IRC-Galleria

Ah, autuutta! Pääsin vihdoinkin eroon vanhasta ja rikkinäisestä hiustenkuivaajasta. Nyt vessan naulassa kiiltelee uusi, punainen OBH Nordican KUNNOLLINEN fööni. Kuivasin sillä hiuksia ekaa kertaa tänään aamulla ja voi sitä ihanuutta, kun säätönappulat toimivat, puhallusteho on erittäin riittävä ja kuuma ilma ei polta näppejä. Vanhasta hiustenkuivaajasta hajos se säätönamiska aikaa sitten ja kyseisen vempaimen sai päälle ainoastaan laittamalla töpselin seinään. Luonnollisesti sammutus tapahtui vetämällä töpseli seinästä. Tosi turvallista. Erään kerran sulakekin paloi... Mut kyllä nyt kelpaa!

Muuten onkin sitten tavallisen masentunu olo. En oo vielä paikantanu perimmäistä syytä, mut nyt alkaa jo oikeesti ahistaa, kun ei tää tunnu menevän ohi. Tällanen omituinen tunne vaivaa mieltä melkolailla. Asiasta on jotenkin niin hankala avautuakin, kun ei osaa pukea tunnelmia sanoiksi eikä yhtään osaa arvailla, mistä kaikki johtuu. Tavallaan se juttu pyörii kielenpäässä, mut siihen se sitten jää. Surullisinta tässä on se, että tää vaikuttaa myös P:n mielialaan. Sekin, etten saa puhuttua. Ajattelin, että kaipaisin vaan hiukan vapaata ja rauhaa, mutta muutama päivä ei ainakaan riittäny. Kyllä mä siihen uskon, että tää tästä selkenee ja näin, mutta on tää silti ikävää. Seuraava oljenkorsi on lauantainen retki Helsinkiin. Jos siellä mieli virkistyis, kun pääsee hetkeks näistä ympyröistä muualle. Ja sormuksia sovittamaan.

Koiralle saatiin päivähoitopaikka. Täytyis käydä siellä vähän tutustumassa vielä, että Heku ei oo ihan järkyttyny uusista koirakavereista, jotka se on tavannu vaan kerran aikasemmin. Kyllä se siellä silti varmasti pärjää, kyse ei oo, ku yhdestä päivästä. Ja se pääsee hyvään hoitoon. Toivottavasti se rohkaistuu ja saa pari uutta kaveria, Rontin ja Huldan <3 Ne on vähän isoja kavereita, mut Heku kaipaa koiraseuraa kissojen lisäks. Onneks on koirallisia tuttuja olemassa!