IRC-Galleria

miiainen

miiainen

I'm a queen. I got this shit handled.

Selaa blogimerkintöjä

Apuva :OTiistai 23.11.2010 10:24

Tajusin just, että kissalapsen lääkekuuri jatkuu koko meidän Rukan reissun ajan ja vielä siitä eteenkin päin. Kuka ihme sen haluaa lääkitä? Niinku hoitamisessa nyt ei olis tarpeeks :D
Kävin viime torstaina näöntarkastuksessa optikolla. Näössä ei ollut mitään vikaa, mutta lähityöskentelyssä, siis tietokoneella ja vaikka kirjaa lukiessa, olis kai hyvä pitää laseja. Vaikka näen oikeinkin hyvin niin lähelle kuin kauaskin, niin lasit tarkentais pientä tekstiä vielä entisestään eikä silmät väsyis niin kovasti :)

Alettiin P:n kans eilen keski-ikäsiks ja käytiin sauvakävelemässä. Yyterissä. Koirarannalla koiran kanssa. Se oli kyllä ihan mukavaa, koira nautti vapaanaolosta ja itellä oli lämmin, kun reippaasti käveltiin. Mulla oli viime talvena ostettu laskutakki päällä ja huomasin, että siitä on nyt jo helman kiristyskuminauha rikki. En millään haluais ite alkaa korjaamaan, mihinköhän sen vois viedä? Ensilumireissu lähestyy uhkaavasti ja ketuttaa kyllä, jos en saa sitä helmaa kiristettyä kunnolla.
En mä edes tiedä tarviiko pohjosessa välttämättä kunnon toppatakkia, voi olla, että kuorellakin pärjää, mut paras vaan pakata mukaan, kun ei oo ihan varma.

Mun pitäis monojakin sisäänajaa vielä ja kokeilla, miten ne istuu siteisiin. P veikkas, että saattaa olla vähän kireemmät ku ne vanhat monot. Eilen jo suunnittelin ottavani sukset pihalle ja kokeilevani, mut en sit sen Yyterin lenkin jälkeen enää jaksanutkaan. Edelleen on ne pidemmän laskusukatkin ostoslistalla. Kai tarvis marssii joku päivä Partiokauppaan. Me lähdetään reissuun jo 2.12. Toisaalta oon ihan fiiliksissä, mut toisaalta jännittää ihan kauheesti. Toka kausi vasta telluilla ja en varmaan osaa alkuun mitään. Ja sit mua jännittää se pitkä automatka. Onneks sekä meno- että tulomatkat päästään ajamaan suurimmaks osaks valosaan aikaan :) Maanantaina saattaa kyllä jäädä itsenäisyyspäivän vastaanotto näkemättä, mut ei auta minkään.

P:llä on keskiviikkona synttärit ja meillä oli viikonloppuna vieraita. Kaverilla oli synttärit sunnuntaina, joten oli sellaset yhteisjuhlat. Syötiin tortilloja ja mä leivoin täytekakun. Siitä tuli ehkä elämäni paras täytekakku, se onnistu joka tavalla ihan loistavasti :) Tein tumman sokerikakkupohjan, täytteen tein kermavaahdosta, mascarponesta, vadelmista ja mustikoista. Kuorrutin kakun ihan perinteisesti kermavaahdolla ja koristelin suunnattomalla määrällä karkkeja. Illalla sit pelattiin lautapelejä ja Guitar Heroa. Olipahan lystiä :)

Mikä kivintä, meidän pari kissa-allergista kaveria kehui, että olo ei ollut meillä niin tukala kuin aikaisemmin, kiitos robotti-imurin <3

[Ei aihetta]Torstai 18.11.2010 11:30

Olipas luikasta ajella Fiatilla töihin. Ja kuskin oven lukkokin oli jäässä. Selvisinpä silti hengissä!

Tantantaaaaaa!Maanantai 15.11.2010 11:59

Sitä oltiin firman pikkujouluissa perjantaina. Suomalaisella klubilla ruokaa ja kummitustarinoita (http://www.kummituskavely.fi/), sitten jatkoille! Antonin kautta PK:hon katsomaan Einiä ja tanssimaan. Voin kertoo, et ei oo sit aikoihin ollu niin hauskaa iltaa :D Humalatila oli ehkä hiukan liiallinen, mut who cares, oli ihan mahtavaa! Ja baarin jälkeen jatkot työkaverin luona. Olin kotona joskus kuudelta :D P nyt oli ehkä vähän vihanen, kun unohdin ilmottaa itestäni. Se lähti ite jo aiemmin kotiin. Mut siis ajantaju katos kyllä ihan täysin, niin kova vauhti oli ihan koko illan :D

Lauantaina meniki sit liki koko päivä nukkuessa. Ei ollu ees paha olo, ainoastaan tajuton väsy. Ehdin nukkuu muutaman tunnin, kun piti jo klo 12 olla kynsihuollossa. Siellä jaksoin olla ihan hyvin hereillä, mut sen jälkeen ei kyllä auttanu kahvikaan. Syötiin P:n kans vähän mässyä ja mentiin molemmat takas nukkumaan :D

Eilen oltiin sit tietysti isänpäiväjutuissa. Oli ihan mukava viikonloppu noin niinku kokonaisuudessaan.

SkiExpo nähty ja koettu.Maanantai 08.11.2010 11:59

Lauantaina otettiin heti aamusta suunta kohti Helsingin messukeskusta. Siellä oli ihan tajuton jono sekä parkkihalliin että itse keskukseen. No, puolilta päivin oltiin paikan päällä, joten todennäkösesti siihen aikaan oli kaikista suurin ruuhka muutenkin. Porukkaa siis oli kuin pipoa, ja P:kin sanoi, ettei muista siellä koskaan olleen niin älyttömästi porukkaa. No, olihan SkiExpon lisäksi menossa myös Board-, Digi- ja HifiExpo sekä Lätkä&Säbä-messut.

Tunti meni ihan mukavasti kierrellessä, mutta sitten alkoi se kaikki hulina, kuumuus ja joka puolelta kuuluva bassonjytke ja kamala kakofonia ahdistaa. Mulle tuli kova päänsärky ja huono olo. Ei siinä mitää, musiikkia saa ja pitääkin olla, mutta täytyy sanoa, että ei ole miellyttävää kuunnella, kun monet standit soittaa musiikkia kilpaa keskenään. Lujaa. Ja lisäks oli joku esiintymislava, jossa tapahtu puolen tunnin välein ja yhessä nurkassa näytettiin laskuleffoja. Sit tietty olin unohtanu juoda kunnolla ja oli varmaan jonkun sortin nestehukkakin siinä. Yhtä kaikki tuli silti sellanen olo, et en oo ihan varma haluanko mennä ens vuonna uudestaan :D

Kamapörssissä oli aika kämästä tavaraa. Suksia oli ylipäätään tarjolla aika vähän. Vaatteet ois kiinnostanu, mutta suurin osa standeista oli niin täynnä jengiä, et ei jaksanu tunkee sekaan. Mä ihastelin Camun osastossa Norrønan takkeja, mut eihän sellasiin taviksella varaa ole. Housut ja takki HALVENNUKSESSA 905eur, joten takin hinta olis varmaan ollu reilu puolet siitä. Phyy. Odlolta kattelin jotain teknisiä aluspaitoja- ja housuja, mutta ei löytynyt mitään niin kiinnostavaa, että oisin halunnu ostaa. Asteen standilta löytyki sitten KariTraata ihan suht hyvällä alennuksella, joten sieltä ostettiin mulle sitten caprimittaset välihousut ja hupullinen tekninen paita. Kaupan päälle sai vielä alushousut. Jehei :D Enää tarvis sitten löytää pitkävartisemmat laskusukat noiden housujen kanssa. Omat nykyset oli liian lyhytvartiset. Olisin ostanu mielelläni myös KariTraan laskuhanskat, mutta sellasia ei löytyny mistään. Keväällä Rukan ProShopissa kokeilin yksiä ja ne oli just hyvät käteen, mut sillon en raaskinu ostaa 80 euron hanskoja. Mulla on yhdet Haltin kintaat, mutta ne on niin älyttömän kömpelöt, että sormikkaatkin olis kiva olla olemassa :) Pari Buffia tarttu kans mukaan.

Mun vanhoja monoja kävi yks tyttö myös kokeilemassa, mut harmi kyllä ne oli sille liian pienet. Jäi kaupat tekemättä. No, toivottavasti jossain kohtaa saadaan ne myydyksi, ettei ne jää nurkkiin pyörimään. Hmh. Ei kelleen kelpais Crispin naisten tellumonot, kokoo 25? Suht levee lesti.

Eilen käytiin Iskussa pyörähtämässä, kun siellä oli jotku halvennuspäivät. Löydettiin eteiseen matto 15 eurolla, aika hyvä suoritus minusta. Eläimistäkin se oli kovin ihana, ne on vuorotellen käyny nyt siinä makoilemassa :) Olkkarin mattoonkin löyty yks kiva vaihtoehto, mut just tähän hätään ei uskallettu ostaa. Pitää varmaan vielä mittailla ja katella, että missä kohtaa mahtuu budjettiin. Bongattiin siis sellanen palataljamatto. Ollaan mietitty ihan oikeetakin taljaa olkkariin, mutta sellanen olis todnäk liian pieni. Paloista tehtynä sais tarpeeks isona. Talja olis melkein helpoin pitää meillä puhtaana.

Roomba on pyöriny meillä nyt joka päivä puolisentoista tuntia ja huomaa kyllä, et lattiat on siistimmässä kunnossa. Eläimiä se huriseva möllykkä vielä vähän epäilyttää, mutta ihan hyvin siihen on kuitenki suhtauduttu. Vielä ei oo kukaan halunnu sillä matkustaa, mut sitä odotellessa :D

[Ei aihetta]Perjantai 05.11.2010 12:58

Toissapäivänä annettiin kissalle jauhettu pilleri ruoassa olleeseen kastikkeeseen sekotettuna. Ei ollut kovinkaan suuri menestys. Eilen hain apteekista pipetin, ja se toimi sit ihan kohtuullisen hyvin. Sekotin jauhetun pillerin pieneen tilkkaan vettä ja pipetillä sai lääkkeen aika nopeesti oikeeseen osotteeseen eikä tarvinnu kissalasta kiusata tarpeettoman kauaa.

Kuuri on kestänyt nyt viikon verran ja kissalapsen iho on ainakin huomattavasti paremmassa kunnossa. Vaaleempi eikä taida enää kutittaakaan. Koira on jostain syystä taas ihan hirveesti kissan perään, mutta toivottavasti se siitä taas tasottuu.

Meille tuli muuten eilen robotti-imuri. Tänään sitte testataan :)

Joo, näin annat kissalle pillerin!Tiistai 02.11.2010 11:23

Muutamana iltana kissalapsi nielaisi pillerin hyvinkin kiltisti. Otin sen vaan tiukasti kainaloon, nostin leukaa ylös, laitoin pillerin suuhun ja pidin hetken aikaa kuonosta kiinni, että kissa ehti nielaista. No, toissa päivänä oli jo vähän ongelmia, kissalapsi piilotti pillerin poskeensa. Luulin tietysti sen syöneen pillerin kiltisti, mutta kun päästin sen menemään, kuului hetken päästä rapina lattialta. Kissalapsi oli mennyt ja jättänyt jälkeensä vähän imeskellyn pillerin. Eilen jouduin jo hieman väkivalloin sitä tablettia kissan suuhun työntämään, ja joka ikinen kerta se sai sen syljettyä pois. Lopulta se lääke oli ihan pehmeä ja kutistunut alle puoleen alkuperäisestä. Luovutin. Tänään parempi yritys jonkun kunnon herkun kera.

Miksi, oi miksi pitää kissalle määrätä tabletteja? Nestemäinen lääke olisi niin paljon helpompi antaa.

[Ei aihetta]Maanantai 01.11.2010 11:27

Aaahaha, voitteks kuvitella, et olin BAARISSA lauantaina! Tai vois jopa sanoo, et baarikierroksella: Havana - Hunters - Cabaret - Vaakuna :D Oli kyl ihan uskomattoman hauska ilta, vaik lähdettiin jo ajoissa kotiinki. Tuttuiki näky jonkun verran. Teki niin hyvää vähän käydä tyttöjen kesken tanssimassa! Vaik meitä molempii oikein jännitti, et mitenköhän sitä nyt pärjätään, kun ei olla aikoihin oltu missään :D

Eilen sitten oltiin mun vanhempien luona syömässä. Äiti oli taas pistäny parastaan ja tarjos meille hevosen sisäfilepihvejä, lampaankääpämuhennosta, peruna- ja punajuuriveneitä, tomaatti-sipulisalaattia (meinasin muuten kirjottaa sopuli...) ja marinoitua kukkakaalia ja paprikaa. Ja jälkkäriks omenapaistosta ja vaniljakastiketta. Toisinaan ihmettelen, et miks meidän äiti ei oo vaan alkanu ravintolanpitäjäks. Katottiin porukalla ruuan jälkeen vielä Teemalta Marxien Duck Soup, se on aina yhtä hyvä :D

Perjantaina ja lauantaina meillä oli hiukan mööpelivalssia sitten ja nyt on kirjahyllyt oikeilla paikoilla ja ainakin osittain kirjatkin oikeissa paikoissa. Eilen P käänsi vielä työpöydän eri seinälle. Alkaa näyttää jo ihan erille. Ja paremmalle! Vielä kun ne rojut sais lattialta siivotuks. Pakko se on melkein varata aina tietty aika päivästä ja kattoo vähän kerrallaan niitä tavaroita, ei siitä varmaan muuten tuu ikinä valmista. Mut etenee, se on hienoa :) Tarvis käydä Ikeasta vaan hakemas meidän kirjakaappiin ovet.

Yllättävän vähän muuten ketuttaa, vaik on maanantai ja piti taas tulla töihin. Mä oon alkanu aamusin ottaa omasta pressokoneesta kahvia mukaan töihin. Alkaa päivät huomattavasti mukavemmin, kun saa juoda kupin kahvia. Kyllähän täälläkin kahvia keitetään, mut mun maha ei vaan kestä tota tavallista suodatinkahvia, ainakaan sitä laatuu, mitä täällä käytetään. Yhteen aikaan sitä join ja aina mietin, et miks mun maha on niin kipee. Sit jonain päivänä jätin kahvit juomatta ja kas, kun ei tullutkaan vatsa kipeäksi. Siihen jäi sit se kahvinjuonti. Kotonakin tulee peruskahvista vatsavaivoja, mut pressokoneen kahvista ei, ehkä se johtuu siitä, et se jauhaa ne pavut ite. Who knows.

Voi kissaa.Torstai 28.10.2010 14:26

Tänään aamulla pakattiin kissalapsi kuljetuskoppaan ja mentiin eläinlääkäriin. Sydänäänet kuunneltiin ja sit otettiin verikoe. Kissalapsi oli reipas <3 Kokeesta selvisi sitten, että punasoluja oli reilusti, mikä on hyvä. Valkosoluja taas oli ihan liian vähän. Hemoglobiini oli hyvä, eikä sit muutenkaan ollu mitään kummempaa. Ilmeisesti kissalapsella on joku virusinfektio, jossa on hiukan jotakin kroonisia merkkejä, ja mahdollisesti myös jotakin alkavaa allergiaa. Se sai sitten lääkekuurin antihistamiinia ja kortisonia niin, että kymmenen päivää 1 tabletti/pvä ja sitten loput tabletit ½/pv, eli puolentoista kuukauden kuuri. Varmaan tulee helppoa siitä tablettien syöttämisestä. Muistuu mieleen se kirjoitus "Kuinka annat kissalle matolääkkeen"...

Siinä odotushuoneessa nähtiin kolme vastasyntynyttä kissanpentua. Vähän ne oli pieniä rääpäleitä :´) Emo oli tuotu keisarinleikkaukseen, kun ilmeisesti oli tullut jotain ongelmia synnytyksessä. Siinä joku pariskunta pyöri hermostuneena ympäri odotushuonetta ja se mies sitten kerto, että se kissa oli saanut pentuja vuosi sitten ja sillon oli kaikki menehtyny. Toivottavasti nyt pennut selviää.

Kotiin kun päästiin, oli kissalapsi onnellinen saadessaan ruokkaa. Sinne hän sit jäi ahmimaan.

Lapsi lääkäriinKeskiviikko 27.10.2010 14:34

Kissalasta on taas kutittanu. Sillä on korvat raavittu ja oikeen silmän alla on kauhee rupi. Soitin eläinlääkärille ja sain ajan heti huomisaamuks. Kissalapsi pääsee (tai joutuu) verikokeeseen. Nyt täytyy pitää kissat ilman ruokaa huomisaamuun asti, vaan vettä saa antaa. Siitä voi tulla mielenkiintosta, koska Elvis varmaan on ihan mahdoton nälissään. En tiedä miten se ruokailu pitäis sit järjestää, kun kissalapsi ei sais syödä yhtään mitään ennen huomisaamua. Pitäisköhän tasapuolisuuden vuoks pitää molemmat ilman ruokaa, ettei tuu mitään kiukuttelua?