IRC-Galleria

Nyt on läppärikassi konetta vaille valmiina ja Nepun kerhokassi pakattuna aamua varten. Mummilta tuli jo viestiä, että siä odotetaan innolla tyttöä saapuvaksi :)

Tänään koitettiin viettää vähän "erilainen" päivä siks, ku oli mun viiminen lomapäivä. Ja siks, et eilen oli tuffan hautajaiset ja se oli tavallaan aika raskas päivä kuitenkin. Käytiin silakkamarkkinoilla ja illalla cavella, P kiipes ja Nepu konttas villinä ympäri niitä patjoja. Äsken hän aika tyytyväisenä nukahti sänkyynsä, jalat tyynylle.

Silakkamarkkinoilta oltas ostettu vaikka sun mitä, mut ei meil ollu ku 50e käteistä :D Muutama hassu euro jäi jäljelle. Ostettiin Nepulle rasiallinen valtavan kokosia vadelmia. Itelle ostettiin hollantilaista 6-vuotiasta goudaa ja lajitelma jotai makkaroita. Sit pari munkkii. Saaristolaisleipää. Siinä se sit tais ollaki!

Eilen tosiaan saateltiin tuffa viimiselle matkalle. Nepu jakso tosi hyvin, vaikka loppumetreillä vaati jo aika paljon viihdyttämistä, kun ei olis millään malttanu istuu syöttötuolissa paikallaan. Kukkien lasku meni mukavasti, pystyin lukemaan värssyn hyvin, vaikka itku tulikin. Rakastin ihan yli kaiken serkkupoikien musiikkiesityksiä. Toinen soitti kappelissa Adagion poikkihuilulla ja toinen loppumusiikin, jonka nimeä en enää muista, klarinetilla. Vaikken olis edes hautajaisissa kuullessani noi, on vähintään vettyneet silmät taattu. Muistotilaisuudes kuultiin vielä pianolla ja poikkihuilulla esitettynä Niin kaunis on maa, Kehtolaulu ja Rakastan sinua elämä. Avustin äitiä adressien lukemisessa.

En oo ite koskaan ollu mikään innokas virsien laulaja, mut varsinkin hautajaisissa laulan aina ja se jotenki lohduttaa. Näissä hautajaisissa en kauheesti kyllä itkenyt, mitä kyllä ihmettelen, mutta ehkä mun keskittymisestä meni myös iso osa Nepusta huolehtimiseen. Ihanaa oli, et hänkin nautti musiikista ja osas kyllä jonkin verran nuuskia tilannetta, et sopiiko kiljua vai ei. Eikä hän sit kiljunu.

Noak eli Nöpö Ratsastuskoulu Zilpalla!

Maanantaina alkaa työ. Tuntuu niin oudolta. Kiintoisaa nähdä miten pihalla oon ihan kaikesta. Muuten fiilikset on suht hyvät, mutta mua niin kuristaa, et en voi enää joka päivä olla Nepun kans aamusta iltaan ja touhuilla mitä huvittaa. Se on ollu ihan liian kivaa! Vaikka nyt välillä vähän väsyttääkin, ku tyypperöö pitää vahtia joka sekunti. Se on silti nii ihana.

Tänään käytiin 1-vuotisneuvolassa. Mentiin polkupyörällä, ku oli hieno ilma. Kaikki oli mukavasti, Nepu oli kasvanutkin aika paljon. Siel hän sit nyökytteli kaikelle, mitä vastasin terkkarin kysymyksiin. Rokotukset ei yllättäen miellyttäny. Ekasta piikistä viel selvittiin pelkällä kiukkusella rääkäsyllä, mut kahdesta viimisestä sitten paruttiin niin, ettei se harmitus meinannu mennä ohi millään. Hän oli kyl myös aika väsy, koska jostain syystä sisänen kello oli aamulla vähän pielessä ja hän heräs PUOL SEITTEMÄLT. Ihmekös siinä 11 korvilla alko unettaa. Kotimatkalla hän sit nukahtiki pyörän kyytii. Mä ihmettelin, ku oli niin hiljasta siel takana ja kotitiellä kurkkasin, niin siel reppana veti sikeitä pää istuimen käsinojalla retkottaen.

Rokotukset ja väsy tekikin tytöstä aika lyhytpinnasen sit iltapäivällä. Ei oikein päiväunetkaan maittanu kunnolla. Mut oli siis todella harvinaista herkkua, kun sain pitää Nepua sylissä melkein puolisen tuntia tos sohvalla, ku me katottiin Madagaskaria Netflixistä ja hän lepäs siinä samalla. Sama toistu P:n kans tuol Nepun huoneessa, hän lepäs pitkään isin sylis tuolissa kesken leikkien. Ja siis yleensä Nepu ehtii istuun sylissä keskimäärin 10 sekuntia :)

Kissalapsi oli ihana Nepulle tänään. Ei se yleensä mee kovin lähelle, mut tänään se kävi puskemassa ja silitettävänä. Ehkä se tajus, et Nepu kaipaa piristystä. Se oli silti sit vähän liikaa, ku Nepu alkoi kiljahdella riemusta ja heitti parit Duplot kohti kissaa :D Ja yritti perään kovasti sanoa "Pompe" ja "kissa".

Huomenna mennäänki sit ukin kans pankkiin avaamaan Nepulle oma tili. Se on niinku synttärilahja mummilta ja ukilta.

Päivänsankari oli niin reipas. Hän heräs päiväunilta puol tuntii ennen ku vieraita alko saapua. Hän tervehti kaikki ja jakso availla lahjoja ja leikkiä niillä. Sit puhallettiin kakusta kynttilä ja hän sai maistaa kakkua. Ja taas leikittiin ja availtiin pari pakettia. Lahjaks Nepu sai vähän vaatetta ja sit jos jonkinlaista lelua, ja värikynätkin :)

Vieraiden lähdettyä mentiin vielä "pihahommiin" eli järjesteleen soraa, repimään mun kesäkukkia, kiipeilemään terassin portailla ja syömään maahan pudonneita omppuja. Nepu sammui kuin nappia painamalla reilu puol tuntia sitten.

Tarjottavat maistu ja kaikkee oli riittävästi, hiukan jäi joka laatuu yli, mut ei nyt ihan hullusti sentään. Olin tehny siis suolapaloiks kesäkurpitsa-purjopiirasta ja koskenlaskijan juustopaistosta, makeena syömisenä oli täytekakun lisäks sitruunapiirasta ja kermavaahtoa, kookospikkuleipiä (kaikki edellämainitut Kinuskikissan resepteillä) sekä suklaakarkkeja.

Onnellisin olin kyllä siitä täydellisesti onnistuneesta täytekakusta, ja niin oli päivänsankarikin. Hän oli kakun koristeena olleesta kissasta niin mielissään, että hoki monen monta kertaa "khhi, khhhi" <3

Lähetin P:n ja Nepun kävelylle, et saan kuorrutettuu kakun. Sit parit leipomukset oon valmistellu sillai, et ne tarvii vaan tehdä pois.

Siivous on viel vähän vaiheessa, kun puoliso ei eilen lupauksistaan huolimatta voinu alottaa sitä hommaa ajoissa niin ei tullu ihan valmista. Joka kerta sama juttu :D Sit se nurisee, et kui aina pitää siivota kun tulee vieraita. Ei se ny siitä oo kii pelkästään, ei meil oltu siivottu kunnolla ku kaks viikkoo sitte viimeks. Ja onhan se ny aikamoinen urakka imuroida tää kämppä työpäivän jälkee, ku pölytki on suurimmaks osaks pyyhitty valmiiks ja muut paikat kunnossa, juu...

Mul oli eilen äiti apuna, joten sain leivottuu kaks piirakkaa ja täytettyy kakun sekä valmisteltuu pikkuleipii varten kaiken mahdollisen. Olin jo ajois valmis. Illemmalla sit ehdin käydä hakee kissoille uudet pedit, leikin tytön kans, syötin iltapuurot, laitoin häne nukkumaan, viikkasin pyykit, siivosin työhuonetta, järjestin Nepun kirjahyllyn, ruokin eläimet ja... mitä vielä? Nii-i. Ne hommat vaan on sit tehtävä, ku niit o.

Nyt mä ryhdyn askartelee kissakuvaa sokerimassasta, kunhan oon ekana saanu nää aamupala-astiat tästä pois häiritsemästä.

Sain eilen vihdoin päätettyä muistovärssyn tuffan kukkavihkoon. Mummulle me ei hankittukaan erillistä, vaan pistettiin äidin ja isän kans yhteinen. Nyt kävi jotenkin järkeen, et pistetään meidän perheeltä ihan omat kukat.

Oli vaikee löytää mieluisia muistosanoja, kun en omasta päästäkään mitään sopivaa keksinyt. Monet oli tosi mahtipontisia tai kertoo, miten kova tuska on nyt päättynyt (tai molempia) eikä semmoset musta oikein sopineet tähän tilanteeseen. Halusin jotain sievää ja sopivan lyhyttä. Musta ei oo lukemaan mitään pidempää tekstiä kuitenkaan. P:n kanssa oli vähän erimielisyyttä värssystä, mut kun ei sillä ollu parempaakaan ehdottaa, niin mä valikoin sit sen minkä ekana olin löytäny. Miks yleensäkään piti jatkaa sitä etsimistä, kun yks mieluisa värssy löytyi? No, se on nii sitä.

Tuffan kukkavihkoon kirjotetaan siis "Lepää rauhassa, tuulen kehdossa, tuoksussa kesäisen maan". Huojensi, kun sain ton asian päätökseen, nyt voin ruveta keskittyyn paremmin Nepun synttäreihin.

Tänään alotan leipomalla kakkupohjan. Huomenna teen kesäkurpitsa-purjopiiraan ja sitruunapiiraan sekä täytän kakun. Lauantaina sitten kuorrutan ja koristelen kakun ja teen kookospikkuleipiä. Kakkuun tulee musta kuorrute, johon teen vaaleenpunasen kissan. Ostin eilen kaupasta mustaa pastaväriä silmien ja viiksien ym. piirtämiseen, mutta se purkki jäi kassalinjastolle. Pitää viä käydä ostamassa uus.

Mut kuka tääl siivoo?! Meil on Nepun huone vielä ihan hyrskyn myrskyn tapiseerauksen jäljiltä ja P ei useista kehotuksista huolimatta voi käydä noita joka paikassa lojuvia lehtiään ja pikkutilpehöörejään läpi. Mua niin syö se, et pölyjä pyyhkies vastaan tulee kaiken maailman ruuveja, muttereita, nauloja ja vaikka sun mitä. Sit niit varisee lattioille ja pelkään, et toi pikkuihminen syö niitä vahingos. Sit pitäs pyyhkii kaikkialta pölyt ja imuroida, se ei onneks vie kauaa. Mut kaikki se muu paikkojen järjestely ennen sitä... puuh. Äiti tulee onneks huomenna tänne viihdyttään Nepuu, niin saan leipomukset vähän nopsemmin tehtyä - toivottavasti ainakin.

Mä otin jauhelihan tohon pöydälle vähä lämpeneen, pitäs vielä päättää mitä sapuskaa mä siitä oikein teen. Ehkä pelaan hetken Simssii ennen ruuanlaittoo!

Mä luulin, et Nepun ristiäiset meni mun eläinteninhoajamummon osalta kovinkin mukavasti. Mut ei vissiin. Soitin sille tänään ja kutsuin sen sekä tuffan 1-vuotissynttäreille. Mummu tuumas aika ykskantaan, että ei kyl tiedä "voiko tulla ollenkaan kun ei kestä sitä koiraa". En jaksanu siihen sitte mitään muuta sanoa kuin että tekee niinku parhaaks näkee. Eiku jännittään kuinka käy.

Kissalapsi on taas kipeenä, reppana. Eilen huomasin, et se pitää valkosta korvaansa ihan kenollaan. Se selkeesti tuntu ikävältä ja olikin sit ihan ruvella, kun sitä tarkemmin tutkin. En arvannu tehdä sille oikein mitään, mut heti tänään aamulla sit soitin eläinlääkärille ja kysyin, mitä pitäis tehdä. Oireiden perusteella pyydettiin näytille ja saatiinki aika heti tälle iltapäivälle. Sinne me Nepun kans sit vietiin kissalapsi, lääkärisedän tutkittavaks.

Allergisen ihottuman oireita taas (melko koviakin, tullu ihan yhtäkkiä) ja toinen korva ihan turvoksissa ja tulehtunut, varpaanvälejäki oli hangattu. Lääkäri pisti pitkävaikutteisen antibioottipiikin ja kortisonia ja käski kahden viikon pääst kontrolliin, jos vielä oireilee. Korva oli kuulemma ns. verikorva, eli sinne sisälle on joku verisuoni purkautunu ja se saattaa jopa puhjeta, kun oli niin tulehtunu. Onneks on se antibiootti nyt, niin tilanteen pitäs rauhottuu ja pysyy aisois. Se oli 15min ja 70€, kiitos ja hei. Mut kyl se eläinlääkäri on silti iha huipputyyppi!

Lavvantaina on Nepun 1-vuotisvalokuvaus. Ens viikol pitää tapiseerata ihan hulluna. Ja leipoo! Ja vähän askarrella, koska Nepun huoneeseen pitää saada seinäkoriste!

---

Synnyin vuosi sitten - kauan kauan sitten!
Maitohetkiä satamäärin,
aina meni jotain väärin,
kaiken nurinkurin käänsin
ja itkuakin väänsin.
Mutt' tuskin nuhteita mä sain
vaan suukkoja kiloittain.

Hassut temput, hullut temput
monenlaiset kenkuttelut
toistuu päivittäin
ja hyväilyt ja hellittelyt,
koko suvun lellittelyt
kun huusin äkeissäin.

Isi, äiti yötä monta
valvoi vallan unetonta:
hammaskivut, vatsanpurut,
- oi monet huolet, surut!
Vaan kävelen ja kompastelen
hieman horjun, huojahtelen
sanojakin tavoittelen
ja pian kerron sen:
en enää vauva ole, EN!

Tein Nepulle eilen mehujäätä. Soseutin vaan mansikoita, vadelmia, mangoa, banaania ja sitä ihme ufopersikkaa ja tein erilaisia makuyhdistelmiä. Tänään testattiin ja oli ilmeisesti sen verran hyvää, että pääsi poru, kun jätski loppu.

Synttäreille kaavailen kakkua, johon tulee kissan kuva! Muita tarjottavia en ookaan vielä miettiny.

Aamusti käytii leikkipuistos. Keinuttiin ja istuttiin hiekkalaatikol. Sit lähettiin menee, ku Nepu alko pistelee soraa suuhun... Illemmal käytiin vielä pyöräilemäs puolisen tuntii. Tuol viiletettii Toejoen suunnalla ja vissiin iha kivaa oli! Muu aika onki sit menny siihen, ku mä meen ipanan perässä ja varmistan sitä, ettei se kaadu noustessaan seisomaan. Aika itsevarmasti hän yritti tänään jo seisoo ilman tukeakin, onnea vaan mulle :D

Porukoilla se vaan kriisi jatkuu edelleen enkä oikeen tiijä miten täsä olis. Melkosen paha tilanne ilmeisesti enkä pysty ees arvaileen miten mahtaa päättyä. No, ei voi mitää. Kai se siit jotenki suttaantuu.

Mä meen ny ripustaa pyykkei. Jee.

Kaikkee sitä. Mun vanhemmilla on joku vuosituhannen kriisi ja jouduin eilen toimimaan erotuomarina. Vähän. Siis aivan perseestä! Ei ne saanu muuta kuin kinaa aikaiseksi ja mä en edes tiedä mitä mun aina kiltiksi ajattelemastani isästä oikein nyt olisin mieltä, kun se oli eilen sanonut äidille lähtevänsä menemään ja etsivänsä jonkun toisen. Siis päivä sen jälkeen, kun äidin isä kuoli. Ei jumaliste. Oli pakko sanoo, et ei ollu kovin kohtelias ajankohta tollaselle pikkuselle ilmotusluontoselle asialle.

En haluu asettua kummankaan puolelle, tietenkään. Ja tiedän, että noihin kriiseihinkin aina kahta tarvitaan. Mut mun äiti on sairastanu jo jokusen vuoden eikä mun isältä vaan heru mitään sympatiaa eikä empatiaa. Ihan kuin äidin sairaudet olis sen oma valinta. Toki ymmärrän, et on varmaan raskasta isälläkin, mutta SILTI.

Oon jotenkin ihan hämilläni ja ahdistunu tästä kaikesta. Ja pitäis olla ennemminkin onnellisena järjestelemässä mun pienen tyttöni 1-vuotiskekkereitä!