Lauantaina otettiin heti aamusta suunta kohti Helsingin messukeskusta. Siellä oli ihan tajuton jono sekä parkkihalliin että itse keskukseen. No, puolilta päivin oltiin paikan päällä, joten todennäkösesti siihen aikaan oli kaikista suurin ruuhka muutenkin. Porukkaa siis oli kuin pipoa, ja P:kin sanoi, ettei muista siellä koskaan olleen niin älyttömästi porukkaa. No, olihan SkiExpon lisäksi menossa myös Board-, Digi- ja HifiExpo sekä Lätkä&Säbä-messut.
Tunti meni ihan mukavasti kierrellessä, mutta sitten alkoi se kaikki hulina, kuumuus ja joka puolelta kuuluva bassonjytke ja kamala kakofonia ahdistaa. Mulle tuli kova päänsärky ja huono olo. Ei siinä mitää, musiikkia saa ja pitääkin olla, mutta täytyy sanoa, että ei ole miellyttävää kuunnella, kun monet standit soittaa musiikkia kilpaa keskenään. Lujaa. Ja lisäks oli joku esiintymislava, jossa tapahtu puolen tunnin välein ja yhessä nurkassa näytettiin laskuleffoja. Sit tietty olin unohtanu juoda kunnolla ja oli varmaan jonkun sortin nestehukkakin siinä. Yhtä kaikki tuli silti sellanen olo, et en oo ihan varma haluanko mennä ens vuonna uudestaan :D
Kamapörssissä oli aika kämästä tavaraa. Suksia oli ylipäätään tarjolla aika vähän. Vaatteet ois kiinnostanu, mutta suurin osa standeista oli niin täynnä jengiä, et ei jaksanu tunkee sekaan. Mä ihastelin Camun osastossa Norrønan takkeja, mut eihän sellasiin taviksella varaa ole. Housut ja takki HALVENNUKSESSA 905eur, joten takin hinta olis varmaan ollu reilu puolet siitä. Phyy. Odlolta kattelin jotain teknisiä aluspaitoja- ja housuja, mutta ei löytynyt mitään niin kiinnostavaa, että oisin halunnu ostaa. Asteen standilta löytyki sitten KariTraata ihan suht hyvällä alennuksella, joten sieltä ostettiin mulle sitten caprimittaset välihousut ja hupullinen tekninen paita. Kaupan päälle sai vielä alushousut. Jehei :D Enää tarvis sitten löytää pitkävartisemmat laskusukat noiden housujen kanssa. Omat nykyset oli liian lyhytvartiset. Olisin ostanu mielelläni myös KariTraan laskuhanskat, mutta sellasia ei löytyny mistään. Keväällä Rukan ProShopissa kokeilin yksiä ja ne oli just hyvät käteen, mut sillon en raaskinu ostaa 80 euron hanskoja. Mulla on yhdet Haltin kintaat, mutta ne on niin älyttömän kömpelöt, että sormikkaatkin olis kiva olla olemassa :) Pari Buffia tarttu kans mukaan.
Mun vanhoja monoja kävi yks tyttö myös kokeilemassa, mut harmi kyllä ne oli sille liian pienet. Jäi kaupat tekemättä. No, toivottavasti jossain kohtaa saadaan ne myydyksi, ettei ne jää nurkkiin pyörimään. Hmh. Ei kelleen kelpais Crispin naisten tellumonot, kokoo 25? Suht levee lesti.
Eilen käytiin Iskussa pyörähtämässä, kun siellä oli jotku halvennuspäivät. Löydettiin eteiseen matto 15 eurolla, aika hyvä suoritus minusta. Eläimistäkin se oli kovin ihana, ne on vuorotellen käyny nyt siinä makoilemassa :) Olkkarin mattoonkin löyty yks kiva vaihtoehto, mut just tähän hätään ei uskallettu ostaa. Pitää varmaan vielä mittailla ja katella, että missä kohtaa mahtuu budjettiin. Bongattiin siis sellanen palataljamatto. Ollaan mietitty ihan oikeetakin taljaa olkkariin, mutta sellanen olis todnäk liian pieni. Paloista tehtynä sais tarpeeks isona. Talja olis melkein helpoin pitää meillä puhtaana.
Roomba on pyöriny meillä nyt joka päivä puolisentoista tuntia ja huomaa kyllä, et lattiat on siistimmässä kunnossa. Eläimiä se huriseva möllykkä vielä vähän epäilyttää, mutta ihan hyvin siihen on kuitenki suhtauduttu. Vielä ei oo kukaan halunnu sillä matkustaa, mut sitä odotellessa :D