Muutto on ohi! Niin huojentava tunne, kun tietää, että kaikki tavarat on nyt siirretty. Tiistaina alotettiin ja eilen saatiin valmiiks. Meni viel päivän yliajalle. Ei siitä "kahden päivän pikamuutosta" olis tullu mitään, vaikka kaikki tavarat olis ollu valmiiks pakattuna, sitä kamaa oli niin paljon ja auton lastaaminen ja purkaminen vei kyl kiitettävästi aikaa, vaik meillä oli riittävästi apuvoimiaki. Tiistaina tosiaan meni isoimmat tavarat, keskiviikkona vietiin P:n kans vaan keskenään laatikoita ja yritettiin vähä huilata. Tuli muuten tarpeeseen. Keskiviikkona ja torstaina käytiin ostamassa uus jääpakastinkaappi, pakkailtiin viimisiä tavaroita ja kiikutettiin muutamia laatikoita talolle. Perjantaina oli ns. virallinen muuttopäivä ja töistä vapaa, joten alotettiin hommat heti aamusta. Ensimmäisenä haettiin se jääpakastin, sitten nokkakärryt ja sen jälkeen loppupäivä painettiin tonne puoleenyöhön asti. Mun luona kerittiin siivoomaan ja ihan viimisä roskia, pikkutavaroita ja pari lipastoa jäi kuljettamatta. P:n luo jäi vähän enemmän vielä tyhjennettävää. Eli vielä jäi lauantailleki puuhaa...
Aloteltiin suht ajoissa aamupäivällä. Kauhee hälinä ja kiire, vietiin jotain tarpeettomia kalusteita Konttiin ja ajettiin ristiin rastiin ja raahattiin tavaraa, mä koitin vähän välissä siivoilla ja järjestää, ku en jaksanu kaikkee kantaa. Päätettiin lopettaa joskus yhdentoista aikoihin, kissat muutin vielä viimiseks lauantaina uuteen paikkaan. Manne-parka oli niin ahdistunu autossa, et se laski alleen ja oli ihan surkeena. Onneks oli tosi lyhyt matka. Vielä puoliltaöin me alettiin grillaamaan, et saatiin ittemme ja muuttoapumme ruokittua. Nukkumaan päästiin n. 02:30 ja seuraavana aamuna oli herätys taas jo ennen yhdeksää. Oltiin melko väsyneitä jo siinä vaiheessa, ja ku viimisiä tavaroita tyhjennettiin autosta n. klo 16 alko olla jo sellanen meininki, ettei meinaa tolpillaan pysyä. Eikä kuuma ilma sanottavammin helpottanu oloa (oli kyl silti ihana muuttosää toisaalta). Mut mikä ihana olo tuli, ku saatiin viimiset kamat ulos pakusta ja päästiin hetkeks röhnöttään sohvalle! <3 Siinä torkuttiin parisen tuntia ja sit oliki taas kohtuullisen ihmismäinen olo. Palautettiin pakettiauto ja haettiin vähä lisää ruokavärkkiä ja grillattiin hyvän päivän päätteeks. Kello kävi yhtä, kun päästiin petiin. Aamulla väsytti ehkä maailman eniten. Nukuin vielä huonosti, ku sain eilen reilusti aurinkoa ja vähä ihoa kuumotti ja oli muutenki kuuma, sit koira vielä vehtas muutamaan kertaan jotain. Nyt oon töissä ja tääl on jotain ehkä 100 astetta lämmintä. Kivaa. Melko kehnot työskentelyolosuhteet täällä jälleen.
No juu. Nyt meillä on sitte n. 40 muuttolaatikkoa ympäri asuntoa. Selvittiin sinänsä aika vähällä, kun meille sanottiin, et nyrkkisääntö laatikoita hankittaessa on laatikko/neliö. Mä palautan tänään ekoja tyhjiä laatikoita ja ne nokkakärryt, et saa niitä vähän pois jaloista eikä vuokra juokse jokasesta lootasta. Keittiötarvikkeita ollaan saatu mukavasti jo laitettua kaappeihin. Eka tuntu, et ne kaapit ei täyty ikipäivänä, mut kyl ne nyt vaan alkaa jo näyttää siltä, et voi jopa tulla ahdasta :D Peseytymisvälineet ja -aineet ja sen semmoset on kans löytäny jo mukavasti paikkansa. Muuten onki sit about kaikki levällään. Epämääräset pikkutavarat vaeltaa pöydillä, sohvat on kappaleina/tyynyttöminä (no okei, pikkusohvassa on tyynyt ja siinä voi istua) keskellä olkkarin lattiaa, vaatesäkkejä kuisti ja pikkumakkari täynnä, hyllykköä, cd-kaappia, lipastoa, siivoustarviketta ja sen semmosta löytyy melkein joka huoneesta. Aika purkaminen ja laittaminen niissä on. Se on toisaalta hienoa, kun se on sellasta uuden rakentamista, mut kyl siitäki niin kovasti on päänvaivaa. Olis kiva kuitenki saada tavarat aseteltua heti kerrasta suht järkeville paikoille :) Seuraavaks sitte tapettikauppaan ja makkaria tapetoimaan, et saadaan siirtää sänky oikeeseen huoneeseen! Sit tapetoidaan työhuone ja pikkumakkari, olkkari laitetaan viimisenä. Kyl se siit sit.
Tuumattiin, et rakennetaan se kissatarha pihaan nyt jo, vaikka se piha kaivetaan vasta reilun kuukauden päästä. Tehdään siit semmonen, et sen saa nostettua pois paikaltaan kaivuun ajaks. Kissat saa sit vapaasti kulkee sisään ja ulos khh:n ikkunan kautta eikä meidän tarvii niitä erikseen kantaa pihalle. Kaks kantajaa ja kolme kissaa on todistetusti hankala yhdistelmä =) Hekulleki värkätään joku karsina pihaan, vaik se suurimman osan aikaa on ihan nätisti siinä ollu vapaanaki. Välillä se on vaan muina miehinä lähteny hillumaan vähän väärille mestoille ja sit se on niinku ei oliskaan, ku sitä komentaa tulemaan takas omaan pihaan. Istuu tyynenä meidän pihan edessä kulkevan pyörätien toisella puolella olevalla nurmialueella semmone "kuulin kyl mitä sanoit, mut en vaan reagoi" -ilme naamalla :D Kyl se sit viimeistään lähtee kipittelemään takas, ku isäntä vähä jyrähtää. Mua se killittelee yleensä pää kallellaan ja selvästi laskelmoi mielessään, että kannattaako liikkuu. Se tottelee kyllä muakin, mut tosissaan punnitsee tarkemmin, että onko liikkumisesta hyötyä. Viksu koira.
Kävin muuten tänään palauttamassa vanhan asunnon avaimet. Odotan nyt, että siellä tehdään se tarkastus, et kaikki on ok ja sit toivottavasti saan hakee takuuvuokrani pankista. Sille liki 400 eurolle olis kyllä käyttöä. Jos ne jotain alkaa siitä asunnosta urputtaa, niin ihmettelen. Siel näkyy normaalit elämisen jäljet = muutamia reikiä seinässä hyllyjen ja taulujen jäljiltä + yhdestä kohtaa seinästä on tapetista irronnut pieni pala. Muuten se kämppä on melkein siistimmässä kunnossa ku mitä se oli sillon 2006, ku siihen muutin. Kaikki se tupakanpolton jäljiltä joka paikkaan tarttunu terva ja remontista jääneet sotkut on siivottu ja vaatehuoneeseen on asennettu yks lisähyllyki. No, jännään.
Nyt on pakko yrittää työskennellä vähän aktiivisemmin. Demon asennukset pitäis saada käyntiin, kunhan ensin saisin uninstalloitua vanhan CM:n ja DM:n tosta virtuaalikoneelta. Toimistolla on kyllä n. 28 astetta lämmintä, joten työskentelytahti ei ole erityisen hyvä. Muutenkin vähän väsyttää, mut tää kuumuus ja hapenpuute vaan pahentaa oloa. Onneks kohta on lounasaika ja saan lähtee happihypylle Anttilaan ostamaan evästä.