IRC-Galleria

Hammaskirurgi.

Se otti ja leikkeli vähän mun ikeniä, kun siinä oli se reikä. Taas on naama puuduksissa. Lyötiin vaan tuppoja kouraan, että niillä saa painaa, jos tulee verta. Ei saa syödä mitään kuumaa ja pitää purskuttaa Corsodylillä ja käyttää mahdollisimman paljon hammaslankaa, et tulehdus paranee. Jes! Ja ens viikolla pääsen taas hammaskiveä raapututtamaan. Alan olla aika ammattilainen näissä hammaslääkärijutuissa :D Kinda sad.

Piti pohtia tätä aiheuttamaani tilannetta ja pahaa mieltä hyvin pitkään.

Blogiin on helppo kirjoittaa, toki, päin naamaa puhuminen ei olekaan niin helppoa, eikä varsinkaan mukavaa. Blogiin voi kirjoittaa turhankin kevyin perustein. Kiukunpuuskassa voi haukkua exät, kavereiden exät ja nykyiset, äidin ja isän, muut tyhmät sukulaiset, kaupantädit, ravintolan palvelun ja osaamattomat autoilijat. Ne, jotka eivät pääse lukemaan kirjoituksia tai ole suoraan yhteydessä itseen. Ja aina on ne poikkeukset, jotka sattuvat blogia lukemaan ja ovat oikeasti itselle läheisiä ihmisiä. Blogia kirjoittaessa itsesensuuri ei varmaan olisi pahitteeksi. Itsekin usein miellän tämän vain omaksi päiväkirjakseni, vaikka sitä lukevat monet eri henkilöt, ja sen takia sisältö toisinaan on kyseenalaista - ihan siitä huolimatta, että täällä kirjoittamani asiat ovat minun näkemyksiäni omasta elämästäni, perheestäni ja ystävistäni. Täällä on helppo tuoda esiin erinäisiä asioita, ja niistä on yhtä helppo loukkaantua. Vaan loukkaantua voi myös silloin, kun joku sanoo jotain ihan kasvotusten.

Pitääkö sitten jotenkin aivan erityisesti arvostaa sitä, että ihmiset puhuvat suoraan, päin naamaa, vaikka se olisi miten loukkaavaa? Mitä kuuluu sanoa siinä kohtaa, kun ystävä lataa tiskiin sellaisia asioita, jotka pahoittavat oman mielen? Kiitos mielipiteestä, ihan vain siksi, että sanoit suoraan? Itsehän olen yleensä päätynyt olemaan vain hiljaa, ajatellut, että se on vain yksi mielipide, vaikka sen esitystapa minua loukkaakin ja asia vaivaa mieltä usein ja pitkään. Voihan se olla niinkin, että ystävä ei aina ymmärrä sanovansa jotain, mikä loukkaa toista. Kuuluuko tuossa kohtaa sanoa, että hei, ei ollut kivasti sanottu? Ehkä kuuluu, mutta minä olen aina ollut huono tarttumaan tuollaisiin juttuihin, en osaa toiselle sanoa, että tuntui ikävältä tai että miksi sanoit noin. En osannut sanoa silloinkaan, kun joku netissä äityi minua haukkumaan tai kirjoitti omassa blogissaan jotain ikävää. Nämä asiat kerääntyvät, ja jossain kohtaa purkautuvat. Yleensä väärässä paikassa ja väärään aikaan. Sitten saa pyydellä anteeksi, mutta taas jäävät keskustelematta ne asiat, jotka ovat omaa mieltä vaivanneet pitkiä aikoja.

Eilen illalla kelailin läpi elämääni ja asioitani vuoden verran taaksepäin. Muistan hyvin erään ystäväni kanssa käydyn keskustelun, kun ajelimme jostain reissusta kotia kohti. Kädet hikoillen kerroin, että olemme kihlautuneet P:n kanssa ja että olemme menossa naimisiin. Päällimmäiseksi mieleen jäivät kommentit, jotka viittasivat avioliiton turhuuteen ja typerään prinsessapäivään, jolla ei oikeasti ole mitään merkitystä. Tulihan siitä paha mieli, todella. En vain uskaltanut sanoa mitään, nikottelin asian itsekseni. Toivoin, että ystävä olisi ollut onnellinen puolestani. Tai vaikka ei olisi ollutkaan, ja olisi ajatellut minun tekevän elämäni virheen, olisi hän voinut edes pehmittää kommenttejaan. Ne, jotka tätä blogia ovat lukeneet, tietävät, että pohdin kaasoasiaa moneen otteeseen. Ilmiselvä valinta ei enää ollutkaan niin ilmiselvä, ja sille oli - ja on edelleen - aivan selkeä ja perusteltu syy.

Mietin, onko sillä merkitystä, missä muodossa loukkaavat sanat esitetään. Olen lukenut eräästä blogista asioita itsestäni, eivätkä ne ole tuntuneet erityisen mieltä ylentäviltä. Eräiden kommenttien siivittämänä harkitsin jo Pipostelun lopettamistakin, ihan tosissani. Olen märehtinyt näitä asioita aikani, ja sitten jättänyt ne omaan arvoonsa. Ajattelin vain olevani liian herkkänahkainen pahoittaessani mieleni kaverin kirjoittamista mielipiteistä. Enemmän ovat loukanneet ne jutut, kun minun valintojani on jollain tapaa vähätelty ja suureen ääneen kyseenalaistettu, ihan suoraan päin naamaa. Riitaa tosin ei ole saatu aikaiseksi ennen kuin nyt. Vaikka kai se on aikakin, eihän tässä olla tapeltu varmaan 18 vuoteen.

Juu-u. Ehkä kirjotin ystävästä rumasti. Sapetti niin pirusti. Riidan paikkahan tää on, just yhtä riitaa tän päivän lopuks kaipasinkin. Ei kai siinä. Oon minäki ystävän blogista lukenu ei-niin-mairittelevaan sävyyn kirjotettuja pätkiä itestäni, jos kohta muistakin ihmisistä. Päiväkirja on päiväkirja, ajattelin, mut ehkä se ei toimikaan niin joka suuntaan. Kai se olis selittelyn paikka seuraavaksi.

Mä en voi millään ymmärtää, miten maanantait on aina niin huonoja päiviä! Hermot kireellä heti aamusta, eikä kellään oo kivaa. Ei edes Majakan ilmotus Satakunnan kansassa piristäny mun aamua. Aika erikoista sinänsä :)

Pyysin tos viikko sitte erästä ystävääni tekemään mulle yhden palveluksen, se oli sellanen, mikä piti suht nopeesti hoitaa, muutaman päivän sisällä. Hän lupautu sen tekemään ja olin tyytyväinen. Tänään aamulla selvis, että hän ei oo vieläkään saanu sitä asiaa hoidettua. Eikä se oo mikään iso juttu, piti kynttiläkuvasto toimittaa toiselle kaverille. Millon hän ei jaksanu viedä sitä, ja millon vahingossa unohti koko jutun... Ärsyttää tuollanen. Kun kerran joskus ja jouluna pyydän jotain pikkujuttua tekemään, niin ei onnistu. Tässäkin muutamat ihmiset sitten turhaan odottaa omia tilauksiaan siksi, että niitä ei voi laittaa eteenpäin, kun yhtä vielä odotetaan. Sanoin sitten, että antaa asian olla, kun se kuvasto ei millään ilmeisesti löydä perille. En voi muita loputtomasti odotuttaa, ja joku takaraja sillä esittelijälläkin varmaan on. Kyllä mä tollasen palveluksen hoitasin asap, vaikka asia ei mua henkilökohtasesti mitenkään erityisesti kiinnostaiskaan. Lupaus on kuitenki lupaus. Taas kävi mielessä, et ehkä tein ihan oikean valinnan sen suhteen, että pyysin kaasoksi erästä toista ystävää. En viitsi edes kuvitella miten hankalia hääjärjestelyt olis, jos ja kun toista ei kiinnosta yhtään.

Käytii eilen lenkillä. Se oli aika hyvä lenkki, koska olin kiukkunen lähes koko matkan. Tuli pistettyä tossua toisen eteen aika rivakasti. Sanoinkin P:lle, et sen pitäis ärsyttää mua joka kerta, kun ollaan lähdössä pihalle, et saadaan vähän ekstravauhtia siihen touhuun :D Luistelemaankin halajaisin, mutta pitäis ensin käydä terotuttamassa luistimet. Tai vaihtoehtosesti käydä ostamassa uudet, kun vanhat on aika heikossa hapessa. Ei ne kai nykypäivänä kauheen montaa rahaa maksa. Olis siinä Kaarisillan koululla varmaan lähin paikka mennä luistelemaan.

Ulkona on hirmu kaunis sää. Oikein harmittaa istuu täällä sisällä, kun vois olla vaikka pulkkamäessä!

Tänään lähdetään muuttamaan äitiä Tampereelle. Hienointa tässä on se, et me päästään eroon yhdestä ylimääräsesta sängystä ja mun vanhasta pienestä tietokonepöydästä. Saadaan toi vierashuone aika mukavasti tyhjäksi. Sit vaan hankkimaan sinne uutta sohvasänkyä ja mattoa! Mun pitäis ehtii pian alottaa mun lipastoprojektiki, se odottelee mua autotallissa :) P rakentaa kissoille sinne uudenlattiasta kattoon yltävän kiipeilytelineenki <3

Vähä mä tykkään mun kampaajasta, se on maailman parhain <3

Tänään tuli postissa hääjuttuja, jee! Just sellasii, ku pitiki, ellei jopa parempia. Vähän oon tyytyväine! Toista pakettii odottelen innolla jo, siellä on sit meidän kaunis hääkakkukoriste <3 Oli niin kallis, et melkei teki huanoo, mut ku ei löytyny ensimmäistäkää, joka olis ollu edes jollain tapaa parempi. Toi kelpaa sit koristeeks muualleki juhlien jälkeen.

Tänään oli ratsastustunti. Se oli erityisen hyvä tunti!

Löysin ihan loistavan blogin http://solutoveri.blogspot.com/ - piti yhdeltä istumalta lukasta läpi.

Eilen pääsi oikein kunnolla Pipostelemaan pitkästä aikaa. Kenttä oli melkein hyvässä kunnossa, uskalsi hiukan laukatakin. Herralla tuntui kyllä olevan sen verran energiaa, et ei ihan hirveesti viittiny kerätä intoo siinä laukassa niin jätettiin se tosiaan vähälle. Mut kyl muuten meni mitä parhaimmin :)

Sit meijän ulko-ovesta hajos lukko. Takaovi on jatkuvasti ollu semmone murheenkryyni, et ei olla sitä juurikaan käytetty. Ilmeisesti kiero koko ovi, kun sitä ei tahdo saada sen paremmin auki kuin kiinnikään. No, nyt etuoven lukko meni sitten rikki... Oltiin lähdössä harrastuksiin ja mun piti mennä käyttään koira vielä pihalla, mut ku koitin avata ovea niin se lukko vaan pyöri ja pyöri eikä auennutkaan. Hetken aikaa mietittiin, et miten päästään ulos, kun takaoviki kettuili :D Mut P teki nyt väliaikaiskorjauksen ja huomenna pitää käydä sitten lukkoliikkeessä. Tänään ei millään ehdi, kun tultiin polkumispyörällä töihin :)

Nyt mun pitää keskittyy taas tähän paskaduuniin. Oon niin korviani myöten täynnä tätä, et argh. Sekasemmaks vaan menee. Ei yhtään auta se, et asiakas keksii jatkuvasti jotain uutta ja sitten kiukuttelee, kun ei sitä olla toteutettu. Eilenkin tuli kommentteja, että "pilottivaiheessa piti olla näin, mutta tuotantoon siirryttäessä asian tuleekin olla näin" ... eikä sellasesta oo edes ollu mitään puhetta! Ja tosiaan, tuotantoon siirrytään HUOMENNA :D Antakaa mun kaikki kestää. Tää päivä on jo valmiiks pilalla :´D

Jaa joo. Kynttiläkutsuille tuli eilen tosiaan se yksi ja ainoa vieras. Olipa kiva.

Olin leiponu ison kakun ja kaikkee, mut sit vaan jotenki mystisesti kukaan ei vaivautunu paikalle. Saattoi hiukan ottaa siinä hetkessä päähän... Kutsuin kuitenkin 12 henkilöö. Kolme ilmotti heti, ettei pääse tulemaan. Myöhemmin kuulin vielä, et yks ei oo tulossa ja kutsupäivänä vielä yks perui. Mitä ihmettä tapahtu näille jäljelle jääneille seitsemälle henkilölle?! Eikö nyt olis kohteliasta ilmottaa, ettei ole tulossa. Olisin vaikka siirtäny päivää. Eiku sori, yks laitto viestin "katotaan nyt pääsenkö". Ja mitä siitäkin pitäis tulkita? Varmaan, et evvk. Ymmärrän työ- ja koulujutut ja muut tommoset pakolliset, ettei pääse. Ja ne ihmiset, joilla sellasia menoja on, ilmottaa siitä etukäteen. Mut noi muut. En tiiä. Ei tommoset "kaverit" mitenkään erityisesti kannusta pitämään kutsuja jatkossa.

Ittee hävettää, kun esittelijä joutuu tulemaan tyhjään taloon. Sama vaiva kuitenkin on tulla paikalle ja laittaa tuotteet esille. Mua tietysti hävettää kaikkien noiden kavereidenkin puolesta. Harmittaa, että oon valmistanu liikaa syömisiä ja yleensäki tehny aika paljon valmisteluja kutsuja varten. Ei tommosist sit ite kauheesti irti saa. Pönöttää vaivaantuneena sohvalla ja kuuntelee tuotteiden esittelyä. Enemmän kaipasin noilta kutsuilta just niitä ihmisiä ja sitä yhdessäoloa. Oltais juotu vähän kahvia ja jutusteltu mukavia. Oonkohan mä sit jotenki ikävä ihminen tai jotain? Vai onks tää vaan nykyaikaa?

Onneks näiden kynttiläkutsujen kohdalla toimii sekin, että voi tilata tuotteita, vaikka ei olis ollut kutsuilla. Nää, jotka ei päässy tulemaan, lupas ainaki kattoo kuvastot läpi, jos sieltä löytyis jotain kivaa.