Koirankakka ja sen kerääminen.
Okei. Koirankakat pitäis kerätä pois tienvarsilta. Oon aika tunnollisesti niitä kerännyt ja aina miettinyt, miks kaikki ei kerää. Eilen lenkillä alko sit sapettaa. Koira paskantaa lenkin alkupuolella ja kerään kiltisti kasan pussiin. Mut mihin ihmeeseen mä sen pussin sit laitan?
Kannan tietyst mukana koko loppulenkin, eli parhaimmillaan jopa puolitoista tuntia, kun teiden varsilla EI OLE minkäänlaisia roska-astioita. Voi stana. Ja sit vielä ihmetellään, kun jengi ei kerää niitä kasoja pois. Ei muakaan kiinnosta kiikuttaa sitä haisevaa pussia mukana, mut ei voi muutakaan. Joskus röyhkeesti käytän hyväks kerrostalojen tai kauppojen roskiksia, mut useimmiten olis tarvetta ihan vaan jossain tuolla kävelytienvarressa seisovalle roskikselle. Oishan niille monesti tarvetta ihan muutenkin eikä vaan sen koirankakan takia. Vaikka mieluummin kannan mukana jätskipapereita ku koiranpaskaa pussitettuna.
Me pistettiin tarra tilaukseen.
http://koirankakkaroskis.fi/