IRC-Galleria

Surffailin tos verkkopankis. Meil on lainaa enää 179 800 ja jotain! Sentää alle 180 000 :D

Nyt on ratsastettu, lenkkeilty ja kylvetetty koira. Seuraavaks ruokaa ja punaviiniä, ehkä leffa tai jotain. Rauhallinen ilta tänään. Sääli vaan, kun pitää viettää se yksin :)

Ratsastukset oli tänään aika villit alkuun. Piti lähtee yhden tallikaverin kanssa maastoon. Meillä molemmilla on ratsuna orit, ja ohjeeks oli annettu, että kannattaa kulkea joko kunnon välimatkalla perätysten tai sitten vierekkäin. Kokeiltiin sitten niin, että kaveri meni edellä ja minä perässä. Hra Hevonen ei pitänyt ratkaisumallista yhtään, vaan alkoi tinttaamisen heti, kun päästiin pois pihasta ja noin sadan metrin matkanteon jälkeen se päätti yrittää hyökätä edellä kulkevan kimppuun. Juu ei. Mä karjuin, että PERKELEEN HEVONEN RAUHOTU NYT ja tein kaikkeni pidättääkseni sitä jotenkin. No, ei onnistunu. Tää törmäs suoraan edellä kulkevan kaverin takapuoleen *pöks* ja minä tumpsahdin perseelleni hankeen ja sain pidettyä ohjat käsissä. Ei loukkaantuneita eikä haavoittuneita, kaveri pysy kyydissä sentään. Toinen polle katto ihan "wtf?! O.o" ja me kaverin kans tuumattiin, et ehkä jatketaan eri suuntiin :D Mä talutin ratsuni takas tallin pihaan ja se oli ihan rauhallinen. Menin kentällä takas selkään ja sit me lähettiin kiertään pelto ja touhuttiin kentälläki joku puolisen tuntia. Kaikki meni oikein hienosti ja ilmakin oli mitä kaunein. Sääli, että se maastoretki jäi vähän lyhyeen. Ens kerralla koitetaan erilaista marssijärjestystä tai sit mää vaihdan suosista hevosta :D

Pitkä päivä ja paljon tekemistä. Meille tuli vieraita jo aamulla yhdeksältä ja P lähti laskureissulleen puolilta päivin. Mä jäin meille kaason kanssa suunnittelemaan kaikkia hääjuttuja ja iltapäivällä ehdin piipahtaa ristiäisissäkin. Loppuilta oltiin kaason ja hänen perheensä mökillä Hekun kanssa. Siellä oli kaks muutakin koiraa ja mä oon Hekusta niiiiin ylpee, se oli tänään tosi reipas toisten koirien kanssa.

Nyt ollaan kotona ja mietitään miten me osataan olla ja nukkua yli viikko ilman P:tä. Mulla on ainakin nyt jo ikävä.

HYVEITÄ
Suhteellisuuden taju: 12
Rakkaus: 11
Anteeksiantavaisuus: 10
Viisaus: 10
Kohtuullisuus: 9
Oikeudenmukaisuus: 9
Lojaalisuus: 8
Jalo joutilaisuus: 7
Hiljainen tieto: 6
Urhoollisuus: 5
Pyhä huolettomuus: 3

SYNTEJÄ
Vatsan palvonta: 13
Hengen velttous: 12
Murehtiminen: 11
Kateus: 8
Ylpeys: 8
Huumorintajuttomuus: 7
Tietämättömyys: 3
Välinpitämättömyys: 3
Ahneus: 2
Hekumallisuus: 1
Vihamielisyys: 0

Toi vatsan palvonta osu kyllä niin nappiin, että alko ihan hymyilyttää. Kyllä murehtiminenkin on lähellä totuutta. Suhteellisuudentaju pitää aika hyvin paikkansa kans. Ihan kiintoisa testi, muistelen, että oon tehny sen joskus aiemminkin.

Aika JÄNNÄÄ, että ihmiset odottaa ja suorastaan vaatii tietynlaista käyttäytymistä ja kohtelua muilta ihmisiltä, mutta kuitenkin ite toimivat juuri päinvastoin.

Eilen kuulin olevani yhtä kaveria köyhempi. No, hyvä, että se tuli tietoon näin muutamien viikkojen viiveellä ja kaikenlisäks kivaa kiertotietä. Ja ihan viime hetkillä ennen ku tein jotain, mikä olis vituttanu melko paljon kun ei olis enää voinu hommaa perua. Ei oo ees kauaa aikaa, kun yhdessä mietittiin, miten mukava ja fiksun olonen ihminen voikin yhtäkkiä olla todella inhottava ja ilkeä. Niissä pohdinnoissa taidettiin kyllä käyttää enimmäkseen sanoja "mulkku", "idiootti" ja "sika". No, tässäpähän mä sitten ihmettelen yksinäni, että miten se kiva ja fiksu ihminen yhtäkkiä ei enää vaikutakaan kivalta ja fiksulta, vaan ihan päinvastoin. Enkä edelleenkään väitä, että ite olisin aina erityisen fiksu tai edes kiva, mutta toisinaan sentään osaan niellä ylpeyteni ja ainakin suurimman osan aikaa yritän välttää ikäviä tilanteita ja jopa ohittaa itseäni loukkaavat jutut siksi, etten halua alkaa riidellä.

Vaikka turhaan mä tätä tässä taas vatvon. Sain lapikasta, eipä siinä mitään. Kuka nyt ei olis vähän kaivannut jotain draamaa tähän hääjärjestelyiden keskelle. Ihan oikeasti just tässä kohtaa tollasta draamaa ei kuuluis eikä sais olla. Mun pitäis voida nauttia näistä ikimuistosista ajoista eikä harmitella kaverisuhteen paskamaista loppua.

Kutsu-urakka on saatu lähes kokonaan päätökseen. Pari juttua tuossa vielä roikkuu. Yksi osoite puuttuu, kun en ole sitä kyselyistä huolimatta saanut, yhden henkilön haluaisin kutsua, mutten ole ihan varma, mitä hän siitä ajattelisi (ei kai silti kutsun saamisesta ainakaan pahastua voi?) ja yhdestä en sitten tiedä uskallanko kutsua vaiko en. Pitäis varmaan kysyä. Ei se vaan oo helppoo.

Oltiin tänää Lahdes. Oli aika vinha eka paltsu, siel vähä meinas tunteet kuumeta ja pomo oli niin liekeis :D Naurettiin sitä vielä kotimatkallaki, ku oli nii jännää. Vaan oli tää koko päivä melko levoton. Ihan hillitöntä hekotusta vähän väliä. Mut mikäs sen kivempaa, et työporukalla on noin hauskaa! Sit siinä matkalla kuunneltiin Radio Rockia. Tajusin, et mun pitää haalia itelleni kuunneltavaks sellasta hyvää musiikkia, ku olin ihan unohtanu. Egotrippi, Manic Street Preachers, RHCP, Muse, Don Huonot... Ah, kaikkia noita mulle tänne heti paljon <3

Unohdin eilen kaveritohinoissani hehkuttaa, että käytiin kattomassa sohvia Iskussa lauantaina. Löydettiin yks niiiiin unelma, et ei oo tosikaan. Eihän meillä siihen varaa ole nyt (tai koskaan :D), mutta kyllä me sellanen jossain vaiheessa halutaan. Meidän vaaleet sohvat on vähän liian mieluiset kissoille ja ne kärsii muutenkin käytöstä... eikä niitä saa pestä. Uusia ollaan mietitty muutosta asti. Nyt löyty sellanen täydellisyys, että ei meinattu edes uskoa. Toi sohva olis ihan täydellinen meidän olohuoneeseen, vähän vielä isompana tosin. Lisättäis yks tollanen tavallinen istuinosa tohon vielä tohon keskelle, ah. Ton kuvassa olevan sohvan hinta on n. 3000 euroa. Meille toi sohva tulis alcantara-kankaasta ja vähän isompana, niin kyl sen sitten tietää, että hinta pompsahtaa vielä puolellatoista tonnilla...

Katottiin samalla uusia vaatekaappeja makuuhuoneeseen ja sellaset kyllä hankitaan asap, kun niistä saa alennusta vielä tän kuun loppuun. Ollaan molemmat totaalisen kyllästyneitä meidän nykysiin surkeisiin kaappeihin.

Viikonloput menee aina niin nopeesti. Nyt yritettiin oikein tarkotuksella ottaa rennosti ja rauhallisesti, onnistuttiinki siinä aika hyvin. Ja silti aina tuntuu, et pari päivää hujahtaa ohi ihan tosta noin vaan eikä oo ehtiny edes levätä kunnolla. Puoliväkisin jouduttiin kyllä olemaan kotosalla, kun P tuli kipeeks, mut se oli toisaalta ihan hyödyllistäki. Nyt on nimittäin kutsut tulostettuna, melkein valmiina lähetettäväks. Kirjekuoret pitää vielä kirjottaa, osotteet on kerätty suht hyvällä menestyksellä.

Oon tos miettiny kaveriasioitani taas. Kun oli tän yhden ystävän kans tää riitatilanne. Oikeestaan se on päällä vieläkin, luulisin, kun ei olla tapauksen jälkeen oltu puheissa lainkaan. Musta tuntuu, et varmaan pitäis selvittää asia. En vaan tiedä, miten sen sitten ottais puheeks. Voi olla aika hankalaa, kun ihminen on sitä mieltä, että jos oon häntä loukannut, hänellä ei oo tarvetta enää olla mun kanssani tekemisissä. Mulla on nyt ollu aikaa pohtii tätä asiaa ja mä en vaan vieläkään, valitettavasti, kykene ymmärtämään tätä logiikkaa. Ei se vaan mene noin. Keskenään läheiset ihmiset nyt vaan väistämättä loukkaa toisiaan, ja siitä joko riidellään (sekä jälkeenpäin sovitaan) tai sitten asiat ohitetaan kohteliaasti olemalla hiljaa. Miten voi ajatella, että kaverilla ei koskaan ole tarvetta loukata? Tai no, ei kai tarvetta ole, mutta kun vuosikausia tunnetaan, varmaan joudutaan joskus törmäyskurssille. Ja kuka sua sitten loukkaa, ellei se läheisin ihminen? Ei kukaan tuntematon tuu sulle sanomaan sun huonoista puolistas, arvostele sua tai hermostu johonkin sellasiin pikkuasioihin, jotka vaan ne läheisimmät ihmiset huomaa. Läheisissä ihmissuhteissa nimenomaan tulee riitoja ja loukkantumisia, ja varmaan pitkälti siitä syystä, että osapuolet tuntee toisensa hyvin. Siinä on myös se pohja päästä asiasta eteenpäin, laittaa riita poikki ja voita väliin, jatkaa taas kavereina.

Montako kertaa mäkin olisin antanut lapikasta kaverille, jos olisin ajatellut, että okei, se loukkasi mua, se ei ilmeisesti halua olla mun kaveri. Kyllä mua ja mun elämänratkasujani on yksi jos toinenkin joskus arvostellut ja olen siitä loukkaantunut, mutta ei ole kyllä käynyt mielessäkään sellaset ajatukset, että ne ihmiset ei vois olla mun ystäviä, koska ne loukkaa mua. Ja olisinko nyt tässä, menossa naimisiin, jos harjottaisin samaa logiikkaa parisuhteessa. Että ovesta pihalle vaan, kun menee sukset ristiin. Eihän sillä pitäis olla tarvetta loukata mua, koska me ollaan yhdessä! Vaan kun ne loukkaamiset ei aina ole tahallisia. Väärinymmärryksiäkin tapahtuu. Niistä voidaan keskustella ja sitten ne unohdetaan. Mä olen sitä mieltä, että ihmissuhteiden ylläpitämiseksi pitää nähdä vaivaa. Vihkipapin kanssa just keskusteltiin asiasta. Nykyään tuntuu olevan vallalla se luulo ja käyttäytymismalli, että suhteessa on jotain vikaa, jos se ei toimi sujuvasti koko ajan ja sitten ekan karikon tullessa ajatellaan, että jaaha, vaihdetaan seuraavaan, jos se vaikka olis parempi. Ei nähdä ja tajuta sitä, että niitä karikkoja tulee ihan kaikkien kanssa, ennemmin tai myöhemmin. Niistä vaan kuuluu selviytyä tavalla tai toisella. Toki tässäkin on vedettävä rajat johonkin, ihan kaikesta ei kai voi mitenkään selvitytyä, mutta näistä arjen peruskärhämistä nyt ainakin.

Mä pyysin anteeksi sanomisiani ja sillä hyvä. Toinen ei reagoi siihen mitenkään, koska anteeksi antaminen on turhaa. Mitä mun pitäis sitten tästä päätellä? Että välit on poikki? En voi kutsua häihin yhtä mun pitkäaikaisimmista kavereista, koska se ei harrasta anteeksi antamista? Todellakin tekis mieli antaa asian olla ja antaa sen mähistä omassa kiukussaan, mutta mä en halua valua sellaselle tasolle. Ollaan kuitenkin jo pitkälti yli yläasteiän, ja siellä nää tällaset tapaukset ehkä oli normaalia arkipäivää. Enkä mä oikeesti edes halua antaa asian olla, en pysty. Oon tässä vaan monta viikkoa jo miettiny, miten etenisin tästä tilanteesta. Välillä vituttaa aika rankasti koko juttu, mutta niin kai ihmissuhteet joskus tekee. Elämä on!

Kyllä mä jossain kohtaa ratkasun keksin.

Meinasin tulla kirjottamaan tänne jotain ja yhtäkkiä mulla ei ollutkaan enää mitään asiaa.

Flunssa ja toista päivää kotona. Tää on kyllä tylsää. Mitään ei jaksa tehdä, mut pelkkä oleminenkin on niin älyttömän tylsää. Oli mikä oli, niin huomenna meen kyllä töihin.

P lähti Brysseliin päiväks. Taksi haki sen täältä ennen puolta kuutta aamulla ja kotiin se tulee joskus puolenyön jälkeen. Se lähetteli tossa viestiä, että sai koneessa sentään noin puolet matkasta nukuttua. Se on ihan hyvä, koska sillä on muuten niin hirveen pitkä päivä, ja yöunetki varmaan jäi hiukan lyhyeks. Samoin ku minäkin, se ei osaa nukkua, jos aamulla on aikanen herätys ja joku erikoisempi meno.

Käytiin papin puheilla maanantaina. Pakko sanoo, et ei varmaan ois parempaa vihkipappii missään.