P lähti eilen iltapäivällä Lyngeniin. Toivon vaan, että kukaan ei loukkaa eikä joudu mihinkään lumivyöryihin. Säätila on kai siellä Pohjois-Norjassa ollu vähän sellanen, että vyöryt on herkässä. Tiedän, et kaikki on lumiturvallisuuskurssin käyneitä ja on tarvittavat vyörykamat mukana, mut silti vaan vähän jännittää...
Leivoin eilen rieskaa. Oli sitten helpointa leivottavaa ikinä ja tuli tosi hyvvää! Ehkä vähän paksummaks ois voinu ne rieskat jättää, mutta tietää olla siinä tarkempana sit ens kerralla. Ohjeen bongasin yllättäen Kinuskikissan blogista.
3 kappaletta rieskaa
4 dl kaura-ruishiutaleita (Nalle)
3 dl vehnäjauhoja
3 dl ruisjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 ½ tl suolaa
6 dl piimää
1 dl öljyä
Yhdistä kuivat aineet kulhossa. Sekoita joukkoon piimä ja öljy. Anna vetäytyä noin 15 minuuttia.
Jaa taikina kolmeen osaan. Nosta ensimmäinen kolmannes leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle runsaasti ruisjauhoja. Painele kämmenillä tai kauli ohueksi ympyräksi (halkaisija 25-30 cm). Pistele rieskaan reikiä haarukalla. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. Tee samaan tapaan kaksi muuta rieskaa.
Lähin eilen äidin ja isän luo "hoitoon" :) Koira oli taas niin onnellinen, kun sai ihan luvan kans nukkuu mun vieressä sängyssä. Ja mulla oli huomattavasti vähemmän orpo olo ku yksin kotona nukkuessa. Töiden jälkeen meen heippaamaan ja ulkoiluttamaan kissoja ja sit pitäis treffata myös yks kaveri.
Toivottavasti jaksan sinnitellä tän päivän hereillä, nukuin nimittäin viime yön niin sikahuonosti. Ensin ei meinannu tulla uni lainkaan, vaikka väsytti. Sitten oli vessahätä, jalat puutuneet, huono asento, koira kuorsasi, isä yski (se nukku olohuoneessa, koska äiti kuorsas liikaa :D), tuli kuuma jne. Yllättäen siinä puol seiskalta ois sit kyllä uni maittanu! Käpyttelin tähän toimistolle ja se onneks virkisti kivasti. 10min raitista ilmaa aamulla tekee kyllä iha hyvää.