IRC-Galleria

Ehkä tässä tarjousväännössä kohta päästään kumpaakin osapuolta miellyttävään lopputulokseen. Hiukan vatsanpohjassa jo kutkuttelee =) Tänään pankintäti vielä pistää tarkemmat tiedot niistä lainahommista, kun se on saanu lopulliset laskelmat tehtyä. Se kyllä sano, että mitään hämminkiä ei pitäis olla, mutta muutama asia oli, mitkä tarvii varmistaa. Hiukan se rahamäärä kauhistuttaa toisaalta, mut mikäs tässä sitä maksellessa, ku meil molemmilla on vakituinen työ ja mäkin valmistun koulusta toivottavasti justkohtapian, niin rahaa alkaa tulla taas normaalisti, ku ehdin tekee töitä sen 3 7,5h viikossa. Se talo on kuitenkin sen verran iso, että me, eläimet ja tulevat junioritkin sinne sitten mahtuu. Ollaan jo täs alustavasti mietitty sisustuksestakin jo sitä sun tätä, mutta ei kai pitäs vielä ihan liikaa innostua. Ei kaikki oo vielä ihan 100% varmaa kuitenkaan. Mut tää tuntuu hyvältä!

Mä tulin töihin, et pomo vois antaa palautetta mun oparista. Onneks en tullu kahdeksaks, koska se ei oo töissä vieläkään ja kello käy jo kymmentä. Ärsytää!!!! Perjantai ei oo mulla normaalisti työpäivä enkä saa tästä rahaakaan niin hiukanko ketuttaa kökkiä täällä sit turhaan. Voisin oparia kirjottaa kotonaki. Ärh.

Noni. Asiat on pistetty liikkeelle. Nyt odotellaan ja ihmetellään ja pidetään sormet ja varpaat ristissä.

Vähän harmittaa P:n vanhemmat. Tai ei ne varsinaisesti harmita vaan se, että me nyt väkisinkin tässä pahotetaan niiden mieli. Me kun ei olla menossa naimisiin ennen tuota talon hankintaa ja yhteenmuuttoa. Jos kaikki sujuu, päästään kesällä omaan kotiin. Eikä me olla häitä tälle vuodelle kaavailtu pidettäväksi. Meidän lupaus avioliiton solmimisesta ei näytä heidän mieltään parantavan, vaan en ymmärrä miksi. Ei ole tarkoituksena olla "ikuisesti kihloissa" vaan häät on suunnitteilla n. vuoden päähän. Ja hekin sen tietävät. Surettaa, kun ei haluais toisille huonoa mieltä. Toisaalta itsestä tuo vanhanaikaisuus tuntuu vähän vieraaltakin, ei ole ihan tällasissa merkeissä tullut asioita pohdittua.

Se talo oli ihanampi ku muistinkaan. Tänään pitäis käydä vielä neuvottelemassa lainasta ja sit vaan on pidettävä peukkuja.

Kääk!

Semmost se sit o. Toiset ihmiset löytyy uudelleen pitkän ajan päästä ja toiset vaa sanoo kiitos ja hei. Ei toisii voi vaa yhtäkkii jättää! Ei tää nyt enää oo mikään uus juttu, mut tässä kaiken muun pohtimisen lomassa taas tuli voimakkaammin mieleen.

Mä oon kyl surulline. Mut ei kai asiat siit silti parane. Yritin sen verran, ku osasin ja pystyin, eikä se auttanu ni taitaa olla aika luovuttaa. Melko paljon kyllä kaihertaa, kun ei voi jakaa mitään asioita semmosen ihmisen kans, jolle ennen kerto kaiken. Ei voi puhuu mitää. Ei kai, jos se auttamatta pahottaa toisen mielen - tavallaan. Äh. No. Mä en tätä valinnu.

Se mun vanha ystävä, jota kaipailin, vastas mun lähettämään mitäkuuluu-tekstiviestiin viimeyönä. Luulin, että se numero ei oo enää voimassa, kun viestiä lähettäessä ei tullu mitään välitystietoja laisinkaan. Kyllähän toi vastauski tuli vasta muutaman päivän päästä siitä, ku ite kirjotin viestin. Vähä mul on hyvä olo nyt!

P.S. Iiiuuuu - tänään olis se toinen asuntoesittely!

Mua edelleen vaivaa sellane juttu, et mun vanha ystävä on kadonnu jonneki. Tää asia pulpahti mieleen taas sunnuntaina, mut ei mun kikkakolmoset auttanu lainkaan. Puhelinnumeroa ei löydy mistään, mitään muutakaan tietoa ei löydy mistään, kukaan ei tiedä siitä ihmisestä mitään. Ääh. Taitaa olla turhia yrityksiä nää. Kaiholla vaan taas muistelen kaikkia mukavia aikoja. On mulla yks kissa muistuttamassa siitä ihmisestä sentään...

Kauhee jännitys päällä. Mä niin toivon, että ton talon kans kävis hyvin. Vaik P kyl sano, et jos se homma ei onnistu niin ei sen sit oo tarkotuskaan. Huomenna olis se toinen näyttö ja sit pitäis varmaan tehdä tarjous, jos kaikki näyttää edelleen yhtä hyvältä. Onneks on keritty neuvottelemaan asioista pankissa jo valmiiks. Pitäis vielä omaa pankkia vähän kilpailuttaa.

Joku oli päästänyt hamsterinsa kylppäriin jalottelemaan ja kun oli tullut aika viedä otus takaisin omaan häkkiin, oli omistaja tajunnut, että se on mennyt pesukoneen sisälle. Sitten kyseltiin vähän neuvoja sen ulos houkuttelemiseksi. Samalla sitten monet kertoilivat omien pienten jyrsijäystäviensä seikkailuista ja täytyy sanoa, että kyllä ne pirulaiset menevät ihan mihin vaan. Meillä joskus gerbiilit karkas vesivaraajan taakse, mutta se ei ollut mitään verrattuna näihin:

- gerbiilit kaappikellossa / säkkituolin sisällä
- rotta patjan välissä
- hamsteri seinän sisällä / imurissa / kokolattiamaton alla / kiinteän kaapin sisällä / pianon sisuksissa / patterin välissä

P sano heti, että meille ei sitten oteta tommosia vipeltäjiä =)

Joo. Nii. Se talo.

Ensimmäinen talo, josta ei keksitty mitään oleellista vikaa, kuten huonosti asennettu parketti, remontoitavat pesutilat/keittiö, kodinhoitohuoneen puuttuminen, liian pieni tontti, liian vähän varastotilaa, huono sijainti tms.

Tosiaan pinta-ala on ~120neliöö, erillinen autotalli-/varastorakennus ~45neliöö, tontti reilu 800neliöö. Hiukan siis pieni, mutta tilaa ei oltu hukattu yhtään, eli rakennukset oli järkevästi sijoteltu. Mikä tossa talossa oli tosi hienoa, niin kunnollinen kuisti, mitä ei tuon ikäsistä taloista taida enää kauheesti löytyä. Neliöihin nähden oli tosi avaraa ja huoneet isoja. Mitään muuta vikaa siellä ei ekalla näkemällä ollu ku kamalat tapetit. Joku oli sisustanu _erittäin_ romanttispainotteisesti, eli oli sitten kyllä melkosta krumeluuria. Ja jotku listat oli vähän kokenu kovia. Kaiken kukkuraksi matka keskustaan 3-4km, eli ihan loistava sijainti!

Enempää ei voi paljastaa (ennen keskiviikkoa), ettei taika häviä =)

Nyt löyty sellanen talo, joka vois olla meidän.