IRC-Galleria

miiainen

miiainen

I'm a queen. I got this shit handled.

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Maanantai 09.02.2009 11:50

Mitäs sitten tehdään, kun yhtäkkiä tajuaa, että ennen niin hyvän kaverin kanssa ei ole enää oikeastaan mitään yhteistä? Sieltä ja täältä kuuluu asioita, jotka vain vahvistavat tätä käsitystä. Kummallakaan ei riitä ymmärrystä toisilleen. Eletään niin erilaista elämää. Olen tunnustellut tätä tilannetta ja todennut, että elän samanlaista vaihetta kuin jo erään toisen kaverin kanssa joitakin aikoja sitten. Mikään ei suju, ei voi olla toiselle mieliksi eikä ystävä, kun elämäntilanteet ovat niin erilaiset, että se luo rajusti kitkaa ennen niin vahvaan ystävyyssuhteeseen. Siinä kohtaa omista elvytysyrityksistä huolimatta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin laittaa kantapäät vastakkain ja lähteä eri suuntiin. Surullistahan se oli, ja asia on mielessä usein nykyäänkin, mutta uskon meillä kummallakin olleen aika helpottunut olo tapahtuneen jälkeen. Kuka ties joskus tulevaisuudessa tiemme taas kohtaavat, jos tuulet ovat suotuisammat. Nyt olen jälleen saman tyylisessä tilanteessa, mutta olen kenties oppinut jotain: liikaa ei kannata yrittää. Jos vaikka vaan antaisin olla. Toteaisin, että joskus ilman sen kummempaa syytä kaveruksilla tiet erkanevat. Siitä ei kuulu syyttää itseään, eikä sitä toista, se on kai vaan asia, joka pitää hyväksyä. En kuitenkaan olisi suonut tämän kaiken tapahtuvan juuri nyt. En mä silti tiedä tapahtuukokaan, mutta sellaista uumoilen. Seurailen tilanteen kehittymistä, ja teen sitten omat ratkaisuni, kuten uskon tämän toisenkin osapuolen tekevän.

Ulkona pyryttää taas lunta. Koiralle tehty polku on varmaan tolla menolla iltapäivään mennessä taas ihan ummessa, eikä koiraparka kykene menemään mihinkään pissalle. Kyllä me isännän kanssa sitten taas marssitaan peräkanaa pihassa koiralle omaa pientä polkua tekemässä. Jos lumentulo jatkuu vielä pitkään tollasena niin me tarvitaan myös joku hehtaarilumikola. Meillä on niin valtava piha, että ns. normaalikokosella kolalla saa tusata vaikka kuinka kauan, että saa kaiken kolattua. Vaik kyllä kai sitä ihan mielikseen omaa pihaa kolaakin :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.