IRC-Galleria

miiainen

miiainen

I'm a queen. I got this shit handled.

Selaa blogimerkintöjä

Rrrrr.Keskiviikko 18.08.2010 13:30

Oon niin harmistunu.

Äiti anto mulle avaimet mummulaan, että voisin käydä siellä katsomassa, jos haluan jotain tavaraa muistoksi ja perinnöksi, samoin ku sisko ja serkutkin on siellä käyny. Äidin juoppo veli sen sijaan oli sitten päättänyt lahjottaa sieltä tavaroita joillekin ihan uppo-oudoille ihmisille jo ennen ku lähisukulaiset on ees ehtiny itselleen mitään katsoa. Mummu oli ennen kuolemaansa luvannut siskolle mm. yhden tietyn taulun ja jotain kirjoja, ja äidin veli oli nekin antanu jo pois. Se oli myös meidän isän maalaamia tauluja lahjottanu jollekin, vaikka niistä oli nimenomaan sovittu, että ei anneta mihinkään, tai jos annetaan, niin täytyy saada tietää mihin ne menee ja vielä parempi, jos isä vois ite ne antaa eteenpäin. Siellä nimittäin olis ollu ainakin yks kissataulu, jonka olisin itelleni halunnut. Ja se tollo oli myös myynyt jonkun pöydän jollekin. Ties miten paljon se siitä oli pyytäny, mutta tuffalle vienyt vaan satasen.

Emmä tiiä, mut tuntuu kyllä ihan kamalalta, et kysymättä vaan toisten tavaroita antaa pois. Tuffa oli kyllä sanonu, että niitä saa sitten lahjottaa tarvitseville, kun ei hänellä itellään ole käyttöä, mutta sen verran oli kuitenkin sovittu, että mitään ei vielä anneta vieraille, kun kaikki lähimmätkään ihmiset ei oo saanu omia muistojaan. Kun ei kyse oo kuitenkaan siitä, että pitäis saada jotain hienoa ja kallista, vaan jotain sellasta, mistä tulee mieleen tärkeitä muistoja. Muutenkin ihan älytöntä touhua, koska se asunto on myynnissä ja tarkotus pitää suht kalustettuna siihen asti, että se saadaan kaupaksi ja sillä tonokilla on joku valtava pakko syytää niitä tavaroita sieltä vaan jonnekin. Kai se on rahattomana kiva lahjottaa muille toisten tavaroita, et vaikuttais hyvältä tyypiltä. Mä niin kiehun!!!

Niin härskiä toimintaa. Sit se tyyppi vielä valehtelee minkä ehtii eikä pysy perässä omissa jutuissaan. Ja se on olevinaan niin hurskas, että oikein ällöttää. Siskon kummisedän ominaisuudessa se oli päättäny antaa siskolle lahjaksi raamatun ja kultaisen ristin. Eipä siinä kai mitään, mutta pisteitähän se sillä kalastelee... sisko ei oo sen kans missään tekemisissä ollu vuosikausiin eikä halua sellaselta valehtelevalta juopolta yhtään mitään. Ja muutenkin, hei, RAAMATTU!? Jos jotain hengellistä luettavaa haluaa antaa, niin ois niitä vaihtoehtoja muitakin, raamattu nyt kuitenkin on aika extremeä luettavaa, jos sillä alottaa. Jotenkin niin naurettavaa, että tommonen alhanen alkoholisti on olevinaan niin uskossa ja tuputtaa sitä muillekin. Sehän potkittiin pellolle Valamon luostarista, koska se oli sielläkin aina kännissä. Ei kauheen katu-uskottavaa.

[Ei aihetta]Tiistai 17.08.2010 12:52

Pääsin vihdoin muuttamaan uuteen työpisteeseen. Tää on kyllä nyt aika luksusta: uusi pöytä, jossa on oikeesti tilaa näytölle, telakalle, läppärille ja kaikelle oheistuotteelle, mahtuu kynäteline, post-itit, juomalasi, vihko, käsilaukku, kuulokkeet ja työnteossa tarpeelliset paperit. Sit on lisäks tollanen pyörillä kulkeva laatikosto, jossa on pari lokeroo mapeille ja kolme pientä vetolaatikkoa, johon saa sit mahtumaan mm. käyntikortit, cd:t ja muut pienemmät tavarat. Eväätkin menee kivasti yhteen lokeroon ja siellä pystyy pitämään myös paperilokerikossa sellaset projektipaperit, mitä ei just välttämättä työssä tarvii. Ennen mulla oli n. puolta pienempi pöytä ja se oli ihan tupaten täynnä tavaraa, kun kaikki piti pitää siinä. Se oli aina sekanen.

Viikonloppu vierähti Helsingissä. Lauantaiaamuna yhdeksän aikoihin lähdettiin ajelemaan ja sunnuntaina viiden jälkeen oltiin Porissa. Häät oli ihan mainiot, ja sää hieno. Oikeastaan oli vähän liiankin kuuma, kun ei edes merenrannassa, jossa se juhlapaikka sijaitsi, tuullut yhtään. Ja siellä oli aivan stanasti ampiaisia, kaikki tietysti kauheen kiinnostuneita mun kukkamekostani. Argh. Parhaimmillaan niitä oli neljä tai viis samaan aikaan nuuskimassa. Voin kertoo, että oli aika tuskaa pidätellä kiljuntaa, kun ei kehdannu muiden häävieraiden nähden mitään kohtausta aiheuttaa :D Pääsin vähän tanssimaankin, työkaveri vei mua tanssimaan ja P:kin sitten loppuillasta, kun olin tarpeeks houkutellu <3 P:llä oli sunnuntaiaamuna hiukan paha olo eikä herkullinen hotelliaamiainenkaan oikeen maittanu, mut mä söin kyllä sit senkin edestä, ei tuntunu missään - paitsi vatsassa sen mässäämisen jälkeen :D

Ja jalat ei ollu millänsäkään niillä huikeilla koroilla kävelemisestä. Vähän oli väsyneet, kun heti iltapäivästä piti seisoo varmaan toista tuntia (ja osa vielä nurmikolla, mihin tietysti korot uppos jatkuvasti), mutta kävely ja tanssiminen ei kyllä tehny tiukkaa koko iltana.

Olin hiukan tyytyväinen sitä paitsi siihen, että uudet kynnet mätsäs mekkoon :>

[Ei aihetta]Torstai 12.08.2010 12:40

On taas jo torstai. Kohta on viikonloppu, eipä jess! Eilen olin kynsihuollossa ja nyt on ihkut kullankeltaiset ranskikset ja koristeena hiukan hiekanväristä hilettä. Ja huomenna päivällä mulla on kampaaja, ja lauantaina sitten suunnataan heti aamusta kohti Helsinkiä. Siellä sitten iltapäivällä vuorossa häät :)

Mun pitäis muistaa pestä mekkoon kuuluva bolero vielä, havaitsin, että siinä on jotain likaa. Hmph. Ja samalla vois tarkistaa, että kaapista löytyy sopivat sukkikset. Mä niin vihaan sukkiksia, mut ei voi juhliin ilmankaan mennä. Hääparille on kortti vielä ostamatta, lahjaa ei onneks tarvii miettiä, kun toiveena oli rahaa.

Ihmettelen kovasti sitä, kun jotkut ottaa rahalahjatoiveen tai lahjalistan jotenkin loukkauksena. Miksi? Jos pariskunta on ollut ja asunut yhdessä jo hyvän aikaa ennen häitä, on kaikkea tarpeellista tavaraa todennäkösesti ihan riittävästi. Kivempi se ois saada vähän rahaa säästöön ja käyttää se sitten tilaisuuden tullen johonkin sopivaan kohteeseen, matkaan tai uusiin huonekaluihin, tai mihin nyt ikinäkään, tai vaihtoehtoisesti toivoa lahjaksi jotain sellaista, mitä ei ole itse ehtinyt tai raaskinut ostaa (esim. hyviä veitsiä). Mun mielestä on vaan huojentavaa, jos parilla on jotain toiveita, lahjan ostaminen voi nimittäin joskus olla tosi hankalaa. Ja miks niitä toiveita ei vois sitten kertoa valmiiksi, kun joku kysyy kuitenkin? Olkoonkin, että tärkeintä varman on se, että vieraat saapuu vaan paikan päälle ja osallistuu juhlaan :)

Mua ei vieläkään jaksais huvittaa työt loman jälkeen.

OMG!Tiistai 10.08.2010 13:22

Tajusin just, et mulla on synttärit vajaan kuukauden päästä! Pitäiskö ihan järkätä jotkut kemut? Whee!

Kauheeta, oon niin vanha jo. Tai vanha ja vanha, mut mihin aika oikein menee! Just eilen ystävän kans mietittiin, et oikeesti siitä on jo kymmenen vuotta, kun me mentiin lukioon. Ja kuus vuotta siitä, kun kirjotettiin ylioppilaaks. Sen jälkeen ollaan ehditty käymään jo seuraavat koulut ja olla töissä. Apua :D

Maa nan taiMaanantai 09.08.2010 12:08

Mihin viikonloppu taas katos? Mä en tajua, miten aika menee nykyään niin nopeesti. Jotenkin ahdistavaa. No, me oltiin aika ehtiväisiä viikonloppuna, et kai se aika kuluukin nopeesti, kun ei pysää ollenkaan.

Eilen meillä kävi mun vanhemmat, sisko ja tuffa. Grillattiin kaikessa rauhassa, kun se kamala myräkkä vaan meni ohi. P meni sytyttelemään grilliä siinä just ennen, ku se alko. Meillä oli päivänvarjo viritettynä sateensuojaksi, mut sit alko sataa ja tuulla niin lujaa, et se varjo oli pakko laskee alas. Ja sinä aikana P ehti kastua ai-van läpimäräksi ja totes, et ehkä pitää odotella hetki :D Tuli vettä ja rakeita niin lujaa, etten oo hetkeen nähnytkään. Sit se meni ohi yhtä nopeesti ku se alkokin. Eikä onneks illalla tullu toista mokomaa niskaan, vaikka sellasta vähän lupailtiin. Me istuttiin vielä myöhään illalla siinä talon portailla ulkona kuuntelemassa Iron Maidenia :)

Me ollaan viikonloppuna pelattu ahkerasti myös Guitar Heroa, joka noudettiin postista perjantaina. Siihen peliin kehittyy varmaan aika hyvä viha-rakkaussuhde. Se on todella koukuttava, mut oikeesti, miten paljon voi ihmisellä mennä hermot, kun ei suju! Pitää vaan harjotella, harjotella ja harjotella, lauantainaki rämpytin niin, et meni sormet suurin piirtein kramppiin. Mun käsi on jotenkin ihan liian pieni siihen, että saisin helposti paineltua niitä varren painikkeita, ja mitä vaikeempi biisi, sitä enemmän alkaa vaan jäkittää eikä saa painettua niitä painikkeita millään. Toisaalta sitte, kun se sujuu, niin wohoo!

Viikonloppuna ois tiedossa Helsingin reissu. Häät. Hotellihuone varattu ja vaatteet noin suurin piirtein katsottu valmiiks. Mua vähän jännää, miten selviän mun huikeilla koroilla koko päivän, mut ihan sama, mä laitan ne joka tapauksessa. Syyskuun lopulla ois vielä toiset häät, katotaan nyt sitten, mitä vaatetta sinne keksii. Tällä viikolla mulla ois vielä keskiviikkona kynsihuolto ja perjantana kampaaja, et oon sit varmasti tiptop viikonloppuna :) P:n tarttis kattoa vähän puvun housuja, et miten ne sopii, kun kuulemma kiristää vähän.

Tarttisko tehä töitä?

[Ei aihetta]Tiistai 03.08.2010 11:46

Kesäloma oli kyllä onnistunu. En stressannu MISTÄÄN, ehdin käydä rannalla, uimassa, jazzeilla, shoppailemassa ja ratsastamassa. Huvipuistokäynti jäi tekemättä, mut se nyt ei oo vakavaa :) Toki oisin mieluusti jatkanu lomaa vaikka toiset kolme viikkoa (enkä pelkästään siks, että täällä toimistolla remontti on kesken ja remonttisiivoojat hyörii ympäriinsä).

Perjantaina oltiin päivä Tampereella. Mulla oli suunnitelmana löytää ratsastustarvikeliike ja ostaa sieltä uudet hanskat ja parit saapassukat. Löysin ainoastaan hanskat. Mut ei se haittaa, ne on erittäin hyvät hanskat! Bongasin sopivamman väriset ja kokoset Roecklin hanskat, edelliset oli puol numeroo liian pienet ja vähän ruman vihertävät. Nää on mustanruskeet ja sopii käteen paremmin. Toivomiani saapassukkia kaupassa oli muutama pari, joista toiset oli liian pieniä ja toiset liian isoja, jäi sitten ostamatta. Housujakin katoin alennusrekistä ja yhet ihkut löysinkin, mut ei ollu enää yllättäen kokoja. Ja sit löysin hienon KyraK-takin, mut just nyt ei ollu sellaselle tarvetta, niin en viittiny tuhlata. Housut kyllä tarvisin, alkaa toiset omista olla jo sen näköset, että pitäis vaihtaa. On ne silti jo kolme vuotta hyvin kestänykki.

Koiran jalka on jo parempi, mut tossa sunnuntaina, kun käytin sitä korttelin ympäri lenkillä, se alko selvästi taas kipuilla. Sen jälkeen en ookkaan sitä vieny kävelylle, vaan se on saanu touhuilla ainoastaan pihassa. Tänään ajattelin kokeilla, josko se korttelin ympäri käveleminen onnistuis ilman ongelmia, et uskaltais sitte taas lähtee lenkkeilemään normaalisti.

Kissalasta kutittaa taas, eikä siit oo vielä kovinkaan kauaa aikaa, kun käytiin hakemassa sille kortisoni- ja antibioottipiikit. Olis kiva tietää, mistä ihmeestä ne oireet johtuu. Ruoka-aineallergiaa nyt ekana veikkaisin, vaik lääkäri puhu edelleen siitä hormonaalisesta epätasapainosta. Vois ihan koittaa, mitä tapahtuis, jos vaihtais nappulat eri merkkiseks. Ottaa kovasti päähän kissalapsen puolesta, kun on niin ikävä vaiva. Vaik ei hän ny vielä oo kauheen pahantuulinen kuitenkaan. Lauantaina hän tuli sohvalle mun kainaloon nukkumaan <3

Elvis voi hyvin ja on aina nälkänen :>

Paluu töihin.Maanantai 02.08.2010 19:11

Tää sukkaa!

Remontti jatkuu edelleen, ja hei oikeesti, pitääks olla töissä?!?!?!?

:<Lauantai 31.07.2010 04:35

Koira ontuu. Ja on ihan reppana.

Oltiin päivä Tampereella, koira jäi kotiin. Tultiin kotiin tos illansuussa ja se käveli ja juoksi ihan normaalisti. Jotenkin se oli omituisen vaisu, mut en osannu huolestuu, kun se söi ja oli muuten ihan kiinnostunu ympäristöstä.

Pelattiin ilta Guitar Heroa tässä meillä ja just, kun kaveri alko tekee lähtöö kotiin, huomasin, että koira ontuu vasenta etutassua. Ei varannu sille yhtään painoa ja koko jalka tärisi. Painelin sitä vähän, tarkistin tassunpohjan, ettei siellä ole mitään ylimääräistä ja koitin taivutella jalkaa varovasti joka suuntaan. Koira ei inahtanutkaan, mut on selkeesti kipee. Ei varmaan oo niin akuutti asia, et päivystykseen vois soittaa, mut vähän mun syrän särkyy, ku toinen on ihan surkee :(

Eikä meil oo kaapis ees koiralle sopivaa särkylääkettä. Tarttis varmaan olla, mut kun ei nyt vaan oo.

Projekti eteneeTiistai 27.07.2010 01:57

Alotin pienen projektin kesäloman kunniaks. Tarkotus ois ehostaa tollanen yks ikivanha mäntylipasto. Pari päivää sitte alotin sillä, että irrotin vetolaatikoista etulevyt ja hioin koko lipaston. Siit on todisteena kuvii. Eka kerta elämässäni, ku käytin tasohiomakonetta. Tänään käytiin hakees sitten maalit. Pohjaväriks tulee sellanen ihan perus luonnonvaalee maali, siihen sit tehdään hiukan koristetta helmiäismaalilla.

Äsken sain ekan kerroksen valkosta maalia sudittua, ainakin toinen kerros pitää vielä laittaa. Ja sit hiukan suunnitella, et miten sitä helmiäistä oikein sitten pistäis. Toivottavasti siit tulee hyvä!

Pyörittiin Terran maaliosastolla aika pitkät tovit, kun koitettiin etsii jotain sängynpäätyyn sopivaa juttua. Yks ihan jees löytyki, mutta mitään ei vielä ostettu, koska väreistä ei olla ihan varmoja vielä. P vähän suunnitteli, et jos ens viikolla sit kattois sitä. Sit kun pääty ja toi lipasto saadaan tehdyks ni enää ei tarvita, ku oikeet yöpöydät :D

Ja voi kun ton keittiön ny vielä sais taputeltua jossain vaiheessa. Tänään vaan herättiin siihen todellisuuteen, että jos me suunnitellaan työtason vaihtoa, pitää vaihtaa myös tiskiallas. Toi vanha on ihan kökkö, tarvis olla isompi. Ja se ois ikäänku pakko vaihtaa sitten tason kans samaan aikaan. Todettiin silti sekin, et jos ja kun tota pesutilaremppaa täytyy jossain kohtaa alottaa, niin lainahommiks sekin menee, vaik ei kokonaan jouduttaiskaan ite sitä maksamaan. Tarkotus on kuitenki muuttaa sitä nykystä paremmaks ja se vaatii muutaki ku uudet laatotukset ja lauteet.

Keskiviikkona päästäänki vänkäämään noista pesutila- ja kosteusasioista talon myyjän kanssa. Ne on ihan sillä mielellä, että "Pistäkää vaan haaste tulemaan", koska se rakentaja oli heille heti sanonu, että ei maksa penniäkään ilman oikeudenkäyntiä. Ehkä ois syytä miettii, et tulee aika kalliiks, jos sattuu häviämään oikeudenkäynnin ja maksaan siitä kulut, ja maksaan vielä lisäks sitä remonttiakin. Saa nähä.

Jazzzzz!Sunnuntai 25.07.2010 16:11

Oltiin eilen Arenalla jazzailemassa. Oli ihan loistava ilta eikä sitä sadettakaan sit lopulta tullu juur yhtään (tai en vaan huomannu :D). Vähän (tai paljon) eväitä, viiniä, aurinkoa ja hyvää musiikkia, ei siinä oikeestaan muuta tarvittu. N.E.R.D. ja Massive Attack oli aika huikeita, en oo missään aiemmassa konsertissa jaksanu jorailla niin ahkerasti. Massive Attackilla oli myös aika hieno valoshow.

Me oltiin varauduttu myös suurella määrällä lämpimiä ja vedenpitäviä vaatteita, mut niitä ei onneks pahemmin tarvittu. Tavallisella pitkähihasella trikoopaidalla ja sadeviitalla pärjäs hyvin, ja hyvä niin!

Konsertin jälkeen tultiin meille, pelattiin Wiillä ja käytiin saunassa. P halus mennä nukkuun hetipian saunan jälkeen, mua ja kaveria ei sen sijaan nukuttanu yhtään, mut ei sit auttanu ku mennä vaan maate. Ja kyl se uni sitte tuli about heti, kun valot sammutettiin. Aamulla syötiin eväiden loppuja ja sit P lähti purjelautaileen ja vieras lähti kans omiin juttuihinsa. Mä jäin yksin kotiin ja aion HUILATA rankan illan jälkeen :) Kävin koiran kans pienellä lenkillä ja nyt saan löhötä rauhassa sohvalla.