IRC-Galleria

miiainen

miiainen

I'm a queen. I got this shit handled.

Selaa blogimerkintöjä

Oi niitä aikoja!Maanantai 23.01.2012 11:58

Perjantai-iltana tuli muisteltua vanhoja juttuja oikein urakalla. Kaikenlaista sitä on tullu sanottua ja tehtyä, ja kaikenlaisia ihmisiäkin on uskaltanu tavata :D Jotkut oli jo meinannu unohtuakin, mut kummasti kaikenlaista muistuu mieleen, kun kahden ihmisen voimin muistelee. Oli kyllä niin kivaa! Ja mikä parasta, ei tuntunut juuri missään, vaikka ei ollut nähnyt tätä yhtä ystävää varmaan kahdeksaan vuoteen ja aikanaan aika myrskyisissä merkeissä erottiin :) Ilmeisesti aikuiseksi kasvamisesta on ollu jotain hyötyä, teininä sitä on ollu niin ehdoton kaikessa.

Perjantai-illan jälkeen nukutti kyllä niin makeesti, et olin ihan eri ihminen lauantaina, kun sain nukutuks kunnolla. Jaksoin jopa siivota koko kämpän ja lenkittää koirankin kunnolla. Sen jälkeen oli kyllä pakko ottaa taas torkut, mutta mitäpä siitä. Odottavan aika kului nopeammin, kun nukkui vähän välillä :D

Vähän ennen ysii sitten kuulin auton äänen pihasta ja menin koiran kans P:tä vastaan. Heku sai ihan mielettömän hepulin ja oli onnesta sekasin vielä eilenkin, makas P:n sylissä joka välissä ku vaan oli mahdollista :) Ja mä olin niin onnellinen, ku sain puolisoni kotiin! Tuliaisia oli tällä kertaa onneks vähän hillitymmin ku viimeks. Sain ne toivomani aurinkolasit, yhden Ed Hardyn t-paidan, uudet perus-Crocsit vanhojen feikkien tilalle, Oakleyn hupparin ja suklaata :) Nyt vaan toivomaan auringonpaistetta kovasti, et voi ottaa uuet arskat käyttöön!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.