IRC-Galleria

miiainen

miiainen

I'm a queen. I got this shit handled.

Selaa blogimerkintöjä

Joulu tulee!Maanantai 13.12.2010 12:32

Ehdin vihdoin alottaa eilen joulukorttien askartelun. Mulla oli aikaa n. puol tuntia, mut sain sentään kuus jo valmiiks. Tänä vuonna vähän helpompi malli kuin viime vuonna, ei tarvii liimata niin kauheesti :) Tänään ajattelin tehdä loput.

Eilen leivoin myös piparit. Kolmisen tuntii siinä meni, sain aikaseks 83 piparia mukaanlukien piparireen osat ja alusen reelle. Tuli isoja possuja, koiria, kissoja, tähtiä, sydämiä, pyrstötähtiä, kukkia ja kuusia. Koristelutalkoon taidan pitää vasta myöhemmin, kun joulukortit on saatu postiin.

Lauantaina olin ystävän kanssa Tampereella jouluostoksilla ja löysin puolet lahjoista (2kpl :D), ja ne kaipaamani valoverhot olohuoneeseen. Yritin myös etsiä itelleni kenkiä, mut en kelpuuttanu yksiäkään, vaikka käytiin seitsemässä kenkäkaupassa... Pari lahjaa siis puuttuu vielä, mut ne ehtii hakea vaikka tulevana viikonloppuna. Joulusuklaita mun olis tarkotus vielä tehdä muutama satsi, että saan sukulaisille antaa, isommat lahjat vaan perheenjäsenille. Ja tietysti eläimille pitää ostaa herkkuruoat joulupyhiksi <3

Joulun ruuat on aika pitkälti jo suunniteltu, kaupassa vaan pitäis käydä. Taidetaan tehdä vähän vähemmän kuin viime vuonna, koska kuitenkin käydään paljon kylässä ja sillon saa aina syödäkseen niin paljon, ettei kotona ruokaa kauheesti kulu. Mä pärjäisin joulun vaikka riisipuurolla ja joulutortuilla, mut ehkä pitäis olla jotain muutakin :D Lanttulaatikko, rosolli, kinkku, makaronilaatikko ja silliä pitää ainakin olla. Ja sienisalaattia ja limppua :) Ehkä vois tehdä luumukiisselinkin. Kyllä se sit jo meille piisaa.

Tällä viikolla on kynsihuolto ja kampaaja. Ja kohta joulu!

Ja sellainen oli RukaTiistai 07.12.2010 11:37

Ehkä vähän turhan tiukka tollanen kolmen päivän kauden alotus, mutta olipahan kivaa :)

Torstaina menomatka oli tosi pitkä. Päästiin aamulla matkaan n. klo 8:30 ja oltiin perillä Rukalla iltayhdeksän aikoihin. Oulusta Kuusamoon oli n. kolmen tunnin siivu, mut se tuntu kyllä aika loputtomalta matkalta. Ei näkyny ees poroja. Perillä ei sit juur muuta tehty, ku syötiin iltapala, käytiin saunassa ja purettiin laukut. Seuraavana aamuna piti olla ajoissa liikkeellä ostamassa hissilippuja.

Perjantain laskinkin sit pääosin jalat tunnottomina. Monojen sisäänajo jäi vähän liian vähäseks, niin se sit kostautu. Ei siis kiristäny tai painanu mistään, mutta jostain selkeesti oli tiukka :D Laskeskelin sitten sisäkengät liian löysällä ja melkein sain kantapäät hierrettyä rikki. Onneks seuraavana päivänä oli jo parempi ja sain kiristettyä monoja enemmän. Vikana päivänä oli jo tosi hyvät.

Kelit oli ihan jees, perjantaina muutama aste pakkasta, lauantaina ja sunnuntaina oli pakkasta n. 10 astetta. Aurinkoa ei kauheesti näkynyt koko aikana ja tuulikin oli aika kova. Perjantaina ei edes kaikki hissit kulkeneet kovan tuulen takia. Perjantai oli kyllä silti paras päivä laskea, koska rinteessä ei ollut ihmisiä nimekskään. Melkein yksinään sai mennä koko ajan. Lauantaina ja sunnuntaina oli sit tietysti paljon enemmän ihmisiä liikkeellä ja se alko jo vähän ärsyttääkin. Paljon hiihtokoululaisia, slalom-seurojen treenejä, turisteja ja muita rinteet piukassa. Nuoriso ei osaa jonottaa hisseille eikä ne juuri muutenkaan katso miten ne tulee rinnettä alas, eivät paljoa väistele. No, kun sijotti tauot sopivasti niin hermot säästyi... Jalat on kyllä aika väsyneet, mutta vähemmän kipeät kuin odotin, joten se lienee ihan hyvä :)

Antti Tuisku oli Zonessa keikalla lauantaina ja mun niin piti mennä sitä katsomaan, mutta mieli sitten muuttui, kun olin ollut ensin rinteessä 7 tuntia, käynyt saunassa ja syönyt päivällisen... No, P ehkä vie mut 18. päivä Turkuun Tuiskuttamaan, joten en jaksa surra sen enempää :>

Wroooom!Keskiviikko 01.12.2010 11:01

Meillä on uus auto! Käytiin lauantaina koeajamassa yhtä Passattia ja eilen tehtiin siitä kaupat sitten mietiskelyn jälkeen. Audissa alko olla sen verran jo kilometrejä mittarissa, että uudempi auto oli ollut hiljaisessa haussa jo jonkun aikaa. Tässä on nyt sitten reilusti alle 100tkm mittarissa, ja muutenkin tää sisälsi kaikki sellaset varusteet, mitä toivottiin. Sattui vaan sopivasti kohdalle. Ehkä pieni arvonalennus siirtyä Audista Volkkariin, mut... ;D

Eilen ajelin sillä sitten tallille ja täytyy sanoo, et on se kiva! Neliveto, automaatti, parkkitutkat, sähköllä toimiva takaluukku, sporttipenkit, avaimeton järjestelmä, vakionopeudensäädin (joka tunnistaa edessä kulkevat autot ja osaa automaattisesti hidastaa vauhtia), kaukosäätimellä toimiva webasto. Ja kunnon ajovalot! Mukavoittaa aika huomattavasti ajokokemusta, kun oikeesti näkee eteensä. Kääntymisvalotkin oli, mikä on tosi hieno juttu. Että jes! Ja koneessa potkuu sen verran, etten uskalla painaa kunnolla kaasua :D

Tänään viiään koira hoitoon, haetaan suksiboksi, pakataan kamat ja valmistellaan kaikki huomista lähtöä varten. Pitää lähtee jo suht aikasin, että päästään suurin osa matkasta valosalla :)

<3Maanantai 29.11.2010 00:26

Keittiö sai uuden ilmeen. Tapetit on siis seinässä :) Sain äsken siivottua kaikki tapetointiroskat ja loput kittipölyt joka puolelta - ainakin melkein. Sitä pölyä nimittäin leijaili IHAN joka paikkaan. Kunhan tässä joutaa, niin on vielä listat laitettavana paikalleen. Sit alkaa olla valmista. Mulla ois nyt etsinnässä vielä verhot ikkunaan, sit ois koko keittiö tiptop.

Ehdittiin tänään kaiken seinän hiomisen, maalaamisen ja tapetoinnin lomassa myös ripustamaan autotallin katokseen jääpuikkovalot ja ne on ihanat <3 Sitten ehdin tehdä meille herkulliset salaatit päivälliseksi ja tekasinpa rahkakakunkin vielä tossa "joutessani" :D Nyt onkin aika kuitti olo.

Huomenna töitä, tiistaina töitä ja kaks tuntii ratsastusta, keskiviikkona töitä ja torstaina RUKA ^^

P.S. Vanhat monotkin lähti tänään uuteen kotiin :)

[Ei aihetta]Perjantai 26.11.2010 14:36

Laskutakki on viety korjattavaksi ja käytiin tilaamassa parit uudet laskusukat Partiokaupasta. Mulle tulee vaaleenpunaset! Sopii hyvin mun KariTraa-kerrastoon :D Vaaleenpunaset sukset vielä puuttuu... Monoissa ei niin kauheesti taida olla valinnanvaraa.

Tänään mennään kattoon vähän uusia jouluvaloja ulkokäyttöön. Keväällä piti heittää edelliset menemään, kun niissä oli niin paljon jo rikkinäisiä lamppuja. Haluttais mieluusti toiset samanlaiset, mutta saa nähdä löytyykö. Jos ei, niin kai me sit jotain muutakin sopivaa keksitään. Kuistille olis kans hankinnassa semmoset kivat tähtivalot.

Viikonloppuna yritetään tapetoida. Tai ainakin alottaa urakkaa. Nyt on melkein puolet vanhoista tapeteista revitty, mutta sit pitää vielä paklata, hioa ja ainakin osittain maalata seinät. Aina niin tylsää nypertämistä kaikki puuha ennen sitä oikeeta tapetointia :) Mutta pakko se on tehdä. Ei malttais odottaa, että saa ne uudet tapetit seinään. Tulee niin paljon hienompi keittiö!

Yhdyssanat kunniaan!Torstai 25.11.2010 11:16

Ei ookkaan hetkeen ollu näin hauskaa, kun on lukenut jotain ns. virallisia papereita. Meillä kävi töissä työfysioterapeutti katsomassa työpisteiden ergonomiaa ja nyt oli tullut sitten yhteenveto käynnistä.

Otsikko: Raportti työpaikka käynnistä

Sitten parhaita paloja eri työpisteiden huomioista...

"ja tehdä siltä pohjalta muutos ja tai korjaus ehdotuksia sekä antaa neuvontaa työpisteen säädöistä"

"pöydässä on korkeus säätö mahdollisuus"

"Käytössä on loiva koloinen työpöytä"

"Pöytä on hieman liian korkealla, n 75cm"

"Näppäin ja hiiri taso ovat eri tasolla."

"Se on tällä hetkellä liian matalalla, n 70 cm"

Ja mun nimeks oli paperiin merkitty Tiina.

Apuva :OTiistai 23.11.2010 10:24

Tajusin just, että kissalapsen lääkekuuri jatkuu koko meidän Rukan reissun ajan ja vielä siitä eteenkin päin. Kuka ihme sen haluaa lääkitä? Niinku hoitamisessa nyt ei olis tarpeeks :D
Kävin viime torstaina näöntarkastuksessa optikolla. Näössä ei ollut mitään vikaa, mutta lähityöskentelyssä, siis tietokoneella ja vaikka kirjaa lukiessa, olis kai hyvä pitää laseja. Vaikka näen oikeinkin hyvin niin lähelle kuin kauaskin, niin lasit tarkentais pientä tekstiä vielä entisestään eikä silmät väsyis niin kovasti :)

Alettiin P:n kans eilen keski-ikäsiks ja käytiin sauvakävelemässä. Yyterissä. Koirarannalla koiran kanssa. Se oli kyllä ihan mukavaa, koira nautti vapaanaolosta ja itellä oli lämmin, kun reippaasti käveltiin. Mulla oli viime talvena ostettu laskutakki päällä ja huomasin, että siitä on nyt jo helman kiristyskuminauha rikki. En millään haluais ite alkaa korjaamaan, mihinköhän sen vois viedä? Ensilumireissu lähestyy uhkaavasti ja ketuttaa kyllä, jos en saa sitä helmaa kiristettyä kunnolla.
En mä edes tiedä tarviiko pohjosessa välttämättä kunnon toppatakkia, voi olla, että kuorellakin pärjää, mut paras vaan pakata mukaan, kun ei oo ihan varma.

Mun pitäis monojakin sisäänajaa vielä ja kokeilla, miten ne istuu siteisiin. P veikkas, että saattaa olla vähän kireemmät ku ne vanhat monot. Eilen jo suunnittelin ottavani sukset pihalle ja kokeilevani, mut en sit sen Yyterin lenkin jälkeen enää jaksanutkaan. Edelleen on ne pidemmän laskusukatkin ostoslistalla. Kai tarvis marssii joku päivä Partiokauppaan. Me lähdetään reissuun jo 2.12. Toisaalta oon ihan fiiliksissä, mut toisaalta jännittää ihan kauheesti. Toka kausi vasta telluilla ja en varmaan osaa alkuun mitään. Ja sit mua jännittää se pitkä automatka. Onneks sekä meno- että tulomatkat päästään ajamaan suurimmaks osaks valosaan aikaan :) Maanantaina saattaa kyllä jäädä itsenäisyyspäivän vastaanotto näkemättä, mut ei auta minkään.

P:llä on keskiviikkona synttärit ja meillä oli viikonloppuna vieraita. Kaverilla oli synttärit sunnuntaina, joten oli sellaset yhteisjuhlat. Syötiin tortilloja ja mä leivoin täytekakun. Siitä tuli ehkä elämäni paras täytekakku, se onnistu joka tavalla ihan loistavasti :) Tein tumman sokerikakkupohjan, täytteen tein kermavaahdosta, mascarponesta, vadelmista ja mustikoista. Kuorrutin kakun ihan perinteisesti kermavaahdolla ja koristelin suunnattomalla määrällä karkkeja. Illalla sit pelattiin lautapelejä ja Guitar Heroa. Olipahan lystiä :)

Mikä kivintä, meidän pari kissa-allergista kaveria kehui, että olo ei ollut meillä niin tukala kuin aikaisemmin, kiitos robotti-imurin <3

[Ei aihetta]Torstai 18.11.2010 11:30

Olipas luikasta ajella Fiatilla töihin. Ja kuskin oven lukkokin oli jäässä. Selvisinpä silti hengissä!

Tantantaaaaaa!Maanantai 15.11.2010 11:59

Sitä oltiin firman pikkujouluissa perjantaina. Suomalaisella klubilla ruokaa ja kummitustarinoita (http://www.kummituskavely.fi/), sitten jatkoille! Antonin kautta PK:hon katsomaan Einiä ja tanssimaan. Voin kertoo, et ei oo sit aikoihin ollu niin hauskaa iltaa :D Humalatila oli ehkä hiukan liiallinen, mut who cares, oli ihan mahtavaa! Ja baarin jälkeen jatkot työkaverin luona. Olin kotona joskus kuudelta :D P nyt oli ehkä vähän vihanen, kun unohdin ilmottaa itestäni. Se lähti ite jo aiemmin kotiin. Mut siis ajantaju katos kyllä ihan täysin, niin kova vauhti oli ihan koko illan :D

Lauantaina meniki sit liki koko päivä nukkuessa. Ei ollu ees paha olo, ainoastaan tajuton väsy. Ehdin nukkuu muutaman tunnin, kun piti jo klo 12 olla kynsihuollossa. Siellä jaksoin olla ihan hyvin hereillä, mut sen jälkeen ei kyllä auttanu kahvikaan. Syötiin P:n kans vähän mässyä ja mentiin molemmat takas nukkumaan :D

Eilen oltiin sit tietysti isänpäiväjutuissa. Oli ihan mukava viikonloppu noin niinku kokonaisuudessaan.