FB:n seinälle oli eilen tullut yli 40 onnitteluviestiä. Näin ne vasta tänään aamulla, kun laivassa aamiaisella ollessa surffasin kännykällä. Jotenkin onnistuin ihan täysin eilen unohtamaan koko synttäripäivän, kun oli niin paljon kaikkea muuta ajateltavaa, kuten esimerkiks, että minkä värisen Norrønan fleecen ostais tai että raaskisko tuhlata saman merkin kunnollisiin softshell-housuihin. Tai että minkä värisen laskutakin ja kummoset housut sitä ens kaudeks hankkis. Ihana ystäväni oli sitten kuitenkin leiponut synttäreideni kunniaksi omenapiiraan ja keitti mainiot kahvit, kun mentiin käymään kylässä, ei päässyt totuus unohtumaan :)
Lähdettiin laivalla Turusta siis lauantai-iltana klo 20:55. Laiva oli perillä Tukholmassa 6:30 paikallista aikaa. Eli melko aikasin. Istuksittiin terminaalissa jonkin aikaa, tutkiskeltiin karttoja ja paikkoja, joihin haluttais mennä käymään ja tehtiin muutenkin toimintasuunnitelmaa päivälle. Sit lähdettiin kävelemään satamasta Slussenille, siitä Gamla Staniin ja sen läpi sitten kohti keskustaa. Tietysti kaikki paikat oli vielä kiinni, mutta oli tosi virkistävää kävellä ihan hiljaisilla kaduilla ja katsella paikkoja. Lopulta löydettiin yhteen kivaan kahvilaan, jossa syötiin vähän aamiaista ja istuskeltiin ihan kaikessa rauhassa. Kun kahvilasta lähdettiin, alotettiin shoppailukierros, jonka päätteeksi sitten iltapäivällä mentiin syömään sushit.
Alkoi jo siinä ennen kolmea tuntua se muutamien tuntien kävely jaloissa. Mutta urheesti käveltiin keskustasta Södermalmille kaverin luo. Siellä onneks saatiin melkein kaks tuntia lepuuttaa jalkoja, ja oli tietysti muutenkin niiiin kiva jutella ja viettää aikaa yhdessä. Ystävä vielä lähti miehensä kanssa saatille, kun meidän piti lähteä takas satamaan :)
Laivassa iskikin sit väsy aika äkkiä, kello oli jo 20:00, kun se lähti kohti Turkua. Kerkesin ottaa pienet torkut hytissä ennen ku vääntäydyin suihkuun. Suihkuttelun jälkeen lähettiin tekemään ne pakolliset ostokset taxfreesta ja käytiin syömässä pientä iltapalaa. Ei tarvinnu odottaa unta kovinkaan kauaa, kun päästiin maate. Laiva oli Turun satamassa 7:30. Kerittiin syödä aamiainen buffetissa ja sit vaan mahdollisimman nopeesti ulos laivasta, auto alle ja kohti kotia. Olipa varsinaisia teiden sankareita liikenteessä taas koko matkan Turusta Poriin :D Enivei, me pyörähdettiin sen verran kotona, että otettiin mun läppäri kyytiin ja jätettiin kassit eteiseen. Piti saman tien lähtee töihin. Ei kauheesti myöhästytty, kello oli 9:44, kun kirjasin meidät sisään.
Kissat oli tietysti kotona ovella vastassa, mut he selvästi ymmärsi, et nyt ei oo just aikaa seurustella. Tervehdin molempia vaan nopeesti. Illemmalla sit rapsutellaan! Nyt on hiukan semmonen tokkurainen olo, kun on parit vähän huonot ynnä lyhyet yöunet takana ja eilinen päivä oli pitkä, mutta vetäsin sammiollisen kahvia heti töihin päästyäni niin oon pysyny ihan tolkuissani!
Norrøna Flagship Storeen tuhlasin 2698 kruunua eli n. 300e. Myyjän kertoessa hintaa, olin hetken ihan kysymysmerkkinä, kunnes tosiaan hoksasin, että se puhuu kruunuista... Kummin vaan, toivottavasti ei ihan heti tarvii ostaa uusia ulkoiluhousuja! Tylsästi Gina Tricotista löysin t-paidan ja huivin. T-paidan ostin siks, kun oli jotenkin niin lähmänen olo kaiken aamukävelyn jälkeen eikä ollu sopivaa vaihtopaitaa mukana. Huivi oli muuten vaan söpö. Laivoilta ostin Snö of Swedenin kaulakorun ja korvikset, vähän karkkia itelle ja työkavereille sekä pullon Hazelnut Baileysia.
Ensi kerralla, kun matkustan Tukholmaan, haluan mennä joihinkin museoihin! Ainakin modernin taiteen museoon sekä valokuvamuseoon. Ja sit vois vaikka pyöräillä ympäri kaupunkia! Tää oli vaan tällanen shoppailureissu, mut kyllä siitä kaupungista löytyis vaikka mitä kiintoistaa, mm. kummituskävelyjä ja muuta hienoa.