IRC-Galleria

miiainen

miiainen

I'm a queen. I got this shit handled.

Selaa blogimerkintöjä

Kevätduha.Perjantai 12.04.2013 14:02

Mul oli melkei koko viikon joku ihme köhä. Ei kunnon flunssaa, mut koko ajan sellanen olo, et kohta iskee päälle. Koskaan ei iskeny, ja hyvä niin, mut Nepulle sen sijaan iski.

Tiistaina hän oli ihan hyvävointinen ja keskiviikkona sit ihan kipee. Se yökin meni ihan harakoille, ku hän heräs nyyhkyttämään monen monta kertaa. Oliki sit muuten eka kerta tytön syntymän jälkeen, ku oon nukkunu niin huonot yöunet! Siin hän sit yski, aivasteli ja niiskutti koko keskiviikon ja iltaa kohden tuli vaan kärttysemmäks koko ajan. Särkylääkkeen voimalla onneks seuraava yö meni hyvin ja eilen oliki sit jo ihan eri ääni kellossa. Tänään aamulla Nepu on ollu oma touhukas itsensä jo, vaik vähän viel nenä vuotaaki.

Huomaa kyl, et Nepuu on alkanu kyllästyttää, ku ollaan täs vaa monta päivää putkee oltu kotona. Ei oikee tahdo omat lelutkaa enää viihdyttää, ja siks me ollaanki leikitty erilaisil muovikippojen kansilla ja vispilöillä ja muilla kivoilla tavaroilla. Tänään hurautetaan tekee pikane visiitti mummulaan, ku he on koko viikon odotellu meit kylää. Josko se piristäis sekä tytön että koiran mieltä, ku vähä maisema vaihtuu!

P tuleeki kotiin "jo" la-su välisenä yönä. Aika äkkii tää viikko täs sit kuitenki meni, vaikka must alkuun tuntu, et ei täst tuu mitää. Ei sen takii, ettenkö jaksais ja pärjäis tytön kans kaksi, mut illat on aina yksinäisii ja emmä tiä, kyl mä vaan puolisooni kotiin kaipaa, ku se on pois. Oli mun äiti täällä kolmena päivänä silti meidän seurana ja mulla oli seuran kokouski tiistaina, et ei sentää ihan semmosta perusolemista oo ollu pelkästään.

Melkein tuli kahvikriisi täs aamusti. Pavut oli koneest vähissä ja pakastimessakaa ei ollu ku vajaa pussi, joka seki sit tyhjeni, ku kaadoin sen tonne koneesee. Tarvinnee huomenna käydä hakemas papuja vaikka Viva la Coffeesta, et on sit puolisolleki kaffetta sunnuntaiaamuks.

Nyt mun tarttee ottaa uutta vettä lasiin, koska kissalapsi kävi vaivihkaa vähän hörppimässä siitä.

[Ei aihetta]Maanantai 08.04.2013 01:06

Nepu taputtaa! Se on osannu sen jo parisen viikkoa, mut nyt se läpsyttelee jatkuvasti. Aika hauskaa! Tänään se makas tossa keittiön pöydän vieressä selällään, katseli pöydänreunalla istuvaa kissaa ja taputti pienillä käsillään ihan vimmatusti. Ja kun käytiin mun mummlassa kylässä... Sitä taputuksen määrää! Hän taputti syödessä, juodessa, istuessa, muuten vaan ja oli kauheen ilonen siitä, et kaikki muutkin osas taputtaa :)

:OSunnuntai 07.04.2013 14:23

Ihan mielenkiintonen (varmaan) tää pätkä, mut mä en uskaltanu kuunnella ku pari sekuntii vaa. Ei sillä, et mul mikää villi mielikuvitus olis tai mitää, mut parempi jättää kuuntelematta varsinki tällee, kun oon yksinäni kotona...



Nii ja tässä ilmeisesti jonkun skitsofreenikon piirtämiä kissoja, joista näkyy taudin eteneminen. Kiehtovaa, ja samalla niin pelottavan outoa!

Louis_wain_cats.png

Mut kyl toi hevostalli.net on kiva, sielt löytyy välillä kaikkee varsin kiintoisaa!

Kyl koti on kiva!Tiistai 02.04.2013 18:40

Niin mukavaa ku onki reissata niin kotiin on aina yhtä hiano tulla. On vaan jotenki rankkaa asua useemman ihmisen kans samassa kämpässä, vaik mitään ongelmia tai muuta ei oliskaan. Ylimäärästä härdelliä kuitenki on aina.

Reisu meni hyvi. Automatkoi jännäsin vähän etukäteen, et miten Nepu nyt vähän isompana viihtyy, ku Rukan matkat se nukku melkein kokonaan. Mut hyvin se sit jakso, kun oli tarpeeks leluja ja pari pysähdystä matkalla. Vieraassa paikassa nukkuminen ei tuottanu mitään ongelmia ja kaikki meni muutenki tosi sujuvasti. Ulkoiltiin joka päivä varmaa parisen tuntii ja hän viihty rattaissaki hyvi. Tosin suurin osa ajasta siellä meni nukkuessa, mut enivei.

Muut kävi aamuin illoin mäessä, mä en ekana päivänä käyny lainkaan ja tokana ja kolmantena vaan iltapäivällä. Olis sitä enempiki voinu, kun säät suosi, mut jotenki ei tahtonu ehtii ja siks toisekseen ei vaan reisilihakset kestäny. Ekalla kierroksella jaksoin 1½h ja sit oli täys työ tulla viiminen lasku alas, ku reidet vaan väpätti. Tokalla kerralla meni reilu puol tuntii, ku sit oli jo jalat nii hapoilla. Tosin tokalla kerralla mul oli isommat suksetki ja ne vaatii vähän enemmän voimaa. Kivempi niillä oli silti tulla puhkilaskettuja rinteitä alas, kun niillä pääs paremmin jyrää lumikasojen yli. Kaposemmat sukset tahto aina lähtee matkustaa. Onneks oli pari hyvässä kunnossa olevaa rinnettä viel iltapuolellaki, niin sai hiukan rennomminki mennä.

Kaveri kaatu vikana päivänä heti aamupuolella. Sil oli irronnu suksi kesken käännöksen ja vauhtii oli ollu reilusti (Sports Trackerin mukaan jotai 60km/h). Oli siitä sitten tullu turvalleen, suoraan rintataskussa olleen kameran päälle. Rinteen juurella olleessa ensiavussa oltiin sitä mieltä, et mahdollisesti kylkiluu tai rintalasta murtunut, tai sitten ei, eipä sitä kuvaamatta voi tietää.

Lauantaina syötiin oikein parempi illallinen ja paistettiin härän sisäfileestä pihvit, lisäks oli puikulaperunaa valkosipulivoilla ja sit konjakkista pippurikastiketta. Mä nukuttelin tyttöö, ku muut kokkas ja sit alko palohälytin piipata toises makkarissa. Sen jälkee alko koko sen talon hälytin ujeltaa. Kauhee kuhina kävi meen makkarin oven takana, ku porukka yritti tuulettaa ja samalla soittaa 24h huollon numeroon. No, palokunta tuli paikalle kuitenki :D

Kysyivät, että käryskö pihvit. Ei, mutta ku ei liesituuletin vetäny (edellisenä päivänä kaveri paisteli broilerinfileitä valurautapannussa ja ne oikeesti savus eikä siitä tullu mitää hälyjä), vaikka se oli täysillä ja tehostinkin päällä. Meinasivat sitten, että ilmeisesti aika paskanen se liesituuletin ja vetää todellakin ala-arvosesti. Sit antoivat vielä vinkin, että ois kannattanu kokata laittamalla molempien makuuhuoneiden ovet kiinni, ku niis oli savuilmaisimet. Ei vaan tämmöstäkää tietoo lukenu kämpän ohjeissa! Mut joo, pihvit kuulemma näytti hyvältä! Oli jotenki vaikee vakavissaan kuunnella sitä savonmurretta viäntävää palomestaria, joka totesi, että "Nii kylä tuo liesituuletin tuosa hurisoo".

Nepulle olisin ostanu jonku kivan pehmolelun, mut ei siel mitään semmosta ollu. Hän sai sit kissapipon, pinkin, siin on korvat ja kaikki!

Meil kävi tänää pieni kissatilanne. Päästin aamulla kissat tohon tarhaan ja hetken päästä kattelin, ku naapurin kissa tallusteli tosta keittiön ikkunan ali kohti tarhaa. Hetken päästä kuulu Elviksen mouruna ja menin kattoo khh:n ikkunasta. Naapurin kissa istu tarhan kulmalla ja härnäs Elvistä. Avasin ikkunan ja hätyytin häntä paksuna olleen kissan pois. Sit jostain syystä yhtäkkiä Elvikselle ja kissalapselle tuli joki taisto ja ne kieri pitkin tarhan lattiaan semmosena sähisevänä karvatollona niin, et karvatupot lenteli. Sen jälkeen ne tuijotti toisiaan vihasina hännät pörrössä O.o Heittelin hämäykseks pari kuivattua kuoretta ikkunasta ulos, kai ne siitä sit tokeni aika pia.

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.03.2013 12:53

Tänään pitää pakata. Istun täs keittiön pöydän ääressä kahvikupin ja aamupalan kans ja suunnittelen vähän pakattavien tavaroiden listaa. Omat kamat on onneks aika selkeet, kun ei siellä reissussa nyt niin kauheesti muuta tarvii ku urheilu- ja olovaatteet, sukset, monot, kypärän ja sen semmoset. Ja peseytymisvälineet. Mut toi vavvah.

Siel kämpäs on kyl pesukone, mut ois helpompaa, jos sitä ei tarvis käyttää. Ni pitää ny arpoo, että montako vaatekertaa tarvitaan ja mitä ulkovaatteita pitää olla. Pitää muistaa pakata mukaan kaikki d-vitamiinitipoista ja kynsisaksista lähtien varmaan. No, kai se siit, ku rauhas miettii!

Tylsää on se, että tonne kämppään pitää ottaa mukaan omat liinavaatteet ja pyyhkeet, jos ei haluu maksaa 15€/nokka ekstraa. Aika törkeen hintasii lakanoita kyl! Ja jos olis halunnu ne pedattuna, niin se ois sit ollu 20€/nenä. Nepulle varattiin vauvasetti, johon kuuluu matkasänky, syöttötuoli ja potta. Vaik ei me sillä potalla kyl mitää tehdä. Mut enivei.

Huomenna sitte lähdetään ajelemaan alkuiltapäivästä. Jos kahden aikaan olis liikkeellä, niin hyvä. Se tarkottaa sitä, et tänään pitää pakata aika vimmatusti :D Ja mun pitää huomenna aamulla olla tosi toimelias, et saan kaikki mahdollisimman hyvin kondikseen siks, kun P tulee töistä. Et ei tarvis sit tehdä juur muuta ku pakata auto ja hakee kaveri kyytii.

Mul odottaa tuol pieni pyykkisouvi ja pitäis kasvissoseitaki päivän aikana tehdä, ettei jää parsakaali kavereineen happanemaan tonne jääkaappiin. Äiti tulee kylään, et se näkee Nepun ennen meidän reissuu ja omaa Teneriffan matkaansa. Se pelkää, et Nepu ei tunne sitä sit muuten, kun se tulee sieltä reissusta takasi.

P.S. Tänään psätissä:

[10:41] XXX: siel esiinty se sebastian ahlgren
[10:41] XXX: se romaani tango mies
[10:41] XXX: laulaa hyvin

Romaani tango mies!!!11

Suklaata <3Torstai 21.03.2013 23:55

P tuli kotiin Helsingistä ja toi mulle ISON rasian Godivan suklaakonvehteja. Aaaaaaaa <3

[Ei aihetta]Torstai 21.03.2013 13:50

Äiti ja isä oli pistäneet hösseliksi ja varanneet lokakuulle puolentoista viikon matkan Espanjaan. Tai tarkemmin ottaen vasta asunto on varattu, lennot katellaan sit myöhemmin. Asunto on 5min ajomatkan päässä Marbellan keskustasta ja 30m päässä hiekkarannasta. Kolme kerrosta, neljä makuuhuonetta. En tiedä, mitä viis ihmistä tekee neljällä makuuhuoneella, mutta tätä perusteltiin sillä, et on sit ainakin TILAA, kun on pieni lapsikin mukana. Ja äiti on ihan intona, että Nepulle pitää ostaa uimapuku... :D

Mä oon ihan katki. P on ollu kaks yötä pois kotoa (työreissu, messuilla Helsingissä) ja mä nukun vaan huonosti. Huoh. Tänään se tulee sentään kotiin. Eipä tässä sit kauaa mee, kun se lähtee viikoks Norjaan. Jos äidin tilaama matkasänky ehtis tulla siks, me voitais lähtee Nepun kans vaikka mummilaan yökylään. Eilen sinne saatiin syöttötuolikin.

Mua ärsyttää. Tilasin tos enne joulua PartyLiteltä semmosen tuoksuöljypullon. Meil on semmone ollu vessassa jo monta vuotta, oon vaan kerran vuoteen tilannu siihen täyttöpullon sitä öljyä ja se on aina kestäny vuoden verran siinä pullossa. Mut nyt toi pullo on jo melkein tyhjä, vaikka oon sen uuden öljyn laittanu sinne joulun aikoihin! Ja ne ruo'ot, jotka siellä pullossa kuuluu olla, on menny ihan mustiks sieltä päästä, mistä ne osuu siihen öljyyn. Edelliset alko haistakin ihan kummalliselle ja jouduin vaihtaan ne uusiin muutaman viikon jälkeen. Kai ne jotenki mätänee. Hyi. Ennen on samoja ruokoja voinu pitää vaikka miten pitkään eikä ne oo menny miksikään, vaikka ne imeekin sitä öljyä itseensä. Mun pitäis kaivaa jostain joku osote, mihin asiasta voi valittaa.

Täytyy kyl sanoo, et mul on välillä näis kirjotuksissa lähes yhtä hienoa ajatuksenvirtaa kuin Tuksulla omassa blogissaan :D Nytkin mulla pyörii tuhannen asiaa päässä, mut mitään en saa oikein ulos asti. Pyöriköön siellä sitte, palaan asiaan ehkä myöhemmin.

P.S. Nepu tänään 7kk. Kyllä vaan aika juoksee.

Pants with panda in pocket!Maanantai 11.03.2013 12:56

Oltiin perheen naisten kesken Me&I-kutsuilla eilen. Mä tilasin itelleni puhkikuluneiden kollareiden tilalle uudet olohousut (mä oon kotona AINA kotihousuissa ja nyt ne kollarit alkaa näyttää silt, et ei kehtaa pitää, jos tulee vieraita :D) ja mun äiti tilas Nepulle housut ja paidan. Mustat housut, mis on tasku ja taskusta tulee panda! Hänel on nyt käytös samanmoiset housut ruskeena, ja taskusta kurkistaa sammakko (ois varmaan mullaki samanlaiset pökät, jos niit ois aikuisten kokoo!) :) Sit tuli kaveriks keltanen body, jossa on kärpässienen kuvia. Mä olin oikeestaan kiinnostunu ite yksistä farkuista ja sovitinkin niitä. Materiaali oli ihan mainiota, tuntu tosi kivalta päällä, sääli vaan, et malli oli totaalisen väärä.

Äiti ja isä oli suunnitellu meille ulkomaanmatkaa syksyks. Sillai, et lähettäs koko porukka Espanjaan viikoks. Ne oli jo katellu jotain huviloita sieltä ja on ihan intoo piukassa. Kieltämättä houkuttelis aurinkomatka, hiekkarannat ja lämpö. Ja pienen kans olis tolleen kiva lähtee, kun on isovanhemmatki mukana. Nyt, kun varais reissun, niin ehtis sumplia kaikki loma-asiansa kuntoon. Mulla ainakaan oo hajuakaan, mitä teen ens syksynä. Vanhempainvapaa loppuu toukokuussa, sit on pari pitämätöntä kesälomaa. Sen jälkeen onkin avointa - jäänkö vielä kotiin tytön kanssa vai meenkö töihin, vai pystysinkö jotenkin yhdistään molemmat jutut. Siinä sitä sit on mietittävää keväälle.

Koira vaeltaa tääl kämpäs aurinkoisten paikkojen perässä. Se hakee aina semmosen kohdan lattialta, mihin paistaa arska ja käy siihen maate. Ja sitä mukaa, ku se valopläntti liikuu ni hän liikkuu mukana. Sillai sitä sit otetaa aurinkoo sisätiloissa, ku ulkona ei vielä tarkene. Kissat vaan nukkuu, eikä todellakaa missään lattialla, vaan jossain missä on riittävän pehmeää heidän korkeuksilleen :) P just nimitti kissalasta Paroni von Kitten Katteniksi, kun se välillä kattelee meitä niinku huonosti käyttäytyviä alamaisia.

[Ei aihetta]Torstai 07.03.2013 23:14

Hopoti hoi. Putosin heposen kyydistä tos puoltoista viikkoo sitte ja vieläkää oo paikat kunnossa. P on ollu talvilomalla ja huomiselle oli suunniteltu reissu Ellivuoreen perheen kesken. Mut emmä ainakaan mihinkään laskeen voi mennä.

Käyny tasan sama tilanne tasan saman hevosen kans sillon pari vuotta takaperin. Se kiihty harjotuksista niin paljon, et vintissä pimeni ja se vaan lähti riekkumaan. Olin siinä tunnin aikana selvinny parista-kolmesta äkkiryntäyksestä ihan kevyesti, mut sit lopputunnista polle yllätti vielä. Mä ajattelin alkaa himmaileen, niin yhtäkkii tajusin, et konin korvakarvat värähti, takaosasto laski alemmas ja sit se jo vetikin ilosta pukkilaukkaa enkä enää ehtiny nykii sen päätä ylös. Ei montaa pukkia tarvinnu siihen, että mä irtosin tarpeeks satulasta ja tulin sarvien yli prseelleni maahan. Varmaan joku komee lihasruhje tuolla häntäluun lähistöllä. Mustelmaa ei näy päälle, mut vieläki kyl jotkut liikkeet tekee kipeetä. Pääsiäisenä ollaan lähdössä Tahkolle, toivottavasti siks on vammat parantunu.

Nepulle pitäis hommata aarinkolasit nyt, ku alkaa olla kirkkaita päiviä. Me ollaan ny pari kertaa käytetty vaunukopan sijasta ratasosaa lenkillä ja häl on sieltä vähä paremmat mahdollisuudet katella maisemia. Kuomu tietysti suojaa silmiä jonkun verran paisteelta, mut mul on itellä ainaki niin valoherkät silmät, et ei mitkää lippalakit tai aurinkovarjot auta, vaan pitää olla lasit. Ja luinkin just, että pikkuihmisen silmät on herkemmät vaurioitumaan UV-säteilystä.

Mul oli vaiks mitä muutaki mielessä, mut en nyt enää muista mitään. Ja pitäs laittaa iltapalaaki. Tarvis laittaa kaikki mieleen tulleet aiheet aina johonki muistiin, ärsyttää ihan sikana, ku avaa tän blogin ja sit on täysin unohtanu mitä piti kirjottaa. Ei silti sillä, et mul jotain erityisen kiinnostavaa asiaa olis, mut jotai ny semmosii juttui, mitkä on syyst tai toisest askarruttanu.

Mut hei, MUUUUUU-MI-HUMPPPP-PPPA SOI!!!!!

[Ei aihetta]Maanantai 25.02.2013 23:20

Oli komia sumu iltasella, ku käytiin kävelyllä. Yllättävän vähän silti oli sohjoo ja loskaa ja liukasta. Matka taittu ihan hyvää tahtia. Hieman ehkä ärsytti, kun tyttö oli nukahtanu vaunuihin about heti pihasta lähtiessä ja sit olis mun puolest saanu nukkuu koko lenkin, mut siinä sit 10min ennen kotipihaa joku törppö koiranulkoiluttaja ei saanu koiraansa pidettyä hiljasena niin tokihan Nepu säpsähti hereille. Aikamoista taikomista oli koko loppuilta, ku tyyppi oli jotenki ihan väsy, vaik se on kunnon unetki ottanu tänään.

Mun tekis nii mieleni rakentaa lumilyhty. Mut kärsivällisyys ja hermot ei koskaa oo riittäny siin kokoomises. Aina ne pallot hajoo ja lyhty kaatuu tai jotai. Ja silti tykkäisin, et vois toho johonki autotallin nurkalle sellasen tehrä.

Sunnuntaina käytii koko perhe Ruosniemessä mäessä. Tai no, Nepu koisas vaunuissa ja minä ja P vähän pistettiin suksii ristiin rinteessä. Jos sitä ny rinteeks voi sanoo :D Enivei, testasin toiseen kertaan uusii suksia ja olin ekaa kertaa Rukan reissun jälkeen mäessä. Kyl se ekan laskun takkuamisen jälkeen meni iha kivasti :) Jos hiihtolomalla ny ei lähetä mihinkää pidemmälle, ni voi sitä ainaski vaik Ellivuoressa pistäytyy, ku tyttö varmaan viihtyy matkas mukana ihan hyvi.