IRC-Galleria

miiainen

miiainen

I'm a queen. I got this shit handled.

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Tiistai 02.12.2008 10:54

Eilinen ilta meni suht hyvin. Otettiin päiväunet. Kissalapsi kaipasi hoivaa. Mua ei enää itkettäny, ja oli sellanen olo, et voin hengittää. Ei tarvii enää jännittää ja pelätä Mannen puolesta. Pystyn ajattelemaan tätä koko hommaa niin positiivisesti kuin se tässä tilanteessa on mahdollista. Tehtiin kaikkemme Mannen auttamiseksi, ja vaikka näin ikävästi kävikin, se oli ainoo oikee ratkasu. Tilanteen huomioonottaen asioita ei olis voinu hoitaa tän paremmin eikä Mannea olisi voitu hoitaa yhtään paremmin, ja nyt Manne on jossain paremmassa paikassa, missä se on voimissaan eikä tunne kipua. Tietysti on sitä ikävä ja olo on haikea, mutta tärkeintä on, että me P:n kanssa tiedetään toimineemme just niin kuin olis pitänytkin. Eilen mun olis tehny mieli katsoa vanhoja kuvia Mannesta, mutta sen aika ei varmaan ole ihan vielä. Juttelin eilen illemmalla vielä äidin kanssa ja soitin siskollekin. Puhuttiin pitkään. Ja oli hyvä, että tuli taas kertaalleen käsiteltyä viime päivien tapahtumat. Kyllä tää tästä.

~~ ~~ ~~ ~~ ~~ ~~ ~~ ~~ ~~ ~~

Älä seiso haudallain itkien;
en ole siellä, nuku en.
Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa,
olen timantinhohde lumessa.

Olen aurinko, joka kultaa viljaa,
syyssade, joka putoaa hiljaa.
Kun heräät aamun hiljaisuuteen,
olen ylitsesi maahan uuteen
matkaavien muuttolintujen lento.
Olen öisten tähtien loiste hento.

Älä seiso haudallain itkien;
en ole siellä - kuollut en.

- Kirjoittaja tuntematon -

~~ ~~ ~~ ~~ ~~ ~~ ~~ ~~ ~~ ~~

[Ei aihetta]Maanantai 01.12.2008 14:42



~~~~~*~~~~~

Taivaskissa

Olen avaruuksien kissa,
olen kissa ihmeellinen.
Olen unien, tähtien kissa,
tulin takaa pilvien.

Minä rakensin teille talon,
jossa paljon rakastetaan.
Nyt takaisin lähden,
mutta palaan uniinne toisinaan.

- Kaarina Helakisa

~~~~~*~~~~~

Hei sitten Manne <3Maanantai 01.12.2008 12:04

Ell klo 8:30. Kissa oli aivan nuutunut. Autossa se itki vähän, eläinlääkäriin päästessä se alkoi myös täristä. Odotushuoneessa kopasta kuului pientä miukumista. Lääkärin pöydällä Manne liikkui varmaan enemmän kuin koko viimeisen vuorokauden aikana yhteensä. Viimeisillä voimillaan.

Kissan ruumiinlämpö n. 33 astetta. Reilusti alilämpöä. Eläinlääkäri sanoi heti, että ennuste on erittäin huono. Se sano, et voidaan ottaa verinäyte, josta nähdään munuaisarvot. Se helpottaa päätöksen tekemistä, vaikka hän oli sitä mieltä, et eniten kissaa auttaa se, että se nukutetaan ikiuneen. Vasemmasta etukäpälästä ajettiin vähän karvaa pois ja koitettiin saada suonta näkyviin. Verenpaine oli niin alhanen, että verta saatiin vaan tippa. Enempää ei edes yritetty. Sillä oli alkanu silmät painua kuoppiinsa, kun syömättömyyden takia se oli alkanu käyttää omaa rasvakudostaan saadakseen energiaa. Raukka häilyi tajuttomuuden rajamailla. Lääkäri sanoi, että sillä ei kuitenkaan todennäköisimmin ole kipuja, koska sairaana kissa erittää ketosiinia vereensä, ja silloin kipukynnys nousee. Keho tietää, että kaikki ei ole hyvin ja se suojelee itse itseään. Päätettiin, että kissan on aika lähteä.

Ensin se sai nukutuspiikin. Elintoiminnot oli niin hitaat, että nukahtaminen kesti jonkun aikaa. Sitten se sai viimeisen piikin. Kissan jalat liikkuivat vähän, kuulemma normaalia, että lihakset vähän elää omaa elämäänsä. Lääkäri kuunteli stetoskoopilla sydäntä pitkään, me P:n kanssa siliteltiin Mannea koko ajan. Mä itkin ihan hillittömästi ja P piti musta kiinni. Lääkäri sanoi sitten, että kissa nukkuu unta, josta se ei enää herää, nyt sen on hyvä olla. Se puhu niin kauniisti, et meinasin itekin kuolla siihen paikkaan.

Sovittiin, että jätetään kissa lääkäriin, josta se huomenna haetaan tuhkattavaksi Raumalle. Nyt tiedän, mihin se menee. Ja tiedän, että se asia hoidetaan, eikä mun tarvii huolehtia. Onneks kotona on vielä silti elämää. En vois kuvitella pahempaa kuin sen, että ainoa kissa olisi poissa ja talo ihan hiljainen. Itselle tämä on kaikista vaikeinta. Eläimillä on toisensa, ja Mannen kivut ovat poissa.

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.11.2008 23:56

Onneks on P. En mä tiedä, mitä tekisin täs maailmas ilman sitä.

Ihmiset on ollu niin ihania. Isä tuli tänään kävellen käymään meillä. Äiti kävi tos iltapäivällä. P:n kaveri lupas rukouksessaan muistaa Mannea. P:n vanhemmat on toivottanu jaksamisia. Samoin pari kaveria ja muutama nettituttukin. Kiitos kaikille.

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.11.2008 23:47

Kissa oli vaihtanu taas unipaikkaa. On uupunut, mut reagoi silittelyyn vähän. Mut vaan tosi vähän.

Itkin tos varmaan tunnin. Nyt se kaikki vaan tuli ulos.

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.11.2008 21:00

Kissan kylkee on käännetty kertaalleen. Ikenet näyttää siniharmailta edelleen. Saa nähdä, muuttuuko väri lainkaan. Nyt kissa oli ite vaihtanu unipaikkaa, ku käytiin kattomassa. Hengittelee vähän paremmin ku aamupäivällä, mut nyt oli taas niin uupunu, et ei jaksanu reagoida oikein mihinkään. P kävi tossa tunti sitten kurkkimassa ja sillon oli korvat heilahtanu, ku ovi kävi ja muutenki kissa oli vähän valppaampi. Ei antanu esim. pidellä suuta. Annetaa sen edelleen huilia vaan. Yöllä vois ainaki kerran käydä kattomassa vointia. Jos käykin niin, että tulee joku kriisitilanne, ni on ainaki ite käyny kattomassa eikä tarvii surra sit sitä, etteikö olis huolehtinu.

HuohSunnuntai 30.11.2008 17:05

Semmonen tilanne, et ei voi, ku odotella. Toivottavasti kissa jaksaa huomiseen, että päästään verikokeelle ja uuteen nesteytykseen.

Päivystyksessä käytiin tossa puolilta päivin. Manne sai antibioottia, kipulääkettä, kortisonia ja nestettä. Se rauhotettiin rakon tyhjennystä varten ja sai vielä kaks herätyspiikkiäki. Melko heikko happi oli ja on edelleen. Eläinlääkäri meinas, että ekat puol tuntia on kriittiset ja siitä on nyt selvitty. Olis ihan tärkeetä päästä huomenna otattamaan verinäytteet, että saatais selkee ennuste. Jos munuaiset on tosi tulehtuneet, niin pitää päästää kissa kärsimyksistään. Mut vielä ei lääkärisetäkään kaikkea toivoa heittänyt, kun ei tosiaan sisäelinten tilasta oo tarkempaa tietoa. Kissan pitäis eläinlääkärin mukaan piristyä tässä seuraavien parin tunnin aikana. Mut annetaan sen kuitenkin olla rauhassa vaan, ettei se rasitu turhaan. Ei tarvii nyt pakkojuottaa eikä pakkolääkitäkään. Se kouristi ja ulvo tuolla pesuhuoneen lattialla reilu tunti sitte. Ajattelin, et siinä meni. Ei onneks kuitenkaan. Sen jälkeen se hengitteli reippaammin ja nyt se on suht levollisen näkönen. Hengittelee hiljalleen. Ell sano, että sydänäänet ja keuhkot kuulosti ihan hyviltä. Nesteytys sai verenkierron kiihtymään ja sai toksiinit (urean) liikkeelle myös, et se aiheutti sen kouristuksen. Meidän pitää nyt sitte vaan käydä välillä kattomassa, että hengittääkö se vai ei, ja aamulla varata aika mahd. nopeesti nesteytykseen.

Nyt on kaikki voitava tehty, ja toivotaan, että kaikki käy hyvin. En mä jaksa edes kirjottaa enempää.

Kissalapsi tukee mua. Ja kiitos teille muilleki, jotka ootte ollu hengessä mukana.

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.11.2008 03:27

Kissa tosi huonona. Äiti kävi kattomassa sitä päivällä ja sano, et näyttää ihan siltä, et ei tiedä selviääkö se tästä vai ei. Ihmettelin vähän, ku aamulla Manne oli ihan suht reippaan olonen, istuskeli saunassa, kun käytiin kattomassa ja kuljeskeliki vähän. Mut nyt se oli ihan niinku taju kankaalla. Kävely oli vaikeeta, juominen ei onnistunu, se vaan makas reporankana kyljellään. Annettiin sille lääke ja sokerivettä. Jouduin taas pesemään melkein koko kissan, ku se oli ihan kusinen. Kuivateltiin tossa kodinhoitohuoneen lattialla föönin kanssa, se kehräs hiukan, vaikkei ilmeisesti pitäny föönauksesta kauheemmin. Sit se lähti hoippumaan kohti juomakuppia. Nuupahti siihen, ei saanu juotua, se koitti mennä maate ja laitto vahingossa tassunsa sinne vesikuppiin. Sit se kellahti kyljelleen. Mä tietysti hätäännyin ja itkin hysteerisesti hetken. P onneks sai mut rauhottumaan, ja tajuamaan, et ei oo aika itkee, vaan pitää yrittää auttaa kissaa. Annettiin toinen ruiskullinen sokerivettä, pari ruiskullista ihan pelkkää vettä ja yks ruiskullinen kermaa. Toivottavasti on kyse vaan nestehukasta. Antibioottikin voi väsyttää. Täytyy yön aikana käydä varmaan pari kertaa tarkistamassa tilanne ja antaa sille vettä. Oli sillä silti sen verran voimaa, että äkäsesti vastusti pakkojuottamista. Ja äsken sitten vähän vaihto unipaikkaa ja asentoaki.

Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

[Ei aihetta]Perjantai 28.11.2008 11:10

Kissan lääkintä onnistui oivallisesti ruiskulla. Käärittiin katti pyyhkeeseen, P piti siitä kiinni ja minä otin kiinni kissan päästä ja truuttasin lääkettä suuhun. Eka kerta meni ihan sovussa, tänään aamulla se pisti vähän hanttiin. Ruoka ei ollut kelvannut vieläkään, mutta ehkä ruokahalukin palailee, kun antibiootti alkaa vaikuttaa :)

Eilen piti suihkuttaa koko kissa taas. Se oli kaulaa myöten kusessa ja haisi niiiiiiiiiin pahalle. Koko pesuhuone haisi niin kamalalle, et melkein silmiä kirveli. Illalla, kun tulin ratsastustunnilta, mentiin pesemään ensin kissa ja sen jälkeen kuurattiin pesuhuoneen ja saunan lattiat Kloritella. Sit sauna päälle ja löylyveteen saunatuoksua, että saatiin mukava tervan tuoksu koko pesutilaan. Aamulla oli huomattavasti mukavempi mennä pesuhuoneeseen. Kissa oli kyllä vielä ihan märkä ja pahan hajunen, vaikka eilen koitettiin se kuivata hyvin ja se on lämpimässä pesuhuoneessa nukkunu. Mut se ei ollu kyllä lattiaa sutannu enää niin kauheesti. Koko ajan vähenee se tiputtelu. Jospa se kohta jaksais mennä oikein hiekkalaatikkoon.

Työkaveri sano eilen, et koittakaa jaksaa, kuulostaa rankemmalta ku vauvan hoito :D No, ehkä niitä ei voi verrata, mut eipä toi hääviä oo, varsinkin, ku näkee, et eläin on oikeesti kipeenä. Se siinä on rankinta. Sama se sitte on, jos viikonki kuuraa lattioita, laattalattia on helppo pestä.

Äiti lupas käydä huomenna kattomassa Mannee, jos siltä näyttää. Me ollaan lähdössä jo aamulla seittemän aikoihin Helsinkiin, enkä tiiä, koska tullaan takas. Ainaki sata asiaa pitäis hoitaa. Koira menee hoitoon jo tänään iltapäivällä.

Kissa pärjäileeTorstai 27.11.2008 12:24

On pirteempi, mutta ei oo syöny oikeastaan mitään. Vesi maistuu, ja se on tärkeetä. Tänään täytyy hakee apteekista pipetti, et sais jollakin konstilla antibiootin kurkusta alas, kun ruuan kanssa ei onnistu.

Meidän piti eilen pestä Manne oikein kunnolla, suihkulla, kun se oli vyötäröstä alaspäin ihan kusessa - kirjaimellisesti. Haisi ku rankkitynnyri. Eikä ihme, ku se on maannu niissä omissa pissalätäköissään. Tänään aamulla oli kyllä lattialla vähemmän lätäköitä ku eilen, et ehkäpä tilanne alkaa vähän rauhottua. Luututtiin kodinhoitohuoneen lattiaki aika tujulla pesuaineella, et siellä ei haisis niin kauheesti kuselle. Manne pistettiin taas pesuhuoneeseen lääkeruokineen, että kaverit ei käy apajilla. Ja onhan se parempi pitää siellä muutenkin, että on hiukan helpompi pitää paikat siistimpinä. Tänään meidän pitää kyllä pestä saunan ja pesuhuoneen lattiat, ku mennään illalla saunomaan. Oli aika tuima haju siellä aamulla. Kunpa Manne kohta olis sen verran paremmassa kunnossa, että sen vois päästää vapaasti kulkemaan ja olemaan.

P.S. Leivoin eilen kylmäsavuporopiirakkaa ja mango-juustokakkuu. Poropiirasta maistettiin ja se oli ihan sairaan hyvää. Juustokakku odottaa iltaan. Mitä siinä leipoessa maistelin niin ihan sairaan hyvää tuli siitäki :D

Ai nii. Käveltiin töihin tänää.