Rukalta selvitty ilman loukkaantumisia :)
Lento keskiviikkona oli tunnin verran myöhässä, koska kone oli ylibuukattu. Harmillisen myöhään siis päästiin perille, mut eipä se sit kuitenkaan kauheesti haitannut, kun saatiin seuraavana aamuna nukkua ihan rauhassa. Mua hiukan kyllä jännitti, että miten pärjäilen siellä isoissa rinteissä... tai lähinnä, että miten mun jalat pärjää :D
Ekana päivänä lähdettiin puolen päivän aikaan rinteeseen. Laskin aika hissuksiin, kun koitin sääliä reisilihaksiani. P opasti mua helpompiin rinteisiin ja niissä sit oikeestaan kaikki päivät viihdyin. Pari kertaa käväsin vähän hankalammassa mäessä ja se piisas hyvi :) Iltapäivisin pidettiin ruokatauko siellä kämpällä ja lähdettiin uudestaan laskemaan. Perjantaina oli vielä yömäki. Muut lähti sillon päivälläkin ruuan jälkeen mäkeen, mutta mä pidin taukoa, kun jalat oli niin väsyneet. Lepäilin kaveripariskunnan koiran kanssa sitte kahdestaan sohvalla. Yömäessä oli ihan hauskaa, mut mä olin niin väsy, et kaatuilin ihan miten sattuu. Ja jouduin laskemaan punasia rinteitä pari kertaa, hrrr.
Tosiaan, ehkä toi kolme päivää oli hiukan ylimitotettu mun kunnolleni, mutta oli se silti ihan kiva loma! Monta kertaa kyllä kiukuttelin rinteessä, kun väsymyksen takia ei mikään onnistunu. Sukset lepatti ja meni ristiin, mä kaaduin enkä millään jaksanu pungertaa itseäni ylös. P reppana sai suurimmat ryöpytykset niskaansa, mut onneks se anto mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sano vaan "Juujuu, kyllä mä tiedän", kun pärräsin kesken laskun, että MÄ LOPETAN, MÄ VIHAAN TÄTÄ :D
Lauantaina oli aika rento päivä, käytiin laskemassa muutama tunti ja siinä välissä pidettiin makkaranpaistotaukokin. Oli aika pilvinen sää ja satoi lunta niin se oli aika mukavaa. Muina päivinä paistoi aurinko. Multa jäi IceBar näkemättä, mutta ehkä ehdin nähdä sen sitten joskus toiste. Lauantai-iltana mentiin syömään oikein kunnolla Riipisen riistaravintolaan. Ja syötiin itsemme semmoseen ähkyyn, että ei oo tosikaan :D Alkuun kaikille tuli friteerattuja muikkuja yhteisesti, sitten viralliseks alkupalaks savuporo-sienikeittoa ja pääruuaks savustettua rautufileetä, perunamuusia ja sienikastiketta. Oli muuten aivan sai-raan hyvää. Pakko oli ottaa jälkkäriäkin, koska listalta löyty niin herkullisen kuulonen vaihtoehto: lakkakaramellikastikkeessa haudutettua leipäjuustoa. Listalta ois löytyny vaikka mitä mielenkiintosta lihaa, oli hirveä, villisikaa, karhua, metsäkaurista, jänistä, teereä ja metsoa... ja ne tiesi kyllä hintansakin. Mut ehkä sitä joskus vois koittaa vaikka villisikaa!
Tuliaisiakin löyty. Ostin uuden Sweetin kypärän ja heräteostoksena KariTraan kivan (vaaleenpunasen!) huivin sen alle, ja yhen Burtonin collegepaidan. Jotenki on alkanu kertyyn tota vaaleenpunasta varustetta. Laseissa on pinkit linssit ja strappi, kypärässä on pinkkii, huivit on pinkit, paita on pinkki :D Enää puuttuu kokopinkki laskupuku :´D
Kotimatka taittu autossa ja yllättävän nopeesti. Ei tuskastuttanu yhtään. Oltiin Porissa yhdeksän aikoihin, eli meidän osalta ei menny ees kovin myöhäseks. Kaverit tosin joutu ajamaan vielä Helsinkiin. Eilen sit ketuttiki tulla taas töihin.