IRC-Galleria

Päätä särkee niin, että en tiedä miten päin olisin. Otin särkylääkkeen ja odottelen, että se vaikuttaa. Sellanen olo, ettei pysty oikein mihinkään. Eilen illalla oli päässä jo sellanen tunne, et se on varmaan aamulla kipee. Varmaan on taas yläselkä ja hartiat niin jumissa, et aiheuttaa päänsärkyy. Jospa vaikka Pipostelu vähän sais lihaksia ojennukseen. Lisäks jumppasin eilen. Lopus oli venyttely kyllä, mut voi olla, et olis pitäny venytellä hiukan enemmän. Emmä tiiä.

Lauantaina on häät. Kortti on vielä ostamatta ja sen lisäks täytyy muistaa siirtää lahja lahjatilille. Ja ehkä olis syytä ostaa uus juhlamekko. Mul on ollu projektina kaventua sen verran, ettei se juhlapuku krinnais iha kauheesti. Se menee kyllä päälle, mut tuntuu aika kamalalta etenkin istuessa. Ei toivoakaan, et voisin nauttia juhlista sellasessa asussa, ku tuntuu ettei henki kulje kunnolla. En vaan millään halunnu itelleni myöntää, et se nyt vaan on liian kireä. Mut niinhän ne muutki vanhemmat vaatteet on. Oonhan mä muutaman kilon viimisen vuoden aikana lihonu. Ja se ahdistaa mua. Oon nyt pitäny aika hyvin kirjaa syömisistä ja liikkumisesta, ja se myös toiminu kohtalaisesti. Parempiakin tuloksia toki olisin voinu saavuttaa. Kesälomalla tuo syöminen vähän levis siinä mielessä, et ei juurikaan ollu säännöllisiä ruoka-aikoja ja sit tuli toisinaan syötyä paljonkin kerralla. Nyt töihin paluun jälkeen ruokailuhetket on taas jakautunu sopivasti aamupalaan, lounaaseen, välipalaan, jonkin sortin päivälliseen ja iltapalaan. Samalla on annoskoot muuttunu pienemmiks. Liikkuu vois aina enemmän, mut parempaan suuntaan ollaan kuitenki menossa.

Se, että tunnen oloni pulleeks, on tosi kuvottavaa. En pidä itestäni yhtään. Se taas vaikuttaa aika moniin muihin arkipäivän asioihin negatiivisesti. On alkanu monet asiat pyörii sen ympärillä, että miltä mä omasta mielestäni näytän. Vaikken koskaan oo ollu laiha tai edes hoikka, oon aina ihmetelly ihmisiä, jotka pukeutuu liian pieniin vaatteisiin ja näyttää hölmöltä. Nykyään, kun katon itteeni peilistä, musta tuntuu, et oon just sellanen vaatteista ulos pursuava löllö. Ei asia edes silti ole ihan niin, mutta siltä musta siitä huolimatta tuntuu ja tuun surulliseks usein, kun katon itteeni peilistä. Tiedän, että P pitää musta tällasena ja se on ihanan kannustava, mut siitä huolimatta on tää ulkomuoto alkanu surettaa. En vaan tunne olooni enää hyväks tässä tilassa, aiemmin mulla sentään oli itestäni hyvä olo, vaikka vähän pyöree olinki. Tällaset fiilikset on merkki siitä, että pitäis tehdä jotain ja oonki koittanu tässä patistaa itteeni toimenpiteisiin. Tiedän, ettei musta tuu laihaa yhdessä yössä, enkä mä edes välttämättä halua olla nimenomaan laiha. Vaan mulle riittäis, että mahtuisin reilu vuosi sitten ostettuihin vaatteisiin niin, että ne tuntuis hyvältä. Viis kiloa vähemmän tekis jo ihmeitä, vaikka mulla olis varaa pudottaa painoo enemmänkin. Ehkä se "vähän enemmän" vois olla tavote ens kevättä ajatellen. Kyllä mä sen tiedän, että ei tää tästä murehtimalla parane, pitää vaan ryhdistäytyä ja tehdä asialle jotain. Tarviin vaan vähän enempi kannustusta ja tukee, ku sen olen huomannu, että jos yksin tällasta yritän niin luovutan liian herkästi. Olen kärsimätön, vaikka tiedän, ettei tämmöset asiat tapahdu nopeesti. Sitä vaan kuitenki toivois niin kovin, ku oma olo ei vaan enää ole hyvä. Onha mulla niitä parempiakin päiviä, mut nykyään vaan enemmän niitä huonoja. Enkä mä halua masentua tällasen ulkonäköasian takia, koska muuten mun elämässä on kaikki niin hyvin ja oon oikeesti onnellinen. Haluaisin vaan saada tän asian varjostamasta mun hyvää mieltä.

No, emmä jaksa avautuu enempää...