IRC-Galleria

Työviikko melkein puolessa jo! Huhhuh. Oli aika vauhdikas viikonloppu taas. Teatteria, äitienpäivävierailuja, ulkoilua, hiukan lepoa ja sit vähän työreissua. Lauantaina käytiin P:n vanhempien luona ja sunnuntaina mun. Ei voinu mitenkään ehtiä sunnuntaina molempiin paikkoihin, koska mun piti lähtee alkuillasta reissuun.

Oli kyllä oikeesti kohtismälsää lähtee sunnuntai-iltana kuuden aikaan ajamaan kohti Lahtea. Onneks oli sentään lämmintä ja valosaa. Siellä oltiin sitte kymmenen aikaan, niin ei juuri muuta tarvinnu, ku vaihtaa yöpaita päälle ja alkaa yrittää unta. Maanantaipäivä menikin sit palavereissa, joskin alkuperäsestä suunnitelmasta poiketen meillä oli tunti ylimäärästä aikaa keskellä päivää ja se vietettiin torilla istuskellen ja aurinkoa ottaen. Että mikäs siinä, 23 astetta lämmintä ja aurinko paistoi :) Tsemppas mukavasti seuraavaa palaveriakin. Lounassuunnitelmat sen sijaan meni hiukan mönkään, kun oltais haluttu sushia, mut eka sushibaari oli maanantaina suljettu ja toinen aukes liian myöhään. No, ens kerralla uus yritys!

Hauskaa huomata, että toreilla hengailee ilmeisesti aina sellasia stereotyyppisiä torilla hengailijoita. Niinku joku mummujen oma pikkukerho yhdessä pöydässä ja sodasta puhuvien setien ryhmä toisessa :)

Ehdin tosiaan käydä teatterissakin. Tarkemmin ottaen Rakastajat-teatterissa. Käytiin katsomassa näytelmä Paperittomat.

"Euroopassa elää ja työskentelee Suomen väkiluvun verran siirtolaisia, joilta puuttuu pysyvä oleskelulupa. Heidän joukossaan on rauhaa etsiviä turvapaikanhakijoita, mutta myös rakkauden tai opiskelupaikan perässä Eurooppaan tulleita. Paperittomat kertoo näiden ihmisten elämästä ja siitä, miltä tuntuu elää lainsuojattomana."

Suosittelen! Jos vaan on vielä mahdollisuus päästä tuo katsomaan, niin kannattaa mennä. Se oli hieno näytelmä, yllätyin tosi positiivisesti, kun en oikein tiennyt mitä odottaa. Tosin, koska Rakastajat-teatteri olis jotain huonoa esittänytkään? Kolme näyttelijää, rekvisiittana kolme matkalaukun kokosta puulaatikkoa ja kolmen paperittoman tarina. Aihepiiri on tietysti ehkä hiukan ankea ja ahdistavakin, mutta näytelmään mahtui kyllä hauskojakin hetkiä. Ja se oli mukaansa tempaava, mielenkiintoinen esitys, eikä mikään perinteinen suomalainen ranteet auki -henkinen, paatoksellinen, jäykistelevä ja tuskallisen ylipitkä viritelmä.

Jaajuu. Ja eilen kotimatkalla, välillä Kiikoinen-Pori, meinas rysähtää sit pahemman kerran. Kyl joku suojelusenkeli tais olkapäällä istua, kun säikähdyksellä selvittiin. Ajeltiin ihan tavallisesti kohti Poria, rajotusten mukaan, edessä eikä takana ollu ketään. Kohta sitten vastaan tulee arviolta 6-8 auton jono. Yhtäkkiä, täysin puskista, yks auto lähtee sieltä ohittamaan, niin viime hetkellä, että meinas tulla nokkakolari. Ehdin hädin tuskin tehdä väistöliikkeen pientareen puolelle, sain hiukan jarrutettua, mut vauhtia oli silti niin paljon, että auto jäi heittelehtimään ja piti korjata sitä liikettä ihan tosissaan. Ei jääny kyllä kovin monesta metristä törmäys kiinni. Ja siinä sit ajettiin kolme autoa rinnatusten, kun tää yks teiden sankari ei päässytkään takas omalle kaistalleen. En tiiä montako senttiä jäi peilien väliin varaa.

Voin kertoa, et sydän pomppas kurkkuun aika lujaa, kun tajus, että on pakko toimii HETI, mut ei voi kääntää niin paljoo pientareelle, et menee hiekalle, koska sit oltais luultavasti viety muovitolpat mukanamme ja päädytty melko kovassa vauhdissa sinne pöpelikköön. Toivon totisesti, että se ohittelijasankari sai vielä pahemman sydärin ku minä. Ei oo koskaan ennen tollasta tilannetta ollu, eikä edes liki. Jos vaan olisin katellu maisemia tai vaikka lukenu tekstareita puhelimesta, mitä esim. mun pomo harrastaa, niin törmäys olis ollu väistämätön. Fiilis oli lähinnä epäuskonen, kun tajus sen auton tulevan suoraan kohti. Vähän aikaa kyllä pumppu hakkas ja kädet tärisi. Onneks ei ollu siitä enää pitkä matka kotiin.