IRC-Galleria

MAANANTAI, PERKELE. Ei kiinnosta yhtään. Väsyttää ja vituttaa lähinnä. Tultiin vasta ysiks töihin. Ärsyttää. Pitää olla viiteen täällä.

Oltiin eilen kirkossa kuulemassa kuulutukset. Siellä sattu olemaan oikein messu. Tulipahan käytyä ehtoollisella ekan kerran ripille pääsyn jälkeen. Muuten koko touhu oli ihan jees, mutta yhtäkään laulettua virttä en tuntenu ja papilla oli todella raskas tyyli puhua. Sillä oli hyvä ääni ja se puhu selkeesti, mutta se oli jotain ihan ihmeellistä henkäilyä. Niinku se olis ollu joku terapeutti tai jotain. Äitiki sano, et se kuulosti ihan joltain sururyhmän vetäjältä :D

Plärgh. Pari päivää taas järjestelyt seisoo, kun P lähtee Norjaan.

Ja tänään on viiminen ilmottautumispäivä. 12 henkilöä ei ole ilmottanu mitään.

Nyt on niin älyttömän ihana ilma, että lähdetään koiran kanssa oikee rauhallisesti maleksimaan tonne ulos ja nautitaan keväästä :)

Toivottavasti sulholla on lysti päivä!

Tänään puin jalkaan farkut, joita en oo käyttäny liki puoleentoista vuoteen sen takia, että ne on ollu liian pienet. Nyt mahtuu! Vieläkin on vähän varaa laihtua, mut kehtaanpa kuitenki käyttää näitä nyt. Vähän oon onnellinen :))))

Eilinen ratsastustuntiki meni ihan hienosti, vaikka sitä etukäteen jännäsinkin. Nyt on alla taas sellanen polle, jonka kanssa en yleensä jostain syystä tuu lainkaan juttuun. Onneks suju, jäi hyvä mieli. Ratsastettiin sitä paitsi ulkona, ekan kerran tänä keväänä. Siihen kentälle tuulee aina, mut oli silti aika miellyttävää ratsastella siinä auringonpaisteessa. Ja tilaakin oli paremmin ku maneesissa.

Äsken oli yhteispalaveri töissä. Pomo piirsi fläppitaululle diagrammin stressitasoista. Tasot olivat kiva, normaali, stressi ja paska. Kyllä, paska. Meidän pitäis pystyä tekemään töitä jossain normaaliolotilan ja stressin välimaastossa, niin työteho ja tuottavuus pysyy hyvinä. Joskus varmaan käydään siellä paskatasollakin, mutta pieninä pätkinä se vaan antaa boostin työn tehokkuuteen. Nyt kun firma kasvaa ja kehittyy kovalla vauhdilla, asiakkaita tulee ja työtä on enemmän ku tarpeeksi, niin on vaara, että jos meidän työntekoa ei ohjata kunnolla, nousee stressi sinne paskatasolle. Ja pysyy siellä. Se taas ei ole kenellekään hyödyksi. Pomo vaan painotti, että jos alkaa alkaa ahdistaa, niin hänelle pitää kertoa, et nyt ollaan paskatasolla, ja se vituttaa. Sit on hyvät mahdollisuudet saada tilanne tasattua, tehtävät purettua ja homma rullaamaan eteenpäin. Oli ihan hyvä käydä tällasiaki asioita läpi. Siitäkin huolimatta, et mä en oo ikinä töissä kokenu vaikeeks kertoo, että stressaa liikaa. Yks asia, mikä tässä nyt jännittää, on matkustus. Kaikki täällä joutuu tulevaisuudessa matkustamaan jonkin verran, muutenkin kuin Suomen sisällä. Pomo sano, että pyritään järjestämään matkustelut sen mukaan, mitä tuntemuksia reissaaminen kussakin herättää. Että jos jollekin se matkustaminen aiheuttaa aina stressin lisääntymistä sinne paskatasolle asti, niin ehkä ei oo syytä pistää sitä ihmistä reissaamaan harvase päivä. Mä katson lukeutuvani ihmisiin, joita matkustaminen stressaa ihan tajuttomasti. Toivottavasti mua ei pakoteta ihan joka paikkaan. Ulkomaille yksin lähteminen olis suurinpiirtein kamalinta, mitä vois tapahtua.

Pitäispä pari sertifikaattiakin suorittaa. Kesäkekkerit toukokuun lopulla. Ei mikkää kiireinen ens kuu tulossa *pyörtyil*

Nyt pikapikaa lounasta!

Töissä on ihan omituista hulinaa nyt. Kaikki juoksee pää kolmantena jalkana ympäriinsä, kauhee kiire ja aina vaan pahenee. Onneks huomenna on perjantai niin sit taas katkee tää vouhotus. Ja parin viikon päästä tulee eka kesäjannu helpottamaan tilannetta :D

Mä lupauduin pyykkäämään P:n vaatteita tossa viikonloppuna, kun sillä on lauantaina MENOJA (hihhiiii :D) ja se ei ite millään ehdi. Sunnuntainaki on vaikka mitä ohjelmaa. Käydään kirkossa ja syömässä, mummulaanki pitäis ehtii. Ja maanantaina P lähtee pariks päiväks Norjaan työreissulle. Et pitäs olla vaatteet niinq pestynä. P:llä oli jo kauhee stressi niistä vaatteista. Eikä ny tartte ajatella, et mä en koskaan muuten pyykkää P:n vaatteita ja et tää on joku erikoistilanne :D Meillä pyykkää se, joka tarvii puhtaita vaatteita tai joka sattuu olemaan sopivasti hollilla. Mut nyt mä tosiaan sanoin, että kertoo vaan mitä pitää pestä ni mä hoidan.

Eilen oli kaunis ilma. Päästin kissat heti ulos, ku pääsin töistä kotiin. Kissalapsi oli ihan onnessaan, se meni piehtaroimaan. Ja sit mä kyselin, et onks hänellä kivaa - "miu". Hän puski tarhan seinää ja mä rapsutin sitä nenästä sieltä verkon välistä :) Elvis kiipes ylätasanteelle tutkimaan maisemia.

Kohta on muuten jo vappu! Koko kevät on menny ihan sairaan nopeesti. Toisaalta se on tosi kiva, oon odottanu lämmintäki jo vaikka miten kauan. Ja nyt kuumottelee ihan sairaasti päästä rullaluistelemaan! Kunhan joku ilta on sellanen, et on sopivasti aikaa ja hyvä keli niin ihan taatusti otan P:n mukaan ja lähden rullailemaan. Meiltä pääsee nii hyvin sinne Noormarkun risteykseen asti.

24.

Huomenna tulee uus vaatekaappi. Vanha purettiin pois lauantaina. On ollu kyl melko pihi talonrakentaja, kun kaapin alta puuttui parketti ja yläosan takaa tietysti paljastui reikä katossa. Ei tollasilla toki väliä ole, jos kuvittelee, että mitään ei koskaan pureta ja vaihdeta, mut joo. No, onneks on varastossa muutamia ylijäämäpaloja parkettia, että saadaan hiukan paikattua. Meidän kaappi tulee nimitäin ilman sokkelia, eli ei sitä voi sellasen kuopan päälle laittaa... Saa nähdä, millasiin toimenpiteisiin katon kanssa pitää ryhtyä.

Päivät vähenee. Nyt on taas astetta konkreettisempaa tämä avioituminen. Kirkkoharjotukset sai tosiaan tajuamaan, että me ite siinä alttarilla seisotaan, ihan oikeesti. Ja siinä kyllä tunsi ihminen itsensä aika pieneksi... ja toisaalta tosi seesteiseksi. Siinä käytiin lyhyesti läpi koko toimitus ja voin sanoo, et liikutti. Äiti oli mukana, paikkaamassa kaasoa, sen suuntaan en voinu kattoo ollenkaan. Isä istu yleisönä penkissä. Onneks ei tarvii ku suoriutua kirkon ovilta alttarille, niin pappi ohjaa siitä eteenpäin. Ei haittaa, vaikka unohtais koko maailman.

Häämarssimista pitäis vielä harjotella, että oltais edes joten kuten samassa tahdissa. P ei nimittäin löytäny tahtia meidän sisääntulomarssista lainkaan... et ehkä se vaatii hiukan treenausta :D Lainataan levy kirjastosta, et voidaan marssia ympäri olohuonetta sitten iltasin, kun ei oo parempaakaan tekemistä.

Tänään on tiedossa kissanruokaostoksia ja ulkoilua.

Oltii lounaalla, ravintolassa. P oli syöny ja mulla oli annoksesta jäljellä kaksi melonilohkoa, toista söin (sormin) ja toinen oli vielä lautasella. Tarjoilija tuli ja vei lautasen nokan alta, vaikka mulla oli vielä syöminen kesken. Just ja just ehdin napata sen viimisen melonipalan siitä. Wtf? En jaksanu avautua. Miten ne veitset ja haarukat pitäis siihen lautaselle levitellä, et tarjoilija näkis ruokailun olevan vielä kesken - siitä huolimatta, että lautanen näyttää suht tyhjältä?

Nyt, kun ollaan viime aikoina käyty suht usein ulkona syömässä, on huomannu eron ravintolan ja ravintolan välillä. Kyllä se on niin, että oikeesti hyvän ravintolan tunnistaa siitä, että ihmiset saa syödä rauhassa ruokansa loppuun. Jos tarjoilija näkee, että asiakas ottaa vielä lautaselta jotain, ei niitä lautasia kuulu siivota pois, vaan ne tullaan hakemaan hetken päästä. Ja ihan kiva olis, että kaikilta viedään lautaset pois yhtä aikaa. Niitäki on nähty, et toisella on vielä ruokailu kesken, toinen on jo syönyt ja sen lautanen viedään pöydästä. Ei kovinkaan kohteliasta, ja aina tulee fiilis, että on jotenkin kiire. No. Toi nyt oli vaan pientä, mutta hetken kyllä ärsytti.

Jos nyt jotain ravintelia tässä kehaisisin, niin Gallea, ehdottomasti. Ja Sahaa myös.

Nähtii eilen aika kova pyörän ja auton törmäys kotimatkalla. Autoilija tuli pyörätie-lisäkilvellisen kärkikolmion takaa suoraan pyöräilijän eteen. Se poikaparka ehti just ja just hiukan hidastaa ja sit se lensikin selkä/kylki edellä auton tuulilasiin ja kieri siitä maahan. Oli vielä ilman kypärää, tietysti. No, me pysättiin siihen paikalle kattomaan, että mikä on tilanne. Auton tuulilasi oli ihan säröillä, ja kuski ihan paniikissa (samoin kuin hänen mukana ollut miehensä). Pyöräilijäpoika ontu jalkaansa oikein kunnolla ja hoki "Ei tässä mitään, ei tässä mitään". Me sanottiin, että kyllä nyt kannattais käydä näyttämässä sitä jalkaa lääkärissä. Autokuskikin siinä sit sano, että ehdottomasti, he lähtee viemään. Se pyöräilijäpoika oli aika kuutamolla, varmaan ihan silkasta pelästyksestä. Se vaan kuunteli suu auki, kun me siinä koitettiin sanoa, että sinne lääkäriin pitäis mennä. Annettiin käyntikortti sille pojalle matkaan, jos asiaa täytyy vielä jotenkin selvittää. Vaikka tuskinpa, kun oli niin selkeesti autoilijan vika, ja se vielä itsekin sen myönsi.

Toivottavasti sen poika on kunnossa. Ja toivottavasti se autoilija ei saanu tosta mitään traumoja. Ehkä tästä lähin se ainakin muistaa pysähtyä tollasissa paikoissa.

Olipa huono lounas! Pitää kyllä niin tarkkaan valita noita satunnaisia eineksiä, joita kaupasta ostaa. Muuten käy näin, että ruoka on pahaa ja sitten se menee melkein koskemattomana roskiin. Onneks oli tomaatteja ja rahkaa jääkaapissa. Ja myslipuikulaa ja mandariinia pöydällä vielä varalla, jos ihan kammottava nälkä iskee ennen kotiinlähtöä.

Tänään on ratsastustunti, jes!

Huomenna puvun sovitus, jes!

Lauantaina mennään syömään ja harkkoihin, jes!

Mua kyl väsyttää aivan sikana.

Oli aika mukava fiilis eilen. Menin tallille, lähdin Pipon kanssa maastoon kävelemään. Aurinko paistoi ja oli rauhallista, linnut visersi ja kaikki oli niin keväistä. Pipollakin oli aika hyvät kevätfiilikset, vauhtia olis riittänyt vaikka mihin, mutta siitä huolimatta se oli rento ja suht rauhallinenkin. Käveltiin yhden hiekkatien päähän, sellaisen portin ohi. Sinne ei pääse enää autot, joten lähdettiin ravailemaan. Tuntu niin hienolta, kun se otti pitkää askelta ja pärskien kulki eteenpäin. Välillä se kiihdytti vauhtia vähän liikaakin ja mä muistuttelin taas, että ei tarvii mennä täysillä. Ravattiin aika pitkä matka, oltais menty lisääkin, mutta vastaan tuli metsäkoneita. Käännyttiin takas kotiinpäin ja Pipo oli siitä ilmeisen innoissaan, kun ei se olis malttanu kävellä ollenkaan. Koko kotimatka tultiin sellasta hassua puolijuoksua. Pipo yritti suunnata kaiken energiansa ylöspäin, kun eteenpäin ei päässyt, mä en päästäny. Ennen sitä porttia ravattiin kyllä ihan kunnolla, mutta sen jälkeen yritettiin kävellä tallille asti. Pipo kulki pörheenä, häntä koholla ja kaula komeasti kaarella ja mä istuin kyydissä jutellen sille, kun se askelsi tarmokkaasti kohti kotia. Sille tuli aika kova hiki. Käveltiin loppukäynnit kentällä, siinä vasta annoin kunnolla pitkät ohjat.

Noita maastoreissuja tuolla tallilla ei oo kertyny kauheesti. Tää tais olla kolmas kerta, kun kävin. Tai oikeestaan toinen sellanen kunnollinen, että oli vähän muutakin ku pelkkää kävelyä. Jännitin jonkun verran yksin lähtemistä, aina takaraivossa nakuttaa pieni pelko, et jos jotain sattuukin ja oon keskellä metsää yksin hevosen kanssa. Mut Pipo on onneks viisas, vaikka se olis energinen ja innoissaankin, sen kanssa oli helppo mennä. Ja hiljasilla teillä on yleensä mukava liikkua, kun autoja ei juurikaan kulje. Joskus joku koiranulkoiluttaja tulee vastaan. Olin niin tyytyväinen, kun lenkki oli tehty. Olin jotenkin aika ylpee itestäni, kun kävin maastossa yksin ja siellä oli niin kivaa, en jännittänyt liikaa ja hevonenkin oli niin mielissään - ja rento (ainakin suurimman osan matkaa)! Nyt, kun keräsin hiukan lisää itseluottamusta tällä osa-alueella, lähden mielelläni toisenkin kerran yksinäni maastoon. Pitäis käydä useammin, koska kyllä se vaan on aika mukavaa!