IRC-Galleria

miiainen

miiainen

I'm a queen. I got this shit handled.

Selaa blogimerkintöjä

APPLE.Keskiviikko 31.08.2011 13:00

Ei kukaan omppuja tarvis? Meiltä sais hakee. Eilen siivottiin omenapuiden alusia KAKSI TUNTIA. Niitä omenoita on putoillu maahan ihan mielettömiä määriä. Valkeakuulaat vielä lommoontuu niin helposti, että suurin osa niistä oli roskiskamaa. Harmi sinänsä. No, puu on edelleen aika täynnä kuitenkin, joten ehken tunne surua siitä, että melkein kymmenkunta säkillistä omppuja menee kaatopaikalle. Yhteen säkkiin kerättiin ok-kuntosia omenia, että työkaveri saa viedä niitä peuroille.

Kaneliomput on vielä enimmäkseen raakoja ja kyllä käy sitä puuparkaa aika sääliks. Oksat roikkuu maata pitkin, ihme että se yleensäkään on pysyny koossa ratkeematta mistään kohtaa. Vaikka aika kovaa taakkaa se valkeakuulaspuukin kantaa. Niitä ei oo varmaan koskaan karsittu, etenkään sitä kanelia. Me ollaan vähän koitettu napsia, mutta noita täytys leikellä tosi rankalla kädellä. Nyt puhuttiinkin, että pakko karsia seuraavaks tosi reilusti, vaikka sit seuraavana vuonna ei tulis ompun omppua. On nimittäin nurmikonleikkuu ym. melko mahdotonta siellä omenapuiden läheisyydessä.

Ulkoilutettiin kissojaki eilen. En tiä miks ruoho oli niiden mielestä jotenki erityisen hyvää, mut sitä rouskutettiin suurella innolla. Ja tänään aamulla sit siivottiin oksennusta khh:sta :D
Lauantaina oli mielenkiintoinen päivä. Olin ratsastuskoululla katsomassa Kari Vepsän maastakäsittelyklinikkaa. Neljä hevosta, joilla kaikilla oli vähän erilaisia ongelmia, ja niitä sitten käsiteltiin pyöröaitauksessa maastakäsin. Oli ratsastuskoulun poni, joka kuskasi pikkutyttöjä taluttaessa. Sitten oli nuori ratsunalku, jolla oli tapana rynniä porteista ym. Oli hevonen, joka epämiellyttävän tilanteen sattuessa poistui aina paikalta. Ja yksi, joka ei suostunut trailerin kyytiin.

Harmittaa, kun en ekan hevosen kohdalla hoksannut kuvata videota kännykällä. Siinä Vepsä selitti niin hyvin niitä tekniikoitaan. Ja poni vielä reagoi kivasti niihin harjotuksiin. Vepsällä oli kahdeksan perustyökalua, joilla se alotti jokasen hevosen kanssa. Ihan alkuun hevonen sai juosta ja tutkia pyöröaitauksessa. Sitten sitä vähän juoksutettiin, että se rentoutui, minkä jälkeen sit laitettiin päähän naruriimu ja köysi. Sit opeteltiin perustyökalut: peruutus, luoksetulo, kääntyminen ym. Ja vasta, kun ne alkoi toimia hyvin, siirryttiin itse ongelmien käsittelyyn.

Hevoset oli tosi vastaanottavaisia, jopa ne, jotka oli vähän nihkeempiä alkuun. Oli ihan mahtavaa katsoo ihmistä, joka niin selkeesti tiesi mitä se tekee ja nähdä, miten nopeesti eläin sellaseen reagoi. Vepsällä oli mukana myös erilaisia siedätystyökaluja muovipussiviuhkasta lehtipuhaltimeen ja se sai hevoset ihan rauhalliseksi niiden asioiden lähellä. Se oli kyllä aika uskomaton tyyppi :) Esiintyi luontevasti, oli helppo kuunnella. Ei paasannut eikä tyrkyttänyt asiaansa, vaan ikään kuin kertoili niistä silleen ohimennen. Menen katsomaan kyllä toistekin, jos mahdollisuus tulee!
No minä ainakin! Voi elämä. Piti eilen lähtee maastolenkille P:n kanssa. Mietittiin reitti valmiiks ja lähettiin jokirannan polulle ajamaan. Ollaan yleensä menty Kaarisillalle päin, mutta nyt lähdettiin eri suuntaan. Se polku kulki paikoin niin lähellä sitä joen reunaa, että mua jännitti ajaa ja sitten varmaan sen seurauksena sähelsin jossain mutkassa sen verran, että pyörä lähti kaatumaan. Sinne mä sit putosin, metrin verran alas mutaseen veteen ja pyörä tuli melkein perässä. Toinen kenkä putos kyydistä, kaikki vaatteet kastui, sitä kuravettä meni suuhun (ja hampaissa narskui vielä pari tuntii tapahtuman jälkeen), kengissä oli mutaa ja hanskat täynnä liejua. Kännykkäkin oli tietysti housujen taskussa, mutta se selvis uintikeikasta onneks hengissä.

Ja tosiaan lenkkiä oli ajettu alle 10min. Mähän lähdin raivareissani kotiin ja jouduin suihkussa uittaan kaikki vaatteet kenkiä myöden, kun joka paikassa oli mutaa. P lähti jatkamaan sit lenkkiä yksin ja mä lähin koisun kans kävelylle, kun piti laannuttaa se pikku äksidentistä aiheutunut ketutus. Tulin sentään testanneeks iPhoneen lataamani askelmittari ja pyörä"lenkillä" ehdin hetken kokeilla SportsTrackeria, mutta sen kans pitää ottaa toinen yrkkä jonain muuna päivänä.

Löysin muutenkin tos yks päivä vaikka mitä kiintoisia sovelluksia noiden parin edellä mainitun lisäksi, ja latasin niitä luurin täyteen :D Viiniopas, sieniopas, eat.fi ja wake-up light. Viimeisintä en oo vielä testannu, vaikuttaa kuitenkin aika erikoiselta systeemiltä!

Sisko lähti eilen takas Leedsiin. Yhyy. Me vietettiin kiva sisarusilta tiistaina, niin tuntu vielä ikävämmältä se lähtö. Pitäis voida tehdä kaikkee tollasta USEAMMIN. Siskon poikaystävälle, joka on aivan mieletön Muumi-fani, lähetettiin lahjaks Moomins Cookbook: An Introduction to Finnish Cuisine :)

“Now you can prepare a feast – Moomin-style!”

Om nom nom.Maanantai 22.08.2011 13:56

Aika ahkerasti on herkuteltu. Siis ihan koko viikonloppu. Jotenki ihan ähky olo vieläki. Perjantaina mun perhe oli meillä kylässä, laitettiin raclettegrilli tulille ja istuttiin tuntikaupaulla pöydän vieressä syömässä. Lauantaina isällä oli synttärit ja äiti oli kutsunut sukulaiset syömään, joten sit syötiin puol päivää siellä. Ja eilen käytiin Tampereella chilifesteillä ja syötiin ihan pitkän kaavan mukaan Gringos Locosissa. Pojat halus jotain chilistä :)

Käytiin sit maistelemassa ja ostamassa chilejä kotiinkin. Mä en maistanu ku punasta jalapenoa. Ei meinaan kauheesti houkuttanu maistella habaneroa (tulisuus 0-10 asteikolla 10) tai naga morichia (tulisuus 10+++), kun seurailin niitä ihmisiä, jotka maisteli... Naamat punotti, silmistä valu kyyneleitä, hikeä pyyhittiin otsalta, yskittiin ja köhittiin, pideltiin kättä suun edessä, tuuletettiin kieltä, puuskutettiin ja sit juotiin jogurttia tai maitoa päälle, sit sama rumba alusta. Yhen tyypin näin pistävän suuhunsa ihan kunnon palan tota naga morichia ja sillä ei kyl ilmekään värähtäny. Se vaan jatko matkaa seuraavaan kojuun. Outoa. Ne chilit, mitä me tuotiin kotiin, oli kyllä tulisuudeltaan sitä luokkaa, et niitä viitsii jossain käyttääkin. Ne meni pakkaseen odottamaan käyttöä.

Koht on taas Lainsuojattomatkin \o/ Varasin viime viikolla liput 7.9. keskiviikolle Porin Teatteriin kattoon Visual Theater von Bodecker & Neanderin showta Out of the Blue :) P on valitettavasti Norjassa, mut otan sit yhen työkaverin mukaan. Sit saman viikon lopulla olis Anniksella Umka.Lv ja nukketeatteria, mut vielä ei tiedetä oltasko sinne menossa. Saattaa olla, et otetaankin suunta Tukholmaan sinä viikonloppuna!

"Laser beams"Keskiviikko 17.08.2011 13:09

Oon taas yhtä kokemusta rikkaampi. Sen tarkemmin selostamatta mun navassa oli vähän jotain vikaa ja kävin siitä lääkärissä useempaan kertaan. Lopulta pääsin ihotautilääkärin vastaanotolle, jossa ongelma hoidettiin laserilla. Eli mun napaa poltettiin laserilla. Se oli jännittävää se! Lääkäri tuumaili vain, että eipä oo koskaan ennen kenenkään napaa edes puuduttanut. Hm. No se siit!

Kävi yks harmillinen takaisku. Tilasin itelleni Blue Tomatosta Foxin boardshortsit kokoo L, koska noi merkit on poikkeuksetta aika pientä kokoo. No ne tuli ja kävi ilmi, et ne oli sit jenkkikokoo 7 eli PIENET. Rrrgh. No P sitte otti ja soitti sinne firmaan ja sieltä sit viestitettiin eilen, että niis on ollu virheelliset kokomerkinnät... eikä oo enää sitä L-kokoa edes jäljellä. Kätevintä tästä tekee se, että se firma on jossain Itävallassa tms. Ne hoiti kyllä asian hyvin ja meiltä noudetaan noi väärän kokoset housut ja toimitetaan toiset erilaiset sitte tilalle. Ehtii vaan varmaan tulla kunnon syksy ennen ku edes saan ne Billabongini sieltä. Bikinit onneks oli oikeeta kokoo. Mut pitää niitäki vähä värkätä, taidan viedä jolleki kraatarille, joka saa ommella narujen tilalle jotku hakaset.

Mitenköhän tästä loman jälkeisestä motivaatiopulasta pääsis eroon? Ideoita kellään?

Taas maanantai?Maanantai 15.08.2011 11:56

Mihin ihmeeseen kaikki viikonloput katoaa? Ahdistavaa. Jotenki tuntuu, et aina on vaan maanantai.

Olin perjantaina myöhään töissä. Tai no "myöhään", mut tein tunnin ylimäärästä. P oli ollu reissussa päivä, niin me sovittiin sitte, että se tulee mua vastaan, ku pääsen lähtee ja sit mennään johonki syömään. Me käytiin sit Gallessa herkuttelemassa, olipahan aika mukava alotus viikonlopulle :)

Eilen oltiin koko perheen voimin Yyterissä. Oli äiti, isä ja siskokin siis mukana. Kaikki kokeili vähä SUPilla melomista ja sit syötiin eväitä ja otettiin aurinkoo. Vähänkö oli mukavaa. Kunpa kesä ei ihan vielä loppuis, että vois vielä viettää tollasia ihania päiviä rannalla! Vesi oli +17 asteista, eli ei kovinkaan kylmää. Toivottavasti se ei kovin pian jäähdy niin viileeks, ettei huvita enää mennä uimaan. Koirakin on niin nauttinu koirarannalla käynneistä, että ihan surettaa, kun kylmät ilmat tulee väistämättä ja sit se reppana palelee pukemisesta huolimatta.

Huomaa kyllä, et mulle alkaa hiipii jo se syysahdistus. Syyskuusta jouluun on mulle aina niin tuskaa ja tuntuu, et se tuska pahenee vaan vuosi vuodelta. Olkoonkin, että talvi on kiva ja pääsee rinteeseen ja lumi on ihanaa, mutta se pimeys on vaan jotain semmosta, mitä mun pää ei tahdo kestää. Ei niinku millään. Joku selviytymiskeino pitäis kehittää, mutta mikäköhän sekin sit olis...

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.08.2011 16:31

Huhu. Olipa taas vilske aamulla. Otettiin koisu mukaan töihin, kun sillä oli ell klo 9 ja muuten olis menny ekstra-aikaa siihen, et haetaan se kotoo. Se oli ihan innosta pinkeenä heti, kun pääsi ovesta sisään ja juoksi miljoonaa kaikki työhuoneet läpi ja touhotti muutenki ihan villisti. Annoin sille kuivatun kananpalan tekemiseks, ja se kanniskeli sitäki pitkään ympäriinsä ennen ku löyty sopiva paikka sen syömiseen.

Tää sama riemu jatku siellä eläinlääkärin vastaanotollakin. Heku paineli niin töötevänä sinne lääkärin huoneeseen, että lääkärisetääkin nauratti. Sit muuttuki ääni kellossa, kun piti mennä siihen pöydälle seisomaan. Se on semmonen hieno pöytä, joka nousee ja laskee sähköllä. Lääkärisetä sano sitä näköalahissiks :D Heku oli sit niin maansa myynyt, ku lääkäri kuunteli sydänäänet ja muuten tsekkas kaikki yleisjutut siinä. Rokotuspiikeistä koira ei sanonu mitään. Ja sit taas oli kaikki niin ihanasti, kun se päästettiin alas siitä tutkimuspöydältä. Sit kun oltiin pakkaamas itseämme autoon siinä ulkona niin ohi käveli nainen mopsinsa kanssa. Tai nainen käveli, mopsi ei. Se haras vastaan jokasella kintulla ja nainen vaan kylmän viileesti eteni askel askeleelta ja veti sitä koiraa perässä pitkin nurmikkoa :D

Kissat sai lääkäristä tuliaisiks 6kg dieettiruokaa ja loishäädöt!

P.S. Tänään ois Kulttuurikulmassa Tampereen Improvisaatioteatteri Snorkkelin Improklubi klo 20, mut me ei keritä sinne. No, ne tulee koko syksyn aina joka kuun toisena keskiviikkona Poriin esiintymään. Kantsii muuten käydä kattoos!

Ihana elämäTiistai 09.08.2011 12:55

Vielä kun jaksais pysyä hereillä! Mä oon urheillu niin ahkerasti viime aikoina, että illalla on ajoissa ihan hirvee uni ja sitä riittäis sitte pitkälle seuraavaan aamuun. Ennen olin ihan hyvä nousemaan aikaisin aamulla, mut nykyään se ei tahdo onnistua millään.

Eilenkin arvottiin maastopyörälenkin ja surffauksen välillä. No, Yyterissä oli hyvä tuuli (kuulemma, mitä mä siitä tiätäsin!), keskimäärin 10m/s, joten kamat kassiin ja matkaan. Oltiin siellä joskus seiskalta. Roudattiin lautoja, purjetta, melaa ja siinä kauheessa puhurissa sinne rantaan. Sitte taisteltiin märkäpukua päälle (kuka on keksinyt niin raivostuttavan vaatekappaleen????). Mua vähän hirvitti, et miten pärjään sen lautani kans siellä vedessä, kun niitä aaltoja oli ihan oikeesti ja ne oli suurimpia mitä oon siellä nähny. Aattelin, et pakko kokeilla kerta ähräsin sen märkäpuvunkin päälle.

Kauhee työ, että sai lykättyä sen laudan sen verran syvälle, että evä ei ottanu pohjaan kii. Aallot yritti kääntää ja heitellä sitä joka suuntaan. Totesin, et turha ainakaa yrittää meloa sillä mihinkään, joten kahlasin sit vaan ja työntelin lautaa mukana. Mela ei meinannu pysyä kyydissä, vettä oli suussa ja nenässä. Siel surffirannassa on semmone oranssi pullo, joka merkkaa yhtä kivee. Sinne asti kahlaaminenkin kesti varmaan kymmenen minuuttia, kun aallot heitti aina vähän matkaa takas rantaan päin. Ei silti, oli aika siistiä, kun pääsi sillä laudalla aallon kyytiin. Sillä pääsi aika lujaa! Onnistuin ehkä kahdesti. Muuten aina putosin kyydistä ja jouduin noutamaan lautaa sieltä ihan rannasta, kun se karkas niin nopeesti tosi pitkälle. Että joku karkuremmi siihen tarttis varmaan hommata.

Oltiin kympin aikaan sit kotona. Matkalla kierrettiin kyllä vielä kattoos aaltoja pumppuaseman rannassa. Siellä oli joku oikeeki surffaaja, mut ei me nähty sen tekevän muuta ku kelluvan sillä laudalla ja odottavan sopivia aaltoja :) Leijalautailijoita oli kans jonkun verran liikkeellä.

Kotiin ku päästiin ni olin niin katkipoikkiväsyny, että oli ihan työ ja tuska, et sain eläimet ja itseni ruokittua. Jos nyt pari päivää ottas vähän rauhallisemmin. Mul on joka paikka ihan mustelmillaki, ku oon kolhinu itteeni siihen lautaan ja melaan. Tänään on kampaaja ja huomenna kynsihuolto, niin ei onneks ehtiskään lähtee mihinkään muualle ku koiran kans lenkille. Rentouttaa jo pelkkä ajatuskin :)

Todella jossainPerjantai 05.08.2011 12:27

Eli töissä jälleen! Yllättävän nopeasti ja KIVUTTOMASTI on tää eka lomanjälkeinen työviikko mennyt. On kestänyt aika monta päivää päästä kärryille siitä, mitä olin tehnyt ennen lomaa ja millä tolalla hommat on nyt, mutta siitä selvisin kuitenkin ilman sen suurempia kriisejä :) Ja joten kuten oon taas päässy työnsyrjään kiinni. Eli ihan vähän oon saanu jotain aikaiseksikin. Eli vahva JES!

Nyt oon vaan niin poikki, kun kesäloman harrastustahtia on pidetty yllä sit työpäivien jälkeen. Tiistaina ratsastusta, keskiviikkona surffausta, torstaina ratsastusta, tänään ratsastusta... jos vaikka huomenna huilais. Tai sunnuntaina. Jompana kumpana päivänä surffataan! Me tilattiin vähän Blue Tomatosta surffivarustetta tällä viikolla, oottelen sieltä uusii Foxin biksuja sekä boardshortseja. Semmosta pitkähihasta lycrapaitaa oon koittanu metästää joka paikasta, mut ei oo sopivaa löytyny. Lainasin P:n paitaa keskiviikkona ja se on kyl aika kätevä tuolla vedessä, tarttis vaan saada itelle sopivan kokonen.

Oli aika lystiä keskiviikkona, kun oli jonkun verran aaltoa verrattuna edellisiin surffikertoihin. Yllättävän työlästä yrittää pysyä sen laudan päällä. Kaks tenavaa, tyttö ja poika, seuras mua silmä kovana kun lähin siitä rannasta menee:
"Hei kato mikä tolla on!"
"Hei kato nyt se seisoo!"
"Hei kato nyt se kaatu!" :D
Tarvii harjotella kääntämään sitä lautaa painolla enemmän ja sitten pitäis saada oikeesti melottua ihan vimmatusti vauhtia, että pysyy pystyssä siellä aallokossa. Ei meinaan tarvii paljoo keinuttaa, kun siitä laudalta putoaa. Pari kertaa kyllä pääsin jo ihan kulkemaan siinä aallon päällä, vähänkö se oli siistii! Tajuais vaan käyttää sitä melaa tasapainottamaan sitä menoa :) Mut kyl se siit! Suosittelen kokeilemaan, ihan mieletöntä puuhaa.

Ens viikolla on kans aika hulinaa. Tiistaina on kampaaja, keskiviikkona vien koiran rokotuksille aamulla ja meen ite kynsihuoltoon iltapäivällä. Sisko tulee myös keskiviikkona Suomeen, joten koitan heti päästä sen kans reffeille :D Me suunniteltiin jo ainakin paistavamme kasapäin lättyjä ja sit on varmaan yks mökkireissu tiedossa. Vähän kivint, kun se tulee tänne!

Haha!Sunnuntai 31.07.2011 23:11

Ehdinpä käräyttää nahkani vielä kesäloman aikana :D Olkapäistä kuitenki vaan, ja niis onneks oli värii jo aika hyvin valmiiks. Meloin nimittäin tunnin verran sillä SUP-laudalla Yyterissä ja tietysti ilman aurinkorasvaa, kun en ajatellu asiaa kovin pitkälle... Hmmmph. Ois pitäny pistää t-paita päälle, ku ei siellä ees kastu ellei jotain möhlää ihan kunnolla.