IRC-Galleria

Äidille tuli perjantaina puhelu, että hänen alkoholistiveljestään ei oo muutamaan päivään kuulunu mitään eikä kukaan avaa asunnon ovea. Lopulta poliisi oli sitten mennyt asuntoon sisälle. Ja löytänyt tän veljen kuolleena. Äidin piti mennä poliisien mukaan, mutta ne sano, et parempi, ettei lähde. Vanhimmat postit oli päivätty 7.12. eli pari viikkoa oli ehtinyt vierähtää ennen ku joku alkoi ihmetellä. Ei ihmeellistä sinänsä, kuun alussa eläkkeiden tullessa alko aina se parin viikon putki. Tuffan kuoleman jälkeen oli tullu vielä perintörahat, kai se oli vaan kiihdyttäny sitä alamäkee.

Tältä veljeltä oli tullut äidille outo puhelu pari päivää ennen kuolemaa. Siis veli oli ollut sekava ja elellyt ilmeisesti jotain tosi vanhoja aikoja (josta sitten myöhemmin joku terveydehoitoalan ammattilainen tiesi kertoa, että monesti juopoilla jossain vaiheessa menee lähimuisti eikä se tuu koskaan takas, ja sillon alkaa tilanne olla kaikin puolin huono), mutta puhunut kuitenkin kaljasta. Äiti oli sillon ulkomaanmatkalla ja oli ajatellut, että pitää pyytää joku tarkistamaan tilanne, mutta ei ollut saanut siinä hetkessä kaipaamaansa henkilöä kiinni. Ja sitten asia oli ikään kuin vähän unohtunu useemmaksi päiväksi. Eikä sekään ihme, äiti oli ihan tietosesti tehny pesäeroa veljeensä sen takia, että se vaan imi äidistä kaiken energian. Soitteli kymmenenkin kertaa päivässä vailla asiaa, paitsi silloin, kun tarvi rahaa. Tai tupakkaa. Tai mitä milloinkin. Ja kun äiti lakkas vähitellen vastaamasta puheluihin, alko tää veli soitella mun isälle, joka kiltisti vippas välillä rahaa ja vei tupakkaa. Tosin äiti sano, että jos tulee todellinen hätä, hänelle voi aina soittaa.

Niin paljon ku mäkin olen rumasti tästä ihmisestä puhunu, hänen tekojaan halveksinu ja koittanu vältellä tapaamisia, oon silti sitä mieltä, että ei kukaan ansaitse virua yksin kuolleena kotonaan viikkoja. Hirveen surullista, että ihminen ajautuu tollaseen jamaan, ja on niin yksin. Onhan se pitkälti ollu hänen omaa ansiotaan, mutta silti. Ei tätä olis kukaan voinu estää. Ei se koskaan myöntäny mitään ongelmaa olevankaan, mitä nyt joskus joi tölkin tai pari kaljaa.

Me mietittiin, että onkohan sillä ollut edes ruokaa. Ei se kai ollu aikoihin enää käyny ite kaupassa. Se oli niin huonossa kunnossa, että hyvä, kun pääsi sohvalta liikkeelle, hengästy istuessakin. Aina valitti selkä- ja vatsakipuja. Lääkärin väitti määränneen lepoa, joten tuskin on lääkärissä edes käynyt. Ehkä ei uskaltanut, tajus itekin, että joku voi olla pahemminkin pielessä. Kai nekin ajatukset oli helpompi sit hukuttaa siihen viinaan. Tossa on pakko olla takana joku trauma, jonka käsittelyyn ei oo ollu eväitä. Toivottavasti hän on saanu rauhan.

Joulu tulee ikävistäkin asioista huolimatta. Mä olin olevinani ajoissa siivousten ja muiden suhteen, mutta kai me tänään otetaan silti lepakkovuoro siipan kans kuten perinteeks on jo muodostunu. Onneks on vaan kotona tehtävää hommaa, joulutervehdykset toimitettiin perille jo eilen.

Hyvää joulua <3