IRC-Galleria

Olin eilen perheen kans Cont'akti -teatterissa katsomassa näytelmää Rakas Selim. Se kerto Selim Palmgrenin elämästä, lapsuudesta, opiskeluista, rakkaudesta, tietty sen ajan taiteilijaelämästä. Isä vaan muutamia viikkoja sitten kysy, että lähdenkö mukaan, ei meistä oikein kukaan osannu odottaa, millanen näytelmä olis kyseessä, mut se oli kyllä ihan kiva. Harrastajateattereissa on mukava käydä. Tää näytelmä oli kyllä yleissivistyksenkin kannalta oikein hyvä, en mä ainakaan tienny Palmgrenista muuta, kuin että se oli porilainen ja patsas sijaitsee Raatihuoneenpuistossa. Se rakastu Armas Järnefeltin vaimoon ja meni sen kanssa myös naimisiin. Vaimo kuoli myöhemmin aivohalvaukseen, ja Selim meni uusiin naimisiin edesmenneen vaimonsa oppilaan kanssa. Siinä näytelmässä tapahtu aika paljon ja nopeastikin välillä, mut tietysti oli pakkokin, koska tapahtumia oli niin paljon. Ei yhtään ainakaan harmita, että kävin sen kattomassa!

Viikonloppu oli muutenki mukava, vaikka ehkä vähän kiireinen. Perjantaina käytiin siskoa moikkaamassa illalla, lauantaina oli kaikkea sekalaista puuhaa, kävi yks vieraski, ja eilinen meni tietysti äitienpäivähömpötyksissä. Käytiin mummuloissa ja sen semmosta. Ostettiin äidille purkkiruusun. Ne oli kauniita persikanvärisiä kukkia saman värisessä hiukan raitasessa purkissa. Äiti rakastu niihin heti. Sanoinkin sille, että heti kukkakaupassa tiesin, että noi on sun kukkia ja P oli asiasta ihan samaa mieltä. Äiti tykkää kaikesta oranssista, ne kun sopii sisustukseen =) Mummuille vietiin pienissä söpöissä koreissa sitten pieniä orvokeita, toinen sai sinisiä kukkia pinkissä korissa ja toinen valkosia kukkia sinisessä korissa. P:n vanhempien luona me ei nyt käytykään, kun niillä oli eilen kiirettä raivata keittiötä tyhjäks keittiörempan takia. Me ehditään käymään siellä sitte myöhemmin.

Tuli vähän höpö olo, ku äidin vanhempien luona mummu ja tuffa molemmat taas alko miettiä sitten sitä, kun heistä joskus aika jättää. Tuffa sano äidille, et sen täytyy pitää huoli siitä, että se saa pitää heidän pianonsa, kun äiti kerta osaa pitää siitä huolta. Ja mummu jutteli myös jotain, että katotaan nyt, jos he ens vuonna vielä elää ja on... Tottahan se on, et he on jo vanhoja ihmisiä ja noin, tuffallaki sydän jo heikko, mut aina siitä tulee vähän ontto olo, kun kesken mukavan ajanvieton otetaan tuollaset asiat puheeks. Kyllä mä toivoisin, että heistä molemmat olis ens keväänä vielä hengissä. Ja yhtä lailla isän vanhemmat. Oli vielä illallaki vähän hassu olo noista puheista ja äidin kans sit vähän aiheesta juteltiinkin, kyl se siitä sit helppas.

Nyt mut joo, oon töissä ja pitäis ahkerasti näpytellä lisää tekstiä opinnäytetyöhön. Olin eilen illalla reipas ja kirjottelin sitä teatterista kotiuduttuani. Ei enää montaa päivää. Kohta on koulut käyty! Viimiset pinnistelyt alkaa just tällä sekunnilla ->