IRC-Galleria

Possupiikki tänään. Mua vähän jännittää!

No ni juu. Tavoitekeskustelu kesti tunnin ja vartin, ku mä vuodatin tuntojani niin perusteellisesti. Toivottavasti nyt meni asioita perille ihan oikeesti.

Tavoitteita asetettiin työhyvinvoinnille, osaamiselle, tehtävien hallinnalle, laadulle ja prosesseille. Kun päästiin tohon osaamiskohtaan ja keskusteltiin siitä, mitä uutta mun mahdollisesti olis järkevää opiskella, mä sanoin, että mulle luvattiin uutta tekemistä jo syksyllä sen jälkeen, kun tulin sairaslomalta. Kovalla innolla koitettiin miettiä mulle jotain lisäpuuhaa, mutta ei oo tähän päivään mennessä mitään kuulunu. Et mua hiukan sapettaa se. Ja oon kuitenki sitä asiaa tässä valitellu pitkin talvea, että haluaisin tehdä jotain muutakin. Mut ei tapahdu mitään. Toivoin, et joku nyt oikeesti pikkuhiljaa tarttuis tähän asiaan ja ottais sen vakavissaan, koska kohta mulla on taas hermot ihan riekaleina. Eikä sekään palvele ketään, että pidän itteeni maailman huonoimpana työntekijänä, kun tahkoon aina samojen juttujen kanssa enkä oikein niitäkään saa hoidettua. No, mua haastatellut projektipäällikkö totesi, että ei ihmiset oo vaan tajunnu miltä musta tuntuu.

Okei. Meitsi itku silmässä täällä on selittäny syksyllä sitä, kun ei työnteosta tuu mitään ja ahdistaa, väsyttää ja ketuttaa jatkuvasti, eikä huvita tulla töihin. Sit oon kolme viikkoa sairaslomalla masennus- ja ahdistusoireiden takia. Ja kukaan ei tajua, että mulla on vähän ikävä olla täällä töissä? Sairasloman jälkeen meni jonkun aikaa ihan mukavasti, mutta nyt alkaa taas olla siinä rajoilla, et kestääkö pää vai ei. Nyt oon kuitenkin sitten ihan reilusti sanonu ääneen, jos tuntuu hankalalta ja on ahdistunu olo. Mut silti kukaan ei muka oo tajunnu. Mä en kyllä tajua, et miten se on mahdollista.

Mut eilen tosiaan purin kaikki ahdistuksen aiheet siellä keskustelussa ja pp lupas ottaa asian puheeks tj:nkin kanssa. Että jos pikkuhiljaa alkais saada tähän touhuun jotain otetta. Ens kerralla kokeilen sit kirjottaa jonkun postit-lapun otsaan, et jokanen saa siitä lukee, mitkä on fiilikset.

P.S. Tänään Ellivuoreen telluileen. Oon rääkänny itteeni viimisen viikon aikana ihan kunnolla. Sunnuntaina mäessä, tiistaina tunnilla, keskiviikkona mäessä, eilen tunnilla ja tänään taas mäkeen. Mut se on varma, et viikonloppuna LEPÄÄN.

Telluilua Ruosniemessä, sain vähän opetustakin yheltä kaverilta. Pientä rimakauhua on edelleen siinä loivemmassakin rinteessä, tuntuu, että kerää niin helposti kovan vauhdin. Sit unohtuu kunnon telluasento, painon pitäminen sisäjalan päkiällä ja ulkojalan kantapäällä, ja se, että ei oikeesti oo pakko jarruttaa. Sit en vaan ehdi kokoamaan itseäni ennen seuraavaa käännöstä ja kaikki menee lähinnä pipariks. Jos ois ees hiukan leviämpi rinne, niin ehtis paremmin ajatella ja asetella itsensä sopivasti. Mut toisaalta, ihan hyvältä alulta kuulemma näytti, et ei kai se muuta kaipaa ku lisää reeniä.

Mul on tänään tavotekeskustelu töissä. Kymmenelt. Mul itellä on yks tavote: saada työmotivaationi takas. Ihan kiintoisaa kuulla, mitä mun varalle on suunniteltu tälle vuodelle. Mulla vaan alkaa olla ihan samat fiilikset, ku syksylläkin. Kaikki työt on tuntuu liian vaikeilta ja heti, kun on muutama eri homma rinnakkain, niin tuntuu, et mulla ei pysy mikään vanttuussa. Ja sit ahistaa ja väsyttää about 24/7. En oikein tiiä mitä noille esimiehille pitäis sanoa, että ne ymmärtäis. Katotaan kuin käy.

Eilen ekat treenit omilla telluilla Ellivuoressa. Laskeskelin kaikista helpointa rinnettä koko päivän. Kyllä se ihan hyvin välillä suju. Lopulta oli jalat vaan niin vetelät, ettei siitä kyykistelystä tullu yhtikäs mitään ja kaikki käännökset alko sen takia mennä ihan läskiks. Aloin kaatuilemaanki, ku ei vaan jaksanu enää, kaikki raajat vatkas väsymystä. Onneks eilen kuitenki pääsin joka kerta omin avuin ite ylös :D

Vähän kyllä jännitti laskee siellä muiden seassa. Varsinkin iltapäivästä alko olla jo enempi porukkaa rinteessä ja osa laskee just silleen "haista vittu"-tyyliin, eli ei paljoo kiinnosta väistellä. Mäkin kuitenkin laskin niin loogisesti ku ikinäkään, rinteen reunasta toiseen ja ihan hissukseen, niin luulis siinä ehtivän kattoa, että mistä puolelta ohittaa. Kävi monesti niin, että jouduin reilusti hidastamaan tai jopa pysähtymään, kun joku suhaa edestä ohi niin liki, et ei ihan osu omiin suksiin. Eiköhän se jännitys siitä silti tasaannu, kunhan vaan saa varmuutta olla niillä suksilla. Toi oli kuitenki nyt vasta toinen kerta rinteessä sen reilun 10 vuoden tauon jälkeen + toinen kerta telluilla ikinä.

Nyt mun jalkoi vähän kivistää :D


Siinä mun haparoivaa etenemistä, tää oli varmaan kolmas lasku. Jännitti ihan hulluna ja meno näyttää olevanki hiukan liian pitkää, leveetä ja korkeeta. Mut kyllä ehkä kymmenennellä laskulla alko tääkin rouva kyykkiä melkein tosissaan :D

Viime yö nukuttiin taas suht rauhallisesti. Edellisyönä koiralla oli joku ihme vimma pyöriä ympäri makkaria ja heräilin siihen rapisteluun pitkin yötä. Kai se P:tä kaipaa, on vähän levoton jatkuvasti. Oon koittanu nyt ekstra-ahkerasti lenkittää sitä, että edes siltä osin olis energiaa vähän kulutettu. Kisulit vaan nauttii, kun annan niiden tehdä mitä ne tykkää. Eilen pelailin kaverin kanssa Wiillä muutaman tunnin, juotiin limsaa ja syötiin keksejä. Se oli kivaa, iltakin kulu siinä mukavasti eikä tarvinnu stressata yksin olemista.

Paistelin illalla itelleni broilerin fileepihvejä valmiiks lounasta varten ja yhden ajattelin syödä siinä illalla telkun ääressä. Teki mieli pelata vielä Wiillä ennen syömistä ja toin sitten lautasen valmiiks siihen sohvapöydälle. Pelasin kaikessa rauhassa ja kuulin äänen "pläts". En pystyny kattoon mitä tapahtu, koska oli just joku kriittinen joogatilanne meneillään. Ja kun sitten ehdin tsekata mitä tapahtui... Kissalapsi oli ryövännyt mun pihvini lautaselta ja tiputtanut sen lattialle :D Siinä hän sitten kyyhötti pihvin vieressä lattialla ja nuuhki sitä onnellisena. Että silleen.

Ja koira oli keksiny kuseksia koko vierashuoneen maton täyteen. Kiva, kun se protestoi perheenjäsenten poissaoloa tolleen. Se on iha jee, kun oon kotona ja käydään usein ulkona, se pääsee sinne aina tarpeen vaatiessa, mut sit, kun oon pois niin se tekee kepposiaan. Kakara :D No, huomenna P tulee kotiin ja toivottavasti koiran fiilikset paranee.

Mun suksienki pitäis tulla huomenna, huijui :)) Ja P oli ostanu mulle Oakleyn Stockholmit pinkeillä linsseillä (ja kahet farkut) <3

Hei! Nyt on ihan huippu heppalistakin taas tunneilla. Tai no, ekana jännitin tiistain tuntia, kun mulle oli merkattu Matti, jonka kanssa mulla on yleensä aina kauheesti ongelmia. Mut tiistaina tunti menikin ihan superhyvin olosuhteisiin nähden! Olin itestäni aika ylpee ja niin oli opettajaki. Se totes, että oon ratsastanu nyt sen verran paljon, et ehkä joku palanen on loksahtanu paikalleen :) Tänään onki sit Musse vuorossa, eli tiedossa venkoilua ja kiukuttelua. Mut se on silti mitä parhain!

Emmä kestä, ku P on poies. Ihan kamalaa, iltasin varsinki! Vielä muutama päivä pitäis selviytyä.

Ei mulla tässä sit kauheesti muuta oo. Oon ahkerasti treenannu Wiillä ja saanu lihakseni kipiäks :) Silti esim. jooga on tehny hirmu hyvää erityisesti tonne niskan ja hartioiden seudulle. Ei oo yölläkään ollu sellanen tönkkö olo ja on pää sopinu jotenkin paremmin tyynylle. Eilen otinki silti vähän rauhallisemmin, että pystyn tänää ratsastamaan. Illalla vois vaikka vähän vaan joogailla.

P lähti lauantaiaamuna viikoks Floridaan IBM:n järjestämään konferenssiin. Olin ihan pähkinöinä koko päivän, kun jännitin ihan suunnattomasti sitä pitkää lentoa. Ihan hyvin se kuitenkin meni ja hyvin pääsivät perille. Ei meinannu aika kulua lauantaina sitten millään. Kävin koiran kans kahdesti kunnon lenkillä, pelasin Wiillä, katselin kaikki tärkeet ohjelmat boksilta ja silti tuntui, ettei aika kulu. Siitä viisastuneena meninkin sit eilen melkein koko päiväks porukoille :) Syötiin, katottiin kirpparikamoja, höpistiin kaikenlaista, ja oli aika kivvaa! Sit äiti ehdotti, et jos lähdettäs tässä joskus kaksistaan johonkin reissuun, vaikka Pariisiin! *tapu*

Kotona sovittelin kaikki kirpparivaatteet läpi, jos löytäsin jotain, mitä haluan pitää. Kyl sielt pari kivaa paitaa ja yks jakkupuku löyty. Tosin sen jakkupuvun housut oli mulle ihan liian pienet, mut katotaan, jos saisin treenattua itteni mahtumaan niihin. P:lle laitoin mukaan pari Leviksen mallia, jotka olin sovittanu valmiiks, et voi sit vaan käydä hakeen sielt outletista. Ei siellä tietenkään ollu niitä. Mut myyjä oli sitten jonkun johtajan kanssa etsinyt parhaiten mun toivomuksia vastaavat housut. Nyt vaan sormet ristiin, että ne sopii! Jos ei, niin eipähän ne paljoo maksanu (P sanoi, että se oli pomon kans ostanu yhteensä 5 paria farkkuja ja ne oli maksanu 100$).

Mä oon töissä enkä tiedä, miten selviän tän viikon. P on aina se, kelle voin purkaa tuntojani, kun tuntuu, ettei suju ja nyt se ei oo moneen päivään täällä. Varmaan hajoo pää puolet nopeemmin, ku normaalisti...

Kävin eilen Hekun kans mummulassa, ku mummu oli kotilomalla. En meinannu ensin päästä sisään, ku ovikello oli otettu irti nuutipukkien takia :) Nyt mummu sai sitte oikeen kunnon sielunhoitoa, kun Heku makoili siellä sängyllä mummun kyljessä ja oli kiltisti silitettävänä ja rapsutettavana. Ja mummu tykkäs, voi että se oli niin onnellisen näkönen! Silmät oikein loisti koiraa silitellessä. Vaik vähän huoletti ne irtokarvat... :D Tunnin verran istuskelin siinä sängyn vierellä ja juteltiin sitte kaikenlaista, välillä autoin nokkamukia suuhun. Ihan hyvä päivä hällä vaikutti kuitenkin olevan, mitä nyt selkäkipuja ja väsymystä vähän valitteli. Ja varmaan selkä kipeytyykin, ku vaan paikallaan makaa. Hekusta tykkäs kuitenkin kovasti ja pyysi sitä monta kertaa siihen vatsan päälle köllöttämään :) Mummu halus ehdottomasti nähdä Hekun uuden talvitakin ja puettiinkin se sitten siinä makuuhuoneessa. Se oli oikeen koiramuotinäytös ja mummua nauratti. Matkaevääks sain kahdeksan suklaapatukkaa. Olisin ottanu vaan neljä, mut ei se kelvannu vaan piti ottaa enempi.

Mitäs tässä muuta. Musta tehdään kovaa vauhtia oikeeta tellumimmiä. Eilen käytiin kattoon mulle laskupuku päivällä ja illalla ajettiin vielä Ruosniemeen yksiä monoja koittaan. Ne oli sopivat yksillä lisäpohjallisilla. Yks tyttö oli ostanu kokeilematta itelleen monot ja ne oli ollu iha liian isot. 23,5 eli 37 niissä tais virallinen koko olla, mut ne oli mullekin hiukan väljät ilman niitä toisia pohjallisia. Ja mun jalka on sentään normaalisti kokoo 38. Kyllä noi sit kuitenki mun käytössä menee ainakin toistaseks. Vielä tarttis hommata kypärä ja sauvat, suksimien ja siteiden pitäis tulla ens viikolla. P lähtee lauantaina viikoks Floridaan ja siellä on Oakleyn kauppa, joten tuurilla löytyy laskulasit sieltä. Katotaan ny. Ja sit oon pistäny tilaukseen parit Levikset!


Pelasin eilen Wiillä tunnin. Nyrkkeilin, marssein, steppasin, hulasin, laskettelin, jonglöörasin... ja kung futakin koitin. Tuli meinaan hiki, se on kyl ihan mahtava laite.

Nyt lounasta!

Käytiin perjantaina kattoos mummuu sairaalas, minä, P ja mun sisko. Jännitettiin varmaan kaikki vähän, ku ollaan yleensä käyty siellä silleen, että äitikin on mukana. Mummu on siirretty pitkäaikaisosastolle. Siellä oli oikein rauhallista, mut varmaan tylsää sellaselle, joka vaan joutuu makaamaan sängyssä.

Mummu oli aika apea siinä, kun mentiin. Sanoi vaan, että hän kuolee pian. Että on ihan sellanen olo, ollu jo pari päivää. Mitä siihenki sit sanoo? Kyseltiin, onko kipuja vai jotenkin muuten paha olo, mut ei hän oikeen osannu selittää. Onneks mummu sit piristy kuitenki vähän, ku juteltiin ihan muita juttuja, silmätkin kirkastu ihan selvästi ja sit hän jakso jo hiukan vitsaillakin. Me koitettiin nimittäin kolmen ihmisen voimin kääntää mummua kyljelleen siinä sängyssä, mut kun ei meistä kukaan ollu ammattilainen, niin ei siitä tullu mitään. Mummu sano vaan, että "No niin, voitte hieroa sitä siinä vaikka koko loppuillan eikä tuu valmista" :D Tunnin verran me siellä viihdyttiin ja sinä aikana sisko rasvas mummun kasvot ja mä pesin silmälasit ja laitoin huulirasvaa. Halittiin hiukan ja lohduteltiin, kun mummua meinas vähän väliä itkettää. Ehdittiin autella häntä iltapalanki kanssa vielä ennen lähtöä. On aika surullista, kun ihmisen voimat on niin ehtyneet, ettei tahdo edes leipää saada suuhun asti. Mutta parin kunnon haukun jälkeen sekin suju sitte paremmin ja jätettiin hänet sitte rauhassa syömään. Tänään mummu pääsee taas kotilomalle, ajattelin mennä huomenna käymään koiran kanssa.

Sitä mummu harmitteli, että hän ei oo meillä ehtiny käydä kertaakaan. Ei oo nähny meidän taloa. P lupas sitten, että otetaan vähän valokuvia ja viedään näytille, kun seuraavan kerran yhdessä mennään mummua katsomaan.

Ja sit mummu puhu hautajaisista. Toivoi, ettei järjestettäis mitään ja unohdettais kokonaan, että hän on tyyliin edes ollu olemassa. Vaikka onhan mummu nyt niin tärkee meille kaikille, että ei niin voi tehdä. Hän ei halua mitään hössötystä, vaikka "ei sitä häneltä enää siinä kohtaa kysytäkään" ja että kuka nyt sellasen "vanhan haaskan" takia viitsis mitään järjestääkään. Lopulta mummua itseäänkin kyllä hiukan hymyilytti, kun me sanottiin, että hän puhuu ihan kamalia.

Oli aika toiminann täyteinen viikonloppu. Lauantaina muutettiin kaveria Tampereella, siinä meni kevyesti koko päivä. Onneks oli oikeesti valmistelutyöt hyvin tehty, ei tarvinnu, ku kantaa vaan :) Tunsin oloni vähän toimettomaks siellä kaikkien miesten keskellä, mut kannoin sen mitä jaksoin ja auttelin muuten. Kyllä se ihan mukavaa oli, vaikka hyvin muistu mieleen, miten karseeta se oma muuttaminen oli.

Sunnuntaina lähdettiin porukalla sitte mäkeen. En oo laskenu varmaan yläasteen jälkeen ollenkaan, eli ainakin 10 vuotta on ollu taukoa. P oli ihan tärinöissään, kun suostuin lähtemään mukaan ja lupauduin kokeilemaan tellua. Se varas mulle hiihtokoulun ja kaikki. Lähtöaamuna nousin niin väärällä jalalla sängystä, ettei ollu tosikaan. Olin muuttotalkoista ihan poikki ja muutenkin jännitti hulluna se laskeminen, väsytti kauheesti. Itku oli silmässä koko ajan, tuntu, että on niin kuitti, että joka paikkaan sattuu. Lähdin sit kuitenki. Perillä vuokrattiin mulle sitte monot, sukset ja kypärä ja pääsin sinne hiihtokouluun. Opettaja vaikutti alkuun ihan hyvältä tyypiltä, mutta kyllä olin niin tuskissani sen 50min, mitä se tunti kesti ja tosi pettynyt sen tunnin päätyttä. Väsyneenä tietysti itkin siellä pihallakin vähän aikaa, kun oli niin huono mieli.

Se opettaja kerto alkuun nimensä ja kauanko on laskenut tellua. Sitten se räpelsin sellasen iiiihan pienen nyppylän päälle ja se näytti sen laskuasennon, ja laskin sen loivan pikkumäen alas. Ja kipusin taas ylös. Pari kertaa laskettiin suoraan, sitten koitettiin kääntyä ja jouduinpa laskemaan ihan yhdellä jalallakin (ja joka välissä räpiköin sitä pikkumäkeä ylös, siihen meni varmaan puolet koko tunnissa ja kaikki voimat). Mitään kunnon vinkkejä en oikein saanut, alempana vaan ois pitänyt kyykkiä. Opettaja vaan totes, että mulla ei ole mitään tuntumaa suksiin, jalat on ihan epävakaat ja että alppivehkeillä olis kannattanu alottaa, lumilauta ois kaikista helpoin. Mutta hei, siitä vaan harjottelemaan, kiitos ja hei! Olin ihan voimaton ja väsynyt, kaikkeni yrittänyt, kyllä tuli surkea olo tollasten kommenttien jälkeen. Hyvä opettaja ois sanonut vaikka, että "Nooh, ei se nyt vielä ihan loistavasti suju, mutta jostain se on alotettava, treeniä vaan, niin hyvä tulee!" eikä vaan lannistanu sanomalla, että ei siitä nyt oikein tuu mitään. Jotenkin oletin myös, että se opettaja ois pistäny mut laskemaan jonkun lasten mäen alas ja yleisesti ottaen katsonut, miten se sujuu ja sitten vasta sen pohjalta lähtenyt sitä tellutekniikkaa opettamaan.

Toivuin järkytyksestä yhden suklaapatukan ja Pepsin avulla, ja sitten uskaltauduin P:n kanssa johonkin ihan helppoon mäkeen kokeilemaan, ja kyllä se tuntu paljon helpommalta, ku siinä hiihtokoulussa. Ensinnäkin ei tarvinnu kuluttaa kaikkia voimia kiipeämällä ite mäkeä ylös ja sai laskea hiukan pidempään, siinä ehti paljon paremmin hakea asentoa ja tasapainoa. Olin ihan katkipoikki muutaman laskun jälkeen, mutta jäi sentään ihan mukavat fiilikset kuitenkin loppujen lopuks. Maaliskuussa ois tiedossa Rukan reissu, sitä ennen pitäis varmaan treenata tässä jossain lähinyppylöillä. Melkein vaan tarttis ostaa omat sukset ja monot. P tossa laski, että Sport Conradilta sais alennuksella ihan jee suksia ja niillä hinnoilla tulis halvemmaks, ku vuokrata kaikki varusteet Rukalta neljäks päiväks. Katotaan ny, musta tuntuu, et se on hiukan vielä enemmän innoissaan tästä ku minä. Mut kyl mä silti kunnon laskupuvun tarttisin sinne Rukalle. Mun Haltin kuori on vähän tylsä, kun pitäs pukea niin paljon alle eikä mulla oikein muita laskemiseen sopivia vaatteita oo. Enkä taida ton yhden Haltin jälkeen enää toista haluta, jotain parempaa on saatava :)

Tänään taidan vähän joogata Wiillä, että ei jumittais kaikki paikat niin kauheesti.