IRC-Galleria

On tää oleminen ihan siedettävää, kunhan pitää itsensä kiireisenä. Maanantaina kävin moikkaamassa äitiä ja eilen olin ratsastamassa. Joulukorttien askartelu ja hääjärjestelyiden eteenpäin tyrkkiminen on pitäny mukavasti ajatukset poissa Mannesta. Tai ei se haittaa, että ajattelen Mannea, mut se, kun näkee mielessään koko ajan niitä läpikäytyjä tapahtumia. Hiljasina hetkinä mieleen tulvii kaikenlaisia Mannekuvia, enimmäkseen tolta sairasteluajalta. Muistan selkeesti sen ilmeitä ja asentoja, ja tiettyjä tilanteita. Aika ahdistavaa, kun toi alkaa aina nukkumaan mennessä. Maanantai-iltana itkeskelin sänkyyn päästyäni aika pitkään, niin kauan, että väsyin ja nukahdin. Onneks muuten meni yö ihan rauhallisesti kuitenkin. Oon saanu ihan hyvin nukutuks kyllä, kunhan vaan ensin nukahdan. Viime yö meni paremmin. Tuntuu ihan hullulta, että reagoin näin lemmikin menetykseen. Kaveri lohdutteli mua sanomalla, et jos hän jotain eroprosessinsa aikana oppi niin sen, että oma suru on jokaiselle todellinen ja se voi olla just niin suuri kuin se on, ei sitä tarvii miettiä eikä hävetä. Suren niin kauan ku suren, ja sillä sipuli. Tänään on taas parempi päivä.

Varasin itelleni kampaajan lauantaiaamuks. Sit kerkiin käydä Tiimarissa ostoksilla, jos askartelutarvikkeista sattuu loppumaan joku kesken. Ajattelin nimittäin tänään askarrella taas joulukortteja, jos sais seuraavat viis tehtyä. Ja pitäis kokeilla sitä Varaa päivä -korttiakin. Sain uuden idean, jota pitää testata. Täytyis nekin kuitenki saada samaan aikaan valmiiks ku noi joulukortitki. Protoihin on menny kartonkia jo jonkin verran, et sitä varmaan pitäis hankkii lisää. Ja postimerkkejä pitää ostaa. Yritän keritä piipahtaan ennen joulua vielä Eurokankaassaki. On tässä puuhaa...

Mut huomenna on hanpaslääkäri.