IRC-Galleria

Tänään lähdetään muuttamaan äitiä Tampereelle. Hienointa tässä on se, et me päästään eroon yhdestä ylimääräsesta sängystä ja mun vanhasta pienestä tietokonepöydästä. Saadaan toi vierashuone aika mukavasti tyhjäksi. Sit vaan hankkimaan sinne uutta sohvasänkyä ja mattoa! Mun pitäis ehtii pian alottaa mun lipastoprojektiki, se odottelee mua autotallissa :) P rakentaa kissoille sinne uudenlattiasta kattoon yltävän kiipeilytelineenki <3

Vähä mä tykkään mun kampaajasta, se on maailman parhain <3

Tänään tuli postissa hääjuttuja, jee! Just sellasii, ku pitiki, ellei jopa parempia. Vähän oon tyytyväine! Toista pakettii odottelen innolla jo, siellä on sit meidän kaunis hääkakkukoriste <3 Oli niin kallis, et melkei teki huanoo, mut ku ei löytyny ensimmäistäkää, joka olis ollu edes jollain tapaa parempi. Toi kelpaa sit koristeeks muualleki juhlien jälkeen.

Tänään oli ratsastustunti. Se oli erityisen hyvä tunti!

Löysin ihan loistavan blogin http://solutoveri.blogspot.com/ - piti yhdeltä istumalta lukasta läpi.

Eilen pääsi oikein kunnolla Pipostelemaan pitkästä aikaa. Kenttä oli melkein hyvässä kunnossa, uskalsi hiukan laukatakin. Herralla tuntui kyllä olevan sen verran energiaa, et ei ihan hirveesti viittiny kerätä intoo siinä laukassa niin jätettiin se tosiaan vähälle. Mut kyl muuten meni mitä parhaimmin :)

Sit meijän ulko-ovesta hajos lukko. Takaovi on jatkuvasti ollu semmone murheenkryyni, et ei olla sitä juurikaan käytetty. Ilmeisesti kiero koko ovi, kun sitä ei tahdo saada sen paremmin auki kuin kiinnikään. No, nyt etuoven lukko meni sitten rikki... Oltiin lähdössä harrastuksiin ja mun piti mennä käyttään koira vielä pihalla, mut ku koitin avata ovea niin se lukko vaan pyöri ja pyöri eikä auennutkaan. Hetken aikaa mietittiin, et miten päästään ulos, kun takaoviki kettuili :D Mut P teki nyt väliaikaiskorjauksen ja huomenna pitää käydä sitten lukkoliikkeessä. Tänään ei millään ehdi, kun tultiin polkumispyörällä töihin :)

Nyt mun pitää keskittyy taas tähän paskaduuniin. Oon niin korviani myöten täynnä tätä, et argh. Sekasemmaks vaan menee. Ei yhtään auta se, et asiakas keksii jatkuvasti jotain uutta ja sitten kiukuttelee, kun ei sitä olla toteutettu. Eilenkin tuli kommentteja, että "pilottivaiheessa piti olla näin, mutta tuotantoon siirryttäessä asian tuleekin olla näin" ... eikä sellasesta oo edes ollu mitään puhetta! Ja tosiaan, tuotantoon siirrytään HUOMENNA :D Antakaa mun kaikki kestää. Tää päivä on jo valmiiks pilalla :´D

Jaa joo. Kynttiläkutsuille tuli eilen tosiaan se yksi ja ainoa vieras. Olipa kiva.

Olin leiponu ison kakun ja kaikkee, mut sit vaan jotenki mystisesti kukaan ei vaivautunu paikalle. Saattoi hiukan ottaa siinä hetkessä päähän... Kutsuin kuitenkin 12 henkilöö. Kolme ilmotti heti, ettei pääse tulemaan. Myöhemmin kuulin vielä, et yks ei oo tulossa ja kutsupäivänä vielä yks perui. Mitä ihmettä tapahtu näille jäljelle jääneille seitsemälle henkilölle?! Eikö nyt olis kohteliasta ilmottaa, ettei ole tulossa. Olisin vaikka siirtäny päivää. Eiku sori, yks laitto viestin "katotaan nyt pääsenkö". Ja mitä siitäkin pitäis tulkita? Varmaan, et evvk. Ymmärrän työ- ja koulujutut ja muut tommoset pakolliset, ettei pääse. Ja ne ihmiset, joilla sellasia menoja on, ilmottaa siitä etukäteen. Mut noi muut. En tiiä. Ei tommoset "kaverit" mitenkään erityisesti kannusta pitämään kutsuja jatkossa.

Ittee hävettää, kun esittelijä joutuu tulemaan tyhjään taloon. Sama vaiva kuitenkin on tulla paikalle ja laittaa tuotteet esille. Mua tietysti hävettää kaikkien noiden kavereidenkin puolesta. Harmittaa, että oon valmistanu liikaa syömisiä ja yleensäki tehny aika paljon valmisteluja kutsuja varten. Ei tommosist sit ite kauheesti irti saa. Pönöttää vaivaantuneena sohvalla ja kuuntelee tuotteiden esittelyä. Enemmän kaipasin noilta kutsuilta just niitä ihmisiä ja sitä yhdessäoloa. Oltais juotu vähän kahvia ja jutusteltu mukavia. Oonkohan mä sit jotenki ikävä ihminen tai jotain? Vai onks tää vaan nykyaikaa?

Onneks näiden kynttiläkutsujen kohdalla toimii sekin, että voi tilata tuotteita, vaikka ei olis ollut kutsuilla. Nää, jotka ei päässy tulemaan, lupas ainaki kattoo kuvastot läpi, jos sieltä löytyis jotain kivaa.

P muuten voitti häämessujen yhdessä arvonnassa 150 euron lahjakortin kukkakauppaan \o/

Hienoa, edes yksi vieras tulossa! :D

Taas on tapahtunu edistystä. Valokuvaus ja kuljetus on järjestetty, kaikkee sälää hankittu. Häämessuillaki tuli pyörähdettyä, ei siellä kyllä kauheesti mitään semmosta ollu, mitä ois tässä kohtaa suunnitteluja tarvinnu, mut oli ihan kiva siellä käydä kattelemassa. Paljon oli ainaki porukkaa.

Oltiin tänää sukulaistytön synttäreilläki, hän sai meiltä kauniin Disney-pyyhkeen, mut se ei kiinnostanu ihan niin paljoa ku uudet kirjat :) Sit vieraana oli yks todella herttainen 2-vuotias tyttö, joka heti ulko-ovelta huusi "kakkuu!" :D Selvästi oli ymmärtänyt, mitä syntymäpäivillä tapahtuu! Kyl hän sitä kakkuu sit söiki, aina vaan, neljä palaa yhteensä. Muut kysy, että vieläkö maistuu ja hän vaan sano joo. Sit hän joi Fanta Wildberries -limua muumimukista pillillä ja sano, et on väkevää :)

Siivoilin ja leivoin kakkuu huomisii kynttiläkutsui varten. Toivottavasti edes joku tulee paikalle. Kenestäkään en nimittäin tiedä, ja perään en viitti mankua.

Taivaskissa palas mun uniin. En tiiä. Mulla on ihan sietämätön ikävä Mannea. Kaipaan sitä joka päivä niin paljon. Ajattelen sitä joka kerta, kun astun kodinhoitohuoneeseen, joka kerta, kun laitan kissoille ruokaa, päästän ne ulos tai silitän niitä, aina kun menen pesuhuoneeseen tai saunaan. Äskenkin suihkussa seisoessa katse hakeutu automaattisesti saunan nurkkaan. Oon nähny siitä uniaki muutamana yönä. Yks jäi mieleen ihan selvästi.

Tiesin, että Manne on kuollut. Silti se oli meidän keittiössä, pyöri mun ja P:n jaloissa. Se oli aika nuhrusen näkönen, mutta silti oma ihana itsensä. P silitti sitä, mä en. En jotenkaan voinu koskea siihen, kun tiesin, että se on vaan joku haamu. Hämärästi muistan ajatelleeni, et jotenkin se yrittää sanoa, et nyt sillä on hyvä olla. Yhtäkkiä Manne lähti juoksemaan kodinhoitohuoneeseen, sinne ulko-ovelle, ja hävis oven läpi. Samaan aikaan sen ruumis makas kodinhoitohuoneen lattialla. Olin siinä unessa aika hysteerinen ja heräsinki siitä ihan hämilläni enkä saanu hetkeen unen päästä kiinni. Ton jälkeen en oo nähny Mannesta unta.

Mä vaan kaipaan sitä niin älyttömästi. Musta on ihanaa, että Elvis, Pompe ja Heku on täällä, ja että saan elää ja olla niiden kanssa täällä. Silti vaan tiedän ja tunnen, et jotain tosi tärkeetä puuttuu. Se on omituinen tunne.