IRC-Galleria

Oikeesti vihaan noita P:n työreissuja. Ensin aina ajattelee, että onkin ihan mukavaa, kun saa olla rauhassa yksin kotona ja puuhailla omia juttujaan, viettää enemmän aikaa eläinten kanssa ja katsoo telkusta urakalla niitä ohjelmia, jotka ei miestä kiinnosta. Mut sitten, kun se lähdön hetki tulee, niin alkaa lähinnä tuttaa, viimeistään nukkumaan mennessä. Ei siitä vaan tuu yhtään mitään.

Ensinnäkin jännitän aina kaikkia P:n lentomatkoja ihan hulluna. Toisekseen oon jotenkin varmaan vajaa, mut pelkään pimeetä, ja näin syksyllä illat yksin kotona on lähinnä kamalia. Kuulen kaikenlaisia ääniä, jotka varmasti on ihan normaaleja ja niitä kuuluu muulloinkin, mut kiinnitän niihin liikaa huomiota. Koiran iltapissatus pihassa pelottaa, nukkuminen pelottaa, oli makkarin ovi sitten kiinni tai auki. Pitää lukea kirjaa tms. niin kauan, että ei vaan pysy enää hereillä. Ja yleensä valvon aika myöhään ennen ku voin nukahtaa. Jotenki tosi rasittavaa olla tollasen takia sitten töissä ihan silmät ristissä.

Onhan mulla seurana koira ja kissat, mut jotenkaan se ei lohduta mua enää yhtään sitten, kun tulee pimeää. Ehkä, jos mulla olis seurana joku 60-kilonen molossikoira, en olis niin pelokas. Mut nyt mulla on 3-kilonen pikkufifi, joka tietysti aistii mun vauhkon mielialani ja parhaimmassa tapauksessa haukkuu kaikille pienillekin äänille ja saa mut entistä vauhkommaks.

Eikä auta ajatella, että mahdollisuus lentokoneen putoamiseen on häviävän pieni tai että P on hyvä autokuski, kun aina voi kaikkee sattua. Sekään ei lohduta, että koittaa ajatella P:n kotiinpaluuta ja mahdollisia tuliaisia.

Pitäisköhän alkaa pyytää aina joku yökylään, kun muuten stressaan itteni ihan vainoharhaseks...