Käytiin sitte keskiviikkona mummulassa kattelemassa tavaroita. Oli siellä aika kolkkoa, kun niin paljon huonekaluja ja muitakin tuttuja tavaroita oli poissa. Ja jotenkin tuntu ihan kauheelta tonkia kaappeja ja laatikoita, vaikka äiti nimenomaan sano, että kaikkialle saa katsoa ja ottaa mitä tahansa, mitä haluaa. Suurin osa siitä penkomisesta oli silti sellasta "ai täällä on tääkin, mä muistan tän", sit kertoilin P:lle tarinoita kaikista tavaroista.
Otin itelleni yhden jalallisen, turkoosia lasia olevan tarjoiluastian, Iittalan ison lasilautasen (siihen saa vaikka täytekakun), kuus tummansinistä jälkiruokakippaa, sinikuvioisen lasisen vadin, kakkuvuoan, maljakon ja pari isän maalaamaa pienehköä taulua. Kaikista tulee niin mieleen mummula :>