IRC-Galleria

Lähdin tänään Ypäjän Hevosopiston avoimien ovien päiville yhdeksältä aamulla kaverin kanssa. Oltiin hiukan ennen yhtätoista perillä ja puol kolmen jälkeen päätettiin lähtee Hesen kautta kotiin. Ei jaksettu ihan kaikkia paikkoja kiertää, kun viime vuonna kuitenkin käytiin joka ikisessä paikassa mihin vaan pääsi. Nyt oli sen verran kylmäkin, että kauempana sijaitsevat kohteet jäi katsastamatta. Mut eipä siellä mitään niin "tärkeetä" ois ollutkaan, hevoset itsessään ja kengityspaja ja klinikka kiinnosti taas eniten. Yheltätoista alkanu esitys oli ihan ok, vaikka mielestäni viime vuonna se oli kyllä huomattavasti parempi. Jotenkin vaikutti keskeneräisiltä ne ohjelmanumerot, ainakin osittain. Ja tuntu, että ei niissä ollu niin paljoa katsottavaa, mitä viime vuoden jutuissa. Olin kuitenkin tyytyväinen, että tuli lähdettyä, oli mukava viettää vähän erilainen päivä. Joskin sen jälkeen kyllä väsytti ihan kamalasti ja toisaalta - taas kerran - harmitti, etten aikanani hakenu sinne kouluun. Mikäs tässä silti sitä estää, kai sinne myöhemminkin hakea voi, jos tuntuu, että siitä asiasta ei pääse yli eikä ympäri.

Sain kuudelta illalla kutsun luokkakaverin kuudelta alkaviin tupareihin. Miehet! En kuitenkaan sitten luvannu lähteä, koska olin sillä hetkellä ihan niin väsyny, ku vaan voi olla. Harmittikin, kun heräsin siihen kutsutekstiviestiin, olin just hetken ennen sen saapumista torkahtanu. Sen jälkeen en enää saanu siitä hyvästä olosta kiinni, joten makoilin hiljaa hetken ja soitin sitten mun ihqbeibelle <3 :> Hyvä tovi juteltiin kaikenlaista, on niin mukava vaan kuunnella toisen ääntä, kun se siellä toisessa päässä selittää asiaansa. Ja onhan ne asiatkin kiinnostavia, tietenkin. Tosi hyvä olo nyt, kun on soiteltu tässä ihan muutaman päivän sisään pari kertaa. Lomakin lähestyy hurrrjaa vauhtia, iih <3

Istuin äsken (kyllä, meidän perheessä on kummalliset aikataulut) siskon ja sen poikaystävän kanssa tuolla keittiössä syömässä laskiaispullia. Meillä otetaan aina varaslähtö laskiaiseen, koska ne täytetyt pullat on niin hyviä. Äiti on ainoo, joka ei ymmärrä niiden päälle. Tai niin se ainakin väittää. Sanoi syövänsä joka laskiainen vain yhden kermavaahdolla ja hillolla täytetyn pullan. On syytä tarkkailla, pitääkö se paikkansa, niihin meinaan tulee himo.

Lupasin huomenna mennä Hannan seuraks tallille, vaikken edelleenkään saa tehdä mitään raskaita hommia. Samoin voisin ahkeroida huomenna koulutehtäviä pois alta.

Odotan myös innolla soittoa mun tietokoneesta, että josko ne siellä huollossa olis saanu vauriot selville. Mun tuurilla ne pitää sitä aparaattia siellä kuukauden, niinku syksylläkin, ku siitä oli akku hajalla. Vähän myöskin hirvittää mitä korjauksen hinnaks tulee, kun ei oo takuukaan enää voimassa.

Ajattelin mennä maanantaina kaupungille koulun jälkeen. Äiti lupas maksaa mulle uudet farkut, jos tarviin sellaset. En tiedä tarviinko välttämättä, mutta haluan kyllä ihan välttämättä toiset kapealahkeiset farkut. Ja mielellään muuta väriä, ku sinistä. Samoin haluan samanlaisen paidan, ku sisko oli ostanu, eri värisen vaan. Ja uus vyökin olis kiva. Niinpä. Ei taida äiti ihan kaikkea maksaa, mut aina saa kaikkea haluta. Ja varmaan jotain muuta housujen lisäks ostankin. H&M:lle oli myös tullu uusia koruja, kävin niitä eilen iltapäivällä nopeesti ihastelemassa, mut en tehny vielä mitään tärkeitä päätöksiä niiden ostamisesta. Kunhan on jotain kivaa killutinta sitten, kun on kaverin tuparit parin viikon päästä. Haluaisin ainakin uudet rannekorut ja korvikset, väreihin sopivia tietysti. Ja sormuksetki vois olla kivoja. Musta on tullu kummallinen harakka, ku kaikki kiiltävä on niin hienoa ja haluisin kerätä kaiken sellasen itelleni. Ai niin, uudet kengätki ois p0p, mut ei pakolliset. Niin ku sanoin, aina saa haluta! Positiivista ainakin kenkien suhteen on se, että oon yleensä ihan tajuttoman nirso enkä löydä usein mitään sopivia.

Hymm. Nyt ei uneta. Voisin pestä hampaat ja tavata taas muutaman rivin tota Silmarillionia. En oo tähän mennessä tajunnu siitä vielä hölkäsen pöläystä ja jos en kohta ala tajuamaan, niin en kyllä oo lukemassa sitä loppuun. Käyn sit lainaamassa uudet kirjat kirjastosta.

Mun kannettava hajos. Tai ainakin kovalevy, todennäkösesti. Ei ois voinu parempaan aikaan sekään sattua. Aaargh, mun pitää varmaan muuttaa porukoille siks aikaa, kunnes kone on taas toiminnassa, vien sen heti koulun jälkeen (mulla PITI olla VAPAAPÄIVÄ, mutta projektin viivästymisen takia istun nyt väsyneenä täällä tyhmässä tietokoneluokassa) huoltoon. Äh.

Huomenna ois tiedossa Ypäjän reissu. Mennään katsomaan hevoisia Hevosopiston avoimien ovien päiville. Mukavaa vaihtelua! Sitä paitsi kivempaa se, ku nyrehtii kotona sitä, että kone on rikki eikä voi irkkailla ja chattailla koko päivää 8) Niin no, jos oon porukoilla, niin onhan mulla sit kone. Vaik ei se vedä vertoja tolle omalle :>

Etten nyt vaikuta ihan laiskalta ja inhottavalta, alan korjailemaan noita projektijuttuja kiltisti.

Kazellaan!

Ärsyynnyin siihen kantositeeseen ja otin sen pois. Nyt ei kyllä käsi enää satu niin paljoa. Tai siis lihakset tuntuu toimivan taas, kun annoin hiukan enemmän liikkumistilaa tälle kädelle. En edelleenkään uskalla mitään raskasta tehdä, kun sen verran lihakset kipuilee, mut kyllä tää tästä! Johan tulin melkein viikon pitäneeksiki tota jo. Ehkä ois syytä vielä laittaa se huomenna kouluun, mut sit se on ollu tasan viikon, niin varmaan selviän sit sen jälkeen ilmankin. Ja lauantaina lähdetään kai Ypäjälle, kun hevosopistolla on avoimien ovien päivä. En kyllä autoa uskalla vielä tällä ajaa, mut kai sitä rauhassa voi katselemaan mennä.

Vapaapäivät on kivoja. Nousin äsken vasta oikeestaan sängystä, vaikka heräsin jo yhdentoista jälkeen. Kävin kyllä katsoo sähköpostin ja ruokin kissat, mutta menin takas sänkyyn sitten lukemaan Hobittia. Sain sen luettua loppuun! Pitää varmaankin tänään alottaa vielä illalla toi Silmarillion, että ehtisin vaikka lukea sen ennen, ku pitää noi kirjat palauttaa kirjastoon. 15.2. taisi olla eräpäivä. Dracula varmaan jää lukematta, mut ehdin sen lainata sit myöhemminkin. 15. päivästä ei oo ees montaa päivää hiihtolomaan. Kolme! Jee! Uskon, että saan aikani kulumaan jotenkin siihen asti :)

Humm. Katselin koulutehtäviä äsken. Pitäis englanniks kirjottaa kaks tapaamisiin liittyvää kirjettä. Perjantaina on palautuspäivä, mutta voisin kuitenkin ainakin alottaa jo tänään ja mennä huomenna tunnille tekemään ne loppuun. Ja jos olisin oikein reipas, voisin seuraavankin deadlinen tehtävät tehdä jo ajoissa, ettei niistä tarvis sitten enää myöhemmin huolehtia. Olis myös yksi ruotsin kappale suomennettava loppuun. Onneks se vaikutti aika helpolta ja multa puuttuu siitä vaan yks kappale. Enköhän mä ne haldaa tänään.

Projektin tietojärjestelmän määrityksen osuuden palautuspäivä on kans perjantaina. Aika tiukalle meinaa mennä, mut käsittääkseni vaatii enää pientä hiomista ja sitten se on valmis. En kyllä oikeen mitään kyenny ryhmäni hyväks tekemään sit, ku olis ollu tarvis. Sattu just kriittisimmässä kohdassa tää käsijuttu. Mut yritin parhaani ja koitan sit tietokantojen suunnittelun vaiheessa tehdä vähän enemmän töitä.

Nyt mulla on kova nälkä, ollu jo muutaman tunnin. En vaan ehtiny syödä, ku oli into lukea sitä kirjaa. Söin viimeks eilen joskus kuuden aikaan, kun tulin koulusta ja sillonki pelkkää leipää. Myöhemmin illalla tuli kyllä uudelleen nälkä, mut en koskaan kuitenkaan syöny. En tiedä edes miks, kai mulla oli jotain parempaa tekemistä.

Nyt voisin kyllä laittaa jotain ruokaa ja sit suunnitella, miten vietän loppupäivän. Voisin harkita soittavani Macille (^________^) illemmalla. Olis mukavaa kuulla sen ääni taas pitkästä aikaa <3

I saw you just the other night
I couldn't get you out of my sight
You got me inspired
I felt a desire
Underneath the dancefloor lights

Slowly but surely I found myself thinking
I'm falling in love again

<3


Tuli hempee olo.

Tää on niiiin tyhmää. Kaikki on niin vaikeeta. V-loppunaki tapahtu vaikka mitä kivaa, mut en jaksa kirjottaa, ku käsi ja sormet väsyy, ku näpyttelee täysillä. Kirjallisia koulutehtäviäki ois vaikka millä mitalla... Ja mun pitää jatkaa tätä rataa vielä ainaki viikon tai kaks. Pitäis soittaa tallilleki ja peruu seuraavien viikkojen tunnit.

En saa ajaa autoa, en siivota enkä tiskata. Pukeminen on vaikeeta ja sattuu, samoin suihkussa käynti. Ja hiustenpesu nimenomaan. En ois koskaan uskonu, että hampaidenkin peseminen vasemmalla kädellä ois niin hankalaa ja ärsyttävää. Hiusten kuivaaminen ja laittaminenki on suht vaikeeta. Koulussa piti pyytää apua, kun en meinannu saada takkia päälle. Aargh. Oon ihan toistaitonen. Ottaa niin paljon päähän sekin, kun en saa mennä tallille. Tai toki saan, mutten voi tehdä mitään töitä siellä. Pää kyllä hajoo, kun en pääse tallille tai ratsastustunneille pariin viikkoon. Tallilla tapahtuu aina se ajatusten nollaus ja siellä on sellanen stressitön olo. Mitäköhän nyt tapahtuu, kun niitä stressittömiä hetkiä ei tuu vähään aikaan...

Mä ootan vaan lomaa. Ja poikaa. Kauhee ikävä. Kai nää pari viikkoo tässä vierähtää, jos vaikka haaveilen lomasta ja luen kirjoja ja koitan siinä sivussa tehdä vielä koulutehtävätkin pois alta.




I think I need a hug :(




Vois kattoo taas Charlie and the Chocolate Factoryn, siitä tulee parempi mieli.

Äiti sano, että kantoside käteen, eikä saa yhtään käyttää tätä kättä. Pitää alkaa vasuriks.

Perkele.

On muuten hidasta kirjottaa yhdellä kädellä.

Katoin Charlie and the Chocolate Factoryn, se oli ihana. Ihanampi ku muistinkaan <3 Haluun kattoo sen pian uudestaan :> Siitä tuli niin hyvä mieli, se on niin värikäs ja täyteläinen. Yksinkertasesti vaan älyttömän ihana.

Pitäis nukkuuki tän kantositeen kanssa, mitäköhän siitäki tulee...

Koko päivä menny ihan eri tavalla, mitä suunnittelin. En oo ehtiny kattoo ensimmäistäkään koulutehtävää (mikä ehkä toisaalta on hyvä, en olis jaksanu yhtään keskittyä) ja muutenkin kaikki asiat on tapahtunu ihan eri järjestyksessä, mitä ajattelin. Ei sais suunnitella mitään niin tarkasti, ku yleensä suunnittelen. Ei ne suunnitelmat koskaan pidä paikkaansa. Paitsi jos suunnitelma koskee oman kämpän siivoomista ja kaupassa käymistä ja tämmöstä puuhaa. Jos taas suunnittelen kodin ulkopuolella tapahtuvia asioita, ne ei kyllä pysy hanskassa.

No, näin kuitenkin Maijan, kun se tuli käymään Suomessa, on täällä viikonlopun yli. Se oli mukavaa, ehdittiin muutama tunti hengailla päivällä. Se lähti siskon ja muun niiden teatteriryhmän kanssa Mikkeliin johonkin sellaseen kilpailuun tms. missä ne esittää niiden viime kevään näytelmän ja sit siellä on muitaki samantapasia teatteriryhmiä.

Tallillakin oltiin ja pitkästä aikaa lähdettiin heppojen kanssa lenkille. Matka meni suht normaalisti ja melko rauhallisesti lukuunottamatta yhtä kertaa, kun Pipo pelästy jotain miestä jonkun talon pihassa ja sai hetkellisen paniikkikohtauksen. Toisella kertaa se sitten vaan pinkas ylämäessä laukkaan, ihan yhtäkkiä, ei pystyny yhtään ennakoimaan. Hilkka oli mulla tavalliseen tapaan narun päässä ja kulki siellä perässä. Se ei tietenkään salamannopeesti voinu reagoida Pipon liikkeisiin, joten se nyppäs siitä narusta ja samassa hetkessä mulla oliki sit oikee olkapää pois sijoiltaan. Olin just ekalla sätkykerralla sanonu, että yks kaunis kerta mulle vielä käy niin. Hetken olin aika hätääntyny, ku sattu niin saatanasti ja mietin, että miten saan sen takasin paikalleen, ku kärryissä istuttiin enkä varmaan olis kovin kivutta pystyny poiskaan nousemaan. Onneks sit sain nojattua sen verran eteen ja alas ja vähän avitettua vasemmalla kädellä, et meni, ku meniki olkapää paikalleen. Sattuu kyllä edelleen, ku tiettyihin suuntiin liikuttelee, mutta varmaan lihaksetki vähän venähtäny. Enköhän mä tästä elvy. Tosin jää kyllä sunnuntain tallihommat tekemättä :)

Nyt oon sit ikään kuin porukoilla jumissa. Ne taitaa molemma olla Tampereella parhaillaan ja oisin muuten lähteny omin nokkineni kotiin täältä, mutta en saa kaikkia tavaroita ja kissoja raahattua tän kätösen kanssa. Mun pitää siis odottaa niitä, että saan vähän apua. Kai mä täällä saan aikani kulumaan. Voisin tietysti katsoo ton Charlie and the Chocolate Factoryn, jossei täs muuta oo. Ois kyllä hyvä päästä kotiin jo tänään, ku huomenna on kaikkee tekemistä ennen ku se mun ystävä tulee kylään. Mut enköhän mä haldaa, vaik siirtysin kotiin vasta huomennaki.

Nyt on kaikesta huolimatta kovin hyvä mieli, koska maailman ihanin poika lähetti viestin tänään ja tulin siitä niin hirmusen onnelliseks. Kyllä tää tästä taas. Emmä nyt pysty enempää ajattelee.

Joo. Ei.

Ratsastustunti ei sujunu taaskaan kovin hyvin, vaikkakin huomattavasti paremmin mitä viime torstaina. Lisäks on liian paljon koulutehtäviä. On myös kiirettä. Yhyy!

Oon laskenu tyyliin minuutteja lomaan, jos vaik silloin olis mahdollisuus nähdä se ihanuus. Mut en kyllä tiedä onko se sopiva ajankohta tai onko toinen osapuoli ihan yhtä innoissaan asiasta, ku minä. Emmä taas tiedä mistään mitään! Oon ihan vammanen. Ärsyttää tämmönen ailahtelevaisuus, mut ei voi auttaa, sori pulut. Ja tässä on ollu niin paljon kaikkee muutaki touhuumista, et oon aatellu tän olotilan tästä välillä rauhottuvan, mut aika heikolta näyttää. En enää oikein tiedä mitä tekisin.

Lauantaina on onneks vähän erilaista ohjelmaa, ku tulee yks kaveri kylään. Ei olla hetkeen nähtykään, niin kiva vähän istuu yhessä iltaa. Tiedä sit, mihin sitä taas joutuu illalla. Ja saattaa tipaton tammikuuki loppua paria päivää aikasemmin, ku olin suunnitellu. Toisaalta, oon ihan kunnialla tästä "selvinny", niin väliäkö sillä. Muut päivät tässä taitaaki sit mennä koulujuttuja pakertaessa, joten pitää ottaa ilo irti lauantaista. Mun puolesta sais oikeesti kyllä olla jo loma, ihan ilman sen kummempia taka-ajatuksia. Oon ihan väsyny tähän koulutouhuun, kun on tuhat ja yks asiaa, mitä pitää tehdä ja yhtä monta palautettavaa tehtävää. Pää halkee.

Ostin heti keskiviikkona Charlie and the Chocolate Factorynkin, kun se tuli kauppoihin. Nyt kiukuttelen sitä, että missä vitun välissä ehdin senkin muka katsoa. Huomennakin semmonen rumba, että hyvä, jos ehtii hengittää. Pitää tehdä projektia, äikän tehtävää, käydä tallilla, kuskata siskoa, käydä kaupassa, kotiutua porukoilta, siistiä vähän kämppää, käydä tupareilla/synttäreillä ja hyvällä tuurilla vielä ulkoiluttaa kissojaki. Mua ei oo luotu tuollaseen! Puoletki tosta olis ihan riittävästi, varsinkin, kun noita koulujuttuja ei saa kummittelemasta, vaikka niitä tekiskin pois alta. Toi projekti ainakin on sellanen, mitä tarvii jatkuvasti tehdä ja nyt mulle lankes tehtäväks aika isojakin juttuja. Tokihan se on projektin henki, mutta ihan, ku tässä ei olis muuta tekemistä sen lisäks.

Nyt mulla on harvinaisen hermostunu olo. Melkein pahaa tekee. Enkä tiedä, että johtuuko se koulustressistä vai mun ihquilupanikoinnista vai molemmista vai mistä. Ärsyttää suunnattomasti, kun ei oo tilanne hanskassa. Yleensä tiedän mitä teen ja miten olen, mutta nyt on kaikki sekasin. Harmittaa. Enkä haluais edes valittaa, mut saatana. On se nyt vaan valitettava, kun kerran siltä sattuu tuntumaan. Tää on niin väärin! Tai emmä silti tiedä. Pitäiskö mun vaan jauhaa kavereille koko ajan? Kai nekin joskus silti kyllästyy. Äiti ei oo oikeen jaksanu kuunnella, vaik oon vaivihkaa sille aina jotain koittanu selittää. Siskolla taas on omiakin juttuja, niin en oo vaivannu. Ja meillä on yleensä muuta puhuttavaa keskenämme. Välillä tekis kyllä mieli paukuttaa päätä tiiliseinään, on niin sellanen olo, ettei yhtään tiedä mistään mitään ja et on ihan hukassa. Nytkin sitkeesti vaan vahtaan tota puhelinta, vaik lähetin viestin yli kaks tuntia sitten, eikä vastausta oo kuulunu, MIKÄ ON SINÄNSÄ IHAN LUONNOLLISTA TÄHÄN AIKAAN VUOROKAUDESTA. Mut ei, ku ei voi lakata vahtimasta. Ei se siitä parane, vaik valvosin koko yön ja kattelisin tota luuria. En vaan osaa muutakaan tehdä. Ain't it funny.

Nyt oikee juttutuokio jonkun kans saattais helpottaa. Mut kellonaika ei oo kyllä paras mahdollinen. Mitä ilmeisimmin juurikin sen takia kirjotan tänne. Haha, Destiny's Child - Survivor. Sehän mä oon.

Oonpa tosiaan säälittävä.

Teinpä ahkerasti koulutehtäviä illalla. Sain enemmän valmiiks mitä ajattelin, mut vähemmän, mitä oisin halunnu. Harjotukset siis jatkuu huomenna.

Sain ihanan tekstarin tänään. Parasta <3 Kun tossa aiemmin kerroin, että välillä tulee sellanen tosi tyhmä "voi perkele" -olo, niin täytyy kyllä sanoa, että samalla tavoin välillä tulee hyvänlaatunen "voi perkele" -olo. Niinku tänään. Odottamattomalla hetkellä puhelin piippaa ja yhtäkkiä on melkein maailman paras olo ja hyvä mieli. Toisaalta vaikee tyytyä, ku tietää, että vois olla vieläkin parempi.

Nyt meen lukemaan hetkeks vielä Hobittia ja alan sit nukkumaan, ku väsy iskee. Päätä jotenkin särkee hassusti, mut ehkä se johtuu vaan tästä koneella istumisesta ja liiasta ajattelusta. Niin sen täytyy olla.

Koulu alkaa kahdelta. Jotenkin tylsää. Väsyttäis vieläkin, mutta en kyllä taida enää nukkua, muuten mene koko aamupäivä ohi.

Oltiin eilen mummolassa käymässä. Mummo oli niin yllättyny meidän sinne menosta, että se ei yhtään ehtiny selittää sen tunnin aikana, et mitä kaikkea vaivaa sillä on. Se oli vaan tosi hyvällä tuulella. Samoin tuffakin. Se oli kovin innostunu siitä, kun äiti puhu, että ne on isän kanssa katsonu keskustasta yhtä asuntoa ja että siihen ne jopa saattais muuttaakin. Tuffa oli ihana, kun se sano, että jos ne asuis ees vähän lähempänä, niin hän kävis useemmin kylässä :) Se on kova pyöräilemään, mutta ei kai sitä enää 80-vuotiaana reilun 10km pyörämatka ihan tosta vaan taitukaan. Ois kuitenkin kiva pyöräillä, kunhan ei tarvis ajaa niin pitkälle. Oon myös koittanu kannustaa isää ja äitiä sen asunnon suhteen. Se vaikuttaa kivalta, vaikka sitä ilmeisesti tarvis aika paljon remontoida. Senkin takia, että siitä kuulemma pitää saada avarampi. Taitaa siellä muutenkin vähän paikat silti repsottaa. Mutta olis hienoa, jos porukat muuttais keskustaan. Kummatkin pääsis kävellen töihin ja kaikki olis lähellä. Se olis hyvä.

Etenin eilen Hobitin lukemisessa kunnon harppauksen. Turhautumisen välttämiseks luin jokasen hiljasen ja tylsän hetken ja pääsin varmaan 70-80 sivua eteenpäin. Oon nyt vähän vajaassa puolessa välissä. Olin kyllä tyystin unohtanu monta juttua sen jälkeen, kun oon tota ekan kerran lukenu. Ja se luku jäi keskenkin. En muista pääsinkö edes paljoa yli puolen välin. Nyt kuitenkin oon siinä kohdassa, kun Gandalf jättää Bilbon ja kääpiöt ja ne joutuu yksin kulkemaan Synkmetsän läpi. Seuraavan luvun nimi on "Hämähäkkejä", ei voi tietää hyvää.

Mummo muuten anto mulle ja siskolle kotiin tuotavaks varmaan viidet Aarikan puuhelmet, ku "emmää niitä enää käytä" ja anto se pari muutaki kaulakorua mukaan. Lopuks se vielä sano, että meidän täytyy joskus sitten taas mennä penkomaan sen laatikoita, et kyl sillä vielä siellä on kaikenlaista.

Nyt päästään valitusosioon. OON NIIN TURHAUTUNU JA SURKEE! Ei kai sitä kukaan huomaa, kun en jaksa ääneen kitistä, mut tää on ihan kamalaa. Se ihana poika asuu niin kaukana (senhän te jo tiedätte) ja mulla on hetkittäin tosi suuria vaikeuksia kestää se asia. Sen takia, että mä en tiedä millon voidaan toisiamme nähdä. Eihän siitä nyt kovasti olla edes puhuttu, mutta kuitenkin. Sekin vaivaa, itse asiassa. Mut en mä ainakaan liikaa halua tyrkyttää, tiedän, että jos mulle tyrkytettäis niin menis hermot välittömästi. Hiihtolomaan on vielä nelisen viikkoa, seki tuntuu pitkältä ajalta. Oon vähän haaveillu, että jos hiihtolomalla pääsisin matkustamaan. Tietysti pitäis keskustella enemmän asiasta, mutta jotenkin jää sellanen tyrkyttäjäolo sit päälle... jo ennen ku ehdin edes kysymään mitään. Sit on tosi tympeetä, kun tekis mieli kirjotella viestejä ja saada niitä koko ajan. Hulluu se nyt on, tehdä kauhee puhelinlasku. Oon kyllä tehny jo, mutta ei sitä suurentaa enää tarvis. Silti tuntuu siltä, et pitäs jotain lähettää. Parin päivän välein vähintään tulee yleensä kirjotettua jotain, kun ei enää pysty hillitsemään itseään. Ahdistavaa. Oon koittanu kaikenlaista puuhaa keksiä, että ajatukset joskus pysyis jossain muussa, mut se on kyllä äärimmäisen hankalaa. Kesken kaiken muiden puuhien yleensä havahtuu sellaseen "ei perkele" -tunteeseen. Kai tää vaan on tätä. Ei sais valittaa, ku kuitenkin pohjimmiltaan tuntuu liiankin hyvältä ja onnelliselta. En vaan osaa suhteuttaa tätä kaikkea. Yritän pitää itseni kasassa.

Oon istunu tässä varmaan puol tuntia ja kirjottanu näitä. On ihan sellanen muumio-olo. Tai ei... semmonen tahmee ja pysähtyny olo. Kuulostaa kyllä aika paljon muumiolta. Mun pitäis ryhdistäytyä. Syödä aamupalaa, pukea ja vaikka leikkiä kissojen kanssa. Illan saan viettää äidin kans kahdestaan, se saattaa olla mukavaa tai sitten ei.

Äh, emmä tajuu mitä mä tässä enää istun ja nyhjään. Meen mieluummin turhautumaan sit jonnekin muualle, jos tässä nyt kerran pitää turhautua.