrat ratsastettu. Huomenna kuitenkin ajattelin ajaa sillä, kattoo miten se kärryjen edessä pelaa, ku se on ollu aika arvaamaton ratsastaessa.
Oon ollu porukoilla taas kylässä, kun on ollu kaikkia ihania jouluvalmisteluja. Äitiäkin nauratti, että ollaan vietetty oikeen kaks äiti-tytär-päivää, ku käytiin lauantaina kaupungilla shoppailemassa joululahjoja ja kaikkee muuta kivaa ja sunnuntaina muuten vaan kävästiin kaupassa kattelemassa. Näemmä joskus sitä äidinki seurassa viihtyy, eikä tuu koko ajan tapeltua. Tarvinnee tässä kyl ennen joulua vielä viettää jonkin aikaa kotona, ettei sitte mee hermot :)
Leivottiin muuten pipareitaki tänään! Jess! Me rakennetaan piparkakkutalokin. MUUMITALO!!11 Ne muotit oli kyl ihan perseestä, mut kai siitä talo tulee. Mahdankoha osata liimata ne palaset kunnolla yhteen... Pipareiden leipomisessa kivintä on se, kun välillä saa maistella sitä taikinaa, nam. Se on niin hyvää! Ehdin leipoo neljä pellillistä: muumeja, sydämiä, kuusia ja possuja :> Huomenna teen Hannan kanssa vielä oman taikinan ja sit leivotaan perjantaina vähän lisää pipareita! Meil on meinaten lauantaina omat pikkujoulut, kun ihanainen Maija tulee Uppsalasta lomalle. Tarvis pitää myös boolinmaistajaiset perjantaina, kuulostaa mainiolle :) Jouluboolia ja pipareita, hiukan parasta. Toivottavasti kutsututki arvostaa meidän panosta. Jos ei, me ei enää ikinä kutsuta ketään meidän bileisiin vaan juhlitaan keskenään!
Huomenna olis tietojärjestelmän määrityksen tentti. Oon sentään jaksanu lukee kahtena päivänä. Tosin oon kertaalleen vaan lukenu koko alueen läpi, huono matsku, vaikee lukee. Äitiki katteli ja sano, että sellaset mallikuvat, joita siinä oli, pitäis kieltää lailla :D Oon kyllä samaa mieltä. No, teen parhaani. Projektisuunnitelman tekoa ois vielä edessä, toivottavasti voidaan pitää palaveri jo torstaina. Ens viikolla kuitenkin on deadline ja sitä ennen tarvii varmaanki pitää vielä toinen palaveri. On tää hullua o.O Kauheen virallista. Toisaalta ihan kivaa silti, varmaan tästä helpottaa, ku tottuu touhuun.
Miten hitossa en pysty lopettaa kirjottamista, vaan sepustan puolen elämää tähän aina kerralla?