IRC-Galleria

miiainen

miiainen

I'm a queen. I got this shit handled.

Selaa blogimerkintöjä

Työmatkaleskeys sukkaa.Maanantai 31.01.2011 11:36

Onneks oon buukannu oikeestaan koko viikon täyteen, niin ei kerkee niin kauheesti märehtii yksinäisyyttään iltasin kotona :)

P lähti reissuun perjantaiaamuna ja tulee takas tän viikon perjantaina joskus päivällä. Mä kehittelin itelleni varmasti tarpeeks tekemistä sille välille. Perjantai-iltana ajoin Merikarvialle ratsastaan yhtä hevosta, lauantaina vietin kaverin kanssa oikein kunnon tyttöjen päivän (joka sisälsi shoppailua, herkuttelua ja mukavaa illanviettoa), eilen ulkoilin kaikessa rauhassa koiran kanssa ja kävin sukulaislasten syntymäpäivillä. Tänään onki sit ainoo ilta, kun oon tällä viikolla kotona, tiistaista torstaihin oon kaikki illat tallilla, kun päätin ratsastaa pari rästituntia pois.

Lauantaina P oli ostoksilla, kun se oli ilmeisesti ainoa päivä, jolloin oli kunnolla siihen aikaa. Se soitteli pitkin iltaa, että mitä kaikkea on löytyny ja varmisteli kokoja ja malleja :D On sieltä ainakin tulossa parit Leviksen farkut, Guessin käsilaukku ja Oakleyn keltaset linssit laskulaseihin. Ja joku Ed Hardyn yllärituliainen. Itelleenkin se oli löytäny jotain vaatetta. Ja yhdelle kaverille se oli metsästäny kans Oakleyn laskulaseja ja aurinkolaseja. Totes vaan, että heidän pitää siel varmaan kolmeen pekkaan ostaa yks uus yhteinen matkalaukku, että kaikki tuliaiset mahtuu mukaan... :D Toi käsilaukun ostaminen oli ihan hauskaa, P laitto vaan viestin, että oon nyt täälä kaupassa ja tässä tulee kuvia vaihtoehdoista. Sit se lähetti viis kuvaviestiä erilaisista laukuista. Aika hyvin se oli osannu valita sopivia, ja yhen niistä sit valkkasin. Tuskin maltan odottaa, oon niin kauan etsiny mustaa kivaa käsilaukkua siinä onnistumatta :)

Nyt pitäis tehdä vissiin jotain töitä eikä mua yhtään huvita.

Talvilomaa odotellessaTiistai 25.01.2011 12:46

Varattiin viikolle 8 muutaman päivän Ylläksen reissu. Nyt toivomaan hyviä kelejä vaan <3

Kiskis!Maanantai 24.01.2011 11:51

Nyt on kisuille rakennettu uus kiipeilyteline seuraavan ohjeen mukaisesti:

http://www.niksa.net/kiipeilypuu.html

Käytiin lauantaina Ikeassa hakemassa yhteen kaappiin ovia ja samalla sitten ostettiin tarvittavat kiipeilypuuntekotarpeet. Sisal-köyttä ostettiin jo aiemmin. Sitä köyttä on nyt vaan yhdessä tolpassa siinä alaosassa, mut tarkotus ois laittaa sitä jossain vaiheessa vielä vähän lisää. Koottiin tota viritystä lauantai-iltana kymmeneltä niin ei ihan tullu kaikkee viimeisteltyä :) Ja sitten tietysti tasot on vielä pehmustamatta, et niihin pitää ostaa jotain pehmosta kivaa kangasta päälle, niin kelpaa kissan sitten köllötellä. Pari lelua jo ripustettiin roikkumaan telineeseen ja kyllä niillä on sit jaksettu leikkiä. Vähänkö parhautta, et he tykkää <3



Ulkoilemassakin ehdittiin käydä, tehtiin pieni talviretki Hekun kanssa. Koirarannalla oli kauheesti lunta ja sitä meni koiran takin sisään. Piti tarjeta sit ilman takkia osan aikaa, kun tuntu ilmeisen inhottavalta kylmä ja sulava lumi siellä takin sisällä... Mut hyvin se siellä pärjäs. Tuli hiukan hankitreeniä pienelle. Kallossakin käytiin nopeesti maisemia katsomassa, oli aika komiaa. Heku poseeras sellasen jäälohkareen päällä, tuli hauska kuva siitä, vaikka horisontti onkin hiukan vinossa :)

Antti Tuisku <3Lauantai 22.01.2011 22:58

Ja katsokaa kaikki, oon kaunis ja rohkee
Ajan taksilla paikasta A paikkaan B
Että ihmiset luulee mulla olevan kaikkee
Vaikka kaikki on sitä millä en mitää tee

IHQ!

Hihi, hassut kissat <3Torstai 20.01.2011 13:27

Löydettiin lipaston laatikosta yks päivä tossa sellanen kynä, missä on laserosoitin. Se on osottautunu ihan superhyväks kissanleikitysvälineeks :D

Kissalapsi hölkkää sen punasen pisteen perässä vaikka kuinka pitkiä aikoja kyllästymättä ja jaksaa aina kiinnostua siitä yhtä paljon, se tapittaa sitä pitkään oikein tarkkaan ja sitten vaanii ja hyökkää. Se on tehny komeita liukuja vatsallaan pitkin lattiaa. Elvis menee siitä valosta lähinnä ihan sekaisin, ja alkaa vaan säntäillä hurjaa vauhtia joka suuntaan. Se ei jaksa pyydystää, kunhan spurttailee suurin piirtein sen valon suuntaan ja sitten taas johonkin muualle, kauheella ryminällä, häntä pystyssä ja korvat villisti taaksepäin käännettynä.

On ne aika söpöjä <3

Raraa!Maanantai 17.01.2011 12:35

Olipahan kiva viikonloppu <3

Perjantaina oltiin Ellivuoressa iltamäessä. Vitsi, et oli rinteet hyvässä kunnossa, oli ihan sikakivaa! P ehti ottaa vähän videookin mun laskusta. Oli ihan hauska nähdä, miltä nyt näyttää, kun vertas vuoden takaseen suoritukseen. Ei huono ollenkaan :) Kotiin ajellessa tehtiin elämysmatka vielä Häijään Säästömarkettiin. Kummallinen paikka :D

Lauantaina mul oli kynsihuolto ja illalla mentiin meidän porukoille syömään. Sisko lähtee takas Leedsiin keskiviikkona niin syötiin yhdessä intialaista ja pelattiin lautapelejä ja oleskeltiin vaan yhdessä koko perheen kesken. Oli oikein lystiä :) P lähti sunnuntaina Riihivuoreen mäkeen, mut mä menin heti aamusta vielä porukoilla ja sit lähtin siskon kans vähän kaupoille. Shoppailtiin monta tuntia ja sit käytiin leivoskahveilla. Vähän oli kiva sisaruspäivä <3 Tänään mennään vielä yhdessä ravintolaan syömään illalla, P:kin tulee mukaan.

Sit mun on pakko mennä hakee Vilasta yhdet housut, joita eilen jo sovitin, mut en uskaltanu ostaa, kun ne joteski epäilytti mua. Ne oli niin erilaiset ku mitkään mun aikasemmat housut. Mut mitä enempi niitä täs ny mietin, ni on sellanen olo, et kyl mun ne on ostettava. Eli lounastauolla suunta Vilaan :)

Antibioottia ja lepoaPerjantai 07.01.2011 21:27

Sitkeä tauti. Kurkku tuli keskiviikkona uudelleen kipeäksi ja tänään menin heti aamulla taas lääkäriin. Sain kymmenen päivän antibioottikuurin (Kefexiniä, yöööök, ei oo pahemman makusta lääkettä varmaan olemassakaan) ja tämän päivän vielä sairaslomaa. Toivottavasti viikonlopun aikana helpottaa jo sen verran, että pääsee maanantaina töihin ja toivon mukaan tiistaina tallillekin. Kyllä tää pari viikkoo sairastelua alkaa jo riittää.

P on kaverinsa kanssa menossa sunnuntaina Helsinkiin lumiturvallisuuskurssille. Mä vähän haaveilin, että pääsisin kyydillä alennusmyynteihin, mut pitää nyt sit miettiä, et kannattaako lähtee, jos on vielä kipee. On aika rankka rupeama yksin pyörii kaupoilla, kun poikien kurssi kestää n. 7h.

Huomenna taidetaan viedä joulukuusi pois. Harmillista. Mun mielestä on aina niin ikävä luopua joulukuusesta :( Mut kyllä se varistaa neulasia jo niin paljon, että ei sitä oikein voi sisälläkään pitää. Kissalapsi käy aina juomassa kuusen jalasta ja sitten levittelee päälleen pudonneita neulasia ympäri taloa <3

Me haettiin maanantaina kissalapselle luomuruokaa. Raksuissa on 95% broilerin lihaa, ei lisäaineita, ei viljaa. Katotaan, josko se ihottuma vaikka häipyis tolla ruualla. Toivottavasti.

NIISK.Maanantai 03.01.2011 11:43

Semmottis menis sit se "joululoma". Välipäivinä piti tosiaan olla töissä tiistaina ja keskiviikkona, mutta olin flunssaisena kotona. Torstaina ja perjantaina lomapäivät myös. Perjantaina meillä oli kyllä vieraita flunssasta huolimatta, onneksi, muuten olis varmaan pää haljennut. Ja lenssu vaan paheni lauantaina ja sunnuntaina. Se on siis kestänyt nyt viikon ja olo alkaa olla aika sietämätön. Tänään aamulla soitin heti aikaa työterveyslääkärille, mut se olikin helpommin sanottu kuin tehty.

Perinteisesti Lääkäritalon ajanvaraukseen on jono heti kahdeksalta, vaikka olis kuinka valmiudessa soittamaan. No, olin jonossa paikalla 14. Sitten paikalla 8, paikalla 3. Lopulta kuulin, kun joku nostaa luurin. TUUT TUUT TUUT. Voivvvvv. Ja uudestaan soittamaan. Olin jonossa paikalla 26, 22, 15, 6... ja sitten joku vastasi. Ainoastaan yhdelle työterveyslääkärille oli vapaa aika tälle päivälle, sekin vasta klo 15. Nyt istun sitten töissä odottelemassa sinne pääsyä, kun en jaksa edestakaisinkaan tässä ajella. Ois tietysti voinu antaa palautetta siitä eeppisestä epäonnistumisesta, mut en vaan jaksanu.

Olo on kyllä ihan kauhee.

[Ei aihetta]Tiistai 28.12.2010 20:20

Niin ne vaan joulupyhätkin jo meni, kovin nopeesti. Olin jo 23. päivän vapaalla, meni koko päivä kaupoissa käydessä, siivoillessa, kinkkua paistellessa, kuusta koristellessa, suklaita tehdessä ja sukulaisten luona joulutervehdyksiä viemässä. Meni aika perinteisesti myöhään, viinilasillisen voimin koristeltiin yömyöhään joulukuusta ja odotettiin kinkun kypsymistä :) Onneksi oli pieni kinkku vaan.

Ja onneksi, oi onneksi, oltiin tehty isot ruokaostokset jo aiemmin. Menin torstaina Prismaan jo heti aamulla ostamaan tuoreita vihanneksia, hedelmiä, maitoa, kalaa ynnä muuta pientä ja siellä oli ennen yhdeksää täys sotatila päällä. Joku kassa sano, että oli ollut jono oven takana jo ennen kahdeksaa. Hienoa! Ite vedin vaan syvään henkeä ja kuljin ihan hissuksiin keräilemässä tarvittavat tavarat. Ihan hyvin selviydyin eikä ees menny hermot :) Ostosten jälkeen ajoin kotiin ja otin koiran kyytiin. Me ajettiin Mustiin ja Mirriin ostamaan kissoille hiekkaa ja ruokaa ja sit oltais katottu Hekulle tossuja koville pakkasille. Yhdet piiiiienet oli jäljellä ja niitä sovitettiin. Ne oli vähän liiankin pienet, mikä on saavutus sinänsä, ja Heku ei suostunut tossu jalassa kävelemään yhtään mihinkään. Se piti jalkaa ylhäällä ja näytti loukkaantuneelta. Ei sit otettu Hekulle mitään. Paitsi herkkupussi.

Aattona heräilin jo ajoissa keittelemään puuroa ja paistamaan joulutorttuja. Hiukan ehkä väsytti, kun yöunet jäi lyhyiksi, mutta aattoaamu on vaan niin paras <3 Herättelin P:n yhdentoista kieppeillä ja sit juotiin kahvit ja syötiin puurot. Saunakin laitettiin ajoissa päälle, päästiin sinne heti, kun Lumiukko oli loppunut :) Kahden maissa lähdettiin meidän porukoille ja sieltä sitten suunnattiin ensin vanhainkotiin tuffaa tervehtimään, sieltä toiseen mummulaan ja lopulta hautausmaalle. Oli varmaan nopein kierros hautuumaalla ikinä, koska oli pakko pitää vauhtia kovan pakkasen takia :) Mut kerrankin oltiin ajoissa ja päästiin syömään jo kuuden aikoihin. Ruuan jälkeen kateltiin perinteisesti Samu Sirkan joulutervehdys ja jaettiin hiukan lahjoja. Pukki toi kaikki ne kolme toivottua juttua ja vähän ylimäärästäkin :)

Joulupäivänä P:n vanhemmat oli meillä kylässä ja sunnuntaina käytiin mummulassa. Siinä ne päivät sitte meniki. Eilinen mulla oli vielä vapaata, kävin vähän alennusmyynneissä nauramassa ihmisille, ne oli niin sekasin. Tein siinä sivussa pari kivaa löytöä itekin :) Aamulla oli jo sellanen olo, et kurkku on karhee. Se paheni pitkin päivää ja illalla alko nenäkin olla tukossa. Aamulla oli niinku ois yrittäny kaktusta niellä, päätä särki ja nenä vuosi. Päätin jäädä kotiin huilaamaan. Ja täytyy sanoo, et on ollu aika kökköä vaan makoilla koko päivä. Pari kertaa kävin pienen kävelylenkin koiran kanssa, et sain ees raitista ilmaa. Olo on ollu vähän ikävä, mut jos ei tästä miksikään mee, niin huomenna meen kyllä töihin. Ei täälä kotona kestä. Torstai ja perjantai mulla on kyllä taas vapaata.

P lähti tänään Ouluun työmatkalle enkä ees tiedä koska se tulee sieltä takas. Ja edelleen vihaan olla yksin kotona. Siks toisekseen voi olla jännää, jos meen huomenna töihin, et miten toi Fiat lähtee aamulla tosta käyntiin, hehe. No, se nähdään sitten. Perjantaina meille ois tulossa vieraita. Pitäis ehkä käydä kaupassa, kunhan sais eka päätettyä, mitä syötävää tarjoilis :)

Ekat suklaatkin tehtynä <3Tiistai 21.12.2010 12:13