IRC-Galleria

miiainen

miiainen

I'm a queen. I got this shit handled.

Selaa blogimerkintöjä

Sain töitä!Perjantai 27.10.2006 12:10

Ihanaa! Mulle tarjottiin töitä Elinarista, jossa siis nyt teen harjottelua. Älyttömän hienoa! Saan jatkaa heti harjottelun jälkeen suoraan vuoden loppuun asti ja sitten todennäkösesti myös koulun ohella ens vuonna, kunhan vaan oon tarkemmin selvittäny millanen kevät on tulossa. Osa-aikaisetkin työt on mahdollisia. Ei vois paremmin mennä!

On kerrassaan hienoa, jos rahatilannekin tämän myötä paranee. Vuokra nousi niin paljon, kun muutin uuteen asuntoon, eikä siihen edes (tietenkään) sisälly kaikki, mitä edellisessä kämpässä. Eipä voi silti valittaa, kun on niin kiva koti <3

Kyllä on kivaa!

Villi hevonen.Torstai 26.10.2006 01:47

Olin tallilla ja ratsastamassa. Hitsi. Sain luvan jo ravailla ja vähän laukkaillakin Pipolla ja aattelin, että se onkin mukavaa, ettei hevonenkaan kyllästy pelkkään kävelyyn.

No, Usko oli kentällä, kun lähdin tallista. Samoin Taikapeli. Meille ei siis ollu siellä sijaa, koska Uskokin on ori ja Taikapelistä Pipo ei tykkää muuten vaan. Sitten mentiin pellolle kävelemään ja se oli semmosta mössöä öisen sateen jäljiltä. Pipo oli muutenki sit ihan hermona, kun ne kaks muuta jäi sinne kentälle. Se vaan yritti koko ajan katella sinne ja kohnotti niin, että meinas sata kertaa kompastua johonkin mutamöykkyyn, kun niin kiireesti piti tarpoo eteenpäin. Ei se jaksanu keskittyy mihinkään. Sit päästiin kentälle varmaan vartiks, kun se tyhjeni ja sielläki Pipo vaan paineli ku höyryveturi, mul oli täys työ saada sitä ottamaan edes muutamia rauhallisempia askelia. Pari pientä pätkää ravailin ja sekin oli semmosta ihme puskemista. Onneks ajoittain rauhottu. Laukassa meinas hiukan ryöstellä ja kerran mokoma pukittikin, vaikka en sen enempää laukannu, ku pari pääty-ympyrää kumpaankin kierrokseen ihan testiks. Oli kuitenkin ihan kivaa, vaikka meinasin pari kertaa turhautua siihen kaahaamiseen. Ei tahtonu rauhottua, ku hetkellisesti vaan, vaikka yritin mitä tehdä. Kai sillä silti on paljon energiaa. Ja kai se siitä tasaantuu, kun nyt aletaan ratsastamaan vähän enemmän ja kaikissa askellajeissa.

Rooma on kyl ihan hiton huono sarja. Ihan näin btw.

Manne kierii tos lattialla, se on aika söde <3 Nyt se terottaa kynsiään mun mattoo. Ei niin södee. Se taitaa kuitenkin olla ihan tyytyväinen täällä, vaik sen ympyrät ja päivän rutiinit muuttu jonkun verran. Kiva, että se viihtyy. Kyllä se vieläki välillä kaikenlaisesta protestoi, mut sekin on vähenemään päin. Onneks täällä on Elvis ja Pompekin, niin niillä on yhessä mukavaa =)

Mul on inhottava olo. Lainasin (joojoo :)) äidiltä antibioottikuurin virtsaputkentulehdukseen. En alottanu sitä vielä, kun koko päivän oli ihan hyvä olo. Nyt tuntuu taas siltä, et ehkä mulla on se sittenkin. Otin särkylääkkeen ja join paljon. Alotan ton kuurin sit aamulla, jos vielä siltä tuntuu. Kylni.

Elvis istuksii tuolla roskiskatoksella ja kattelee ympärilleen, Manne ja Pompe tuli jo sisälle. Ei ne tainnu viihtyy ulkona kovin hyvin, ku on niin kylmä. Nyt mun tekee mieli mennä hetkeks makoilemaan tähän sohvalle, peittoo korville. Sit kuitenki nukahdan. Taas.

Oli tylsää!Keskiviikko 25.10.2006 12:54

Mene Wikipedian nettisivuille ja etsi syntymäpäiväsi (esim. 28. toukokuuta). Etsi kolme tapahtumaa, jotka tapahtuivat kyseisenä päivänä sekä kolme syntymää, kolme kuolemaa ja kaikki juhlapäivät.

Tapahtumia:

476 - Germaaniheimo herulien päällikkö Odovakar julisti itsensä Italian kuninkaaksi ja syrjäytti Länsi-Rooman viimeisen keisarin Romulus Augustuluksen.
1837 - Samuel Morse esitteli lennättimen.
1888 - George Eastman patentoi rullafilmiä käyttävän kameran ja rekisteröi tavaramerkin Kodak.

Syntyneitä:

1963 - Sam Yaffa, muusikko ("Hanoi Rocks")
1974 - Carmit Bachar, Pussycat Dollsin jäsen
1981 - Beyoncé Knowles, amerikkalainen laulaja

Kuolleita:

1965 - Albert Schweitzer, elsassilainen lääkäri ja lähetystyöntekijä, Nobelin rauhanpalkinnon saaja
1989 - Georges Simenon, ranskalainen kirjailija (Maigret-dekkarit)
2006 - Steve Irwin, australialainen eläinasiantuntija


Ei ollu juhlia :C

[Ei aihetta]Tiistai 24.10.2006 20:14

Mua hämää toi uus kuvanselaussysteemi. Edellinen - Seuraava.

Tein äsken ruokaa. Olin reipas. Nyt aion ottaa tunnin lepoa, odottaa, että pesukone pysää ja sen jälkeen aion olla jälleen reipas ja imuroida ja tiskata. Sitte saan olla loppuillan ihan rauhassa ja kattoo töllöö. Vaihteeks =)

Joku vanhempi nainen kysy tänää hississä, et miks tänään liputetaan. En tiänny. Radios sit kerrottii jotai YK:st, en enää muista mitä, mut vissiin siks liputetaan. Tos mun aidan vieres on lipputanko. Siin on ny lippu. *liehuskel*

[Ei aihetta]Tiistai 24.10.2006 15:55

Ihhihhii. Perjantaina parturiin. Jea!

Nöööy.Tiistai 24.10.2006 15:49

Epäilin, et mulle iskee taas virtsaputkentulehdus. Se on sit niin veemäinen. Oon tälleen ensiavuks vetässy pari särkylääkettä (eilen nukkumaan mennessä ja tänään aamulla, kun tulin töihin) ja juonu jotain kymmenen litraa vettä. Vessassa on saanu juosta ihan tiuhaan tahtiin, mutta: ei satu ja on hyvä olo! Ehkä tää menee tällä ohi, on ennenkin menny. Joskus on tarvinnu mennä lääkäriinki oikee. Muistelin muute, et viime kesänä soitin lääkäriin, et olis vähä oireit, mut oon just syöny kuurin. Ja sit se lääkäri tais sanoo jotain semmosest reseptistä, et saan seuraavan vuoden aikana hakee suoraan apteekista, jos tuntuu, et tarviin. Must tuntuu ny, et se aika on jo ummes.

Tänään on töissä rauhallinen päivä. Vaihteeks taas kiva näinki. Viime viikko oli aika häslinkii ja eilen olin puol kasista varttia vaille viiteen täällä. Ei siinä mitään, viihdyn kyllä, mut stressaan ja väsyn. Tänään lähen kotiin vähän aikasemmin, niin saan huilata. Ja siivota, jos vaan mitenkään jaksasin. Tarvis tiskata ja imuroida. Kyllä mulla tässä nytkin silti kaikkee pientä hommaa on, mutta ne ei etene mitenkään huimaa vauhtia, kun on taas ihan outo järjestelmä, mistä pitäis jotain korjailla. Hiphei.

Huomenna meen tallille.

Oli mulla jotain muutaki, mut unohdin jo.

[Ei aihetta]Sunnuntai 22.10.2006 23:12

Ai niin. Äiti lähetti viestin pari tuntia sitten: "Kaukosäätimet löytyneet!" =) Niillä on ollu telkkarin ja digiboksin kaukosäätimet hukassa muutosta asti, ainoastaan videon kake oli löytyny. En mä kyllä tiedä miks se asia mulle piti ilmottaa, mut ihan hyvä, että löyty =)

Sunnuntai on ihan kiva.Sunnuntai 22.10.2006 23:06

Oltiin Hannan kans eilen baarissa. Meni aika lujaa. Oli villi ilta/yö ja jalat särki niin pirusti! Ei se silti haitannu, oli niin kivvaa =)

Nukuin yhteen. Olisin kyllä varmaan nukkunu pidempäänkin, mutta kampesin itteni väkisin ylös ettei mene enempää päivä ohi. Sit kyl vaan söin ja rötväsin tässä sohvalla ja nukuin päikkäritkin ennen tallille lähtöö. Tallilla oli tavallista, Pipo oli hölmö =) Kun oli vähän surkee sää, kaikki hevoset oli sisällä. Sit Pipo oli ihan äkänen, kun joutu lähtemään lenkille ja kavereita ei näkyny missään, vaikka yleensä ainakin osa on aina samaan aikaan tarhassa siinä kentän lähellä. Sit se vaan oli levoton ja hirnahteli vähän väliä, eikä oikein jaksanu keskittyä, mut kyl me sit jotain saatiin kuitenkin tehtyä. Ilma oli vähän ikävä, niin ei me sitten puolta tuntia kauempaa siinä kentällä pyöritty. Ehkä Pipon mielestä se pelkkä kävely on tylsää. Ja ehkä se sit jaksaa paremmin keskittyä, kun kohta saa tehdä muutakin, ku vaan käpytellä.

Tänään vihdoinkin ehdin testaamaan saunaa! Joo, pitäis kyllä hävetä, kun oon reilun kuukauden asunu tässä enkä oo ehtiny kertaakaan saunomaan. Sauna oli hyvä ja kuuma. Täytyy varmaan käydä vähän useemmin. Tuli tosi freesi olo oikeesti. Ja kohta tietysti alkaa nukuttaa ihan älyttömästi, kun on lämmin ja hyvä olo ja sit vielä söin.

Oikeastaan pitäiski mennä ajoissa nukkumaan, kun huomenna pitäis mennä aikasin töihin, et saadaan siihen proof of conceptiin jotain tehtyä. Saadaan sellanen kone nyt, jossa sen ohjelman pitäis toimia, joten toivoa sentään on.

Pesukone pysäs. Musta olis tosi hienoa, jos pyykit vois ripustautua ihan omatoimisesti, ettei mun tarvis ite niitä ripustella. Se on yks veemäisimmistä hommista, mitä tiedän. Oon kade äidille, kun niillä on siellä uudessa kodissa sellanen kuivuri ja sieltä ne saa vaan suoraan viikata kaappiin. Hitto, mä haluan kans! Onneks en pese pyykkiä kovin suuria määriä niin jotenkin voi sietää sen ripustamisen. No en kyllä voi. Se on ihan vammasta.

Pakko mun ny silti on ripustaa. Pah.

Ihanat humalaiset.Lauantai 21.10.2006 05:58

Tulin äsken kaupungilta. Olin kaverin ja sen koulukavereiden kanssa istumassa iltaa yhdessä kuppilassa ja kun mun piti lähtee omalla autolla (jonka olin parkkeerannu torin laidalle) kotiin, huomasin, että joku humalainen lähes keski-ikäinen mieshenkilö yritti kovasti nukkua nojaamalla pikku-ziaan. Se oli niin humalassa, että se ei pysyny pystyssä, vaikka se nojas autoon koko painollaan. Mä kysyin, että voisiko se mitenkään yrittää nukkua jossain muualla, kun mun pitäis tästä lähtee liikenteeseen... ja se mies vaan katso mua ihan haavi auki ja pyöritteli päätään. Ehdotin, että jos se ottais taksin, mut se lähti kävelemään tielle. Huusin vielä perään, että ei menis sinne, ettei vaan jää auton alle. Sit se pysähty tietysti siihen keskelle tietä! Ja seiso siinä niin kauan, että sain peruutettua auton ruudusta ja lähettyä liikkeelle. Sen jälkeen se sit lähti taksijonon suuntaan. Kai hän sit yritti pysyy poissa tieltä olemalla näköetäisyydellä!

Mua alko ihan hirveesti väsyttää. Meen pesemään hampaat ja nukkuman.

Ei täst tuu mitään!Perjantai 20.10.2006 13:31

Mikään ei toimi eikä edisty. En osaa. Suutun kohta.

Kauhee nälkäki.