Semmost se sit o. Toiset ihmiset löytyy uudelleen pitkän ajan päästä ja toiset vaa sanoo kiitos ja hei. Ei toisii voi vaa yhtäkkii jättää! Ei tää nyt enää oo mikään uus juttu, mut tässä kaiken muun pohtimisen lomassa taas tuli voimakkaammin mieleen.
Mä oon kyl surulline. Mut ei kai asiat siit silti parane. Yritin sen verran, ku osasin ja pystyin, eikä se auttanu ni taitaa olla aika luovuttaa. Melko paljon kyllä kaihertaa, kun ei voi jakaa mitään asioita semmosen ihmisen kans, jolle ennen kerto kaiken. Ei voi puhuu mitää. Ei kai, jos se auttamatta pahottaa toisen mielen - tavallaan. Äh. No. Mä en tätä valinnu.